perjantai 20. joulukuuta 2019

Leijatkin lentävät, vastatuuleen

Rauhallista ja Hyvää Joulumieltä!

Ajattelin toivottaa heti aluksi, koska saattaisin lopussa unohtaa.

Lueskelin naapuriini tulevasta paikallislehdestä jouluvaltuuston uutisointia. Sama uutinen olisi varmaan ollut omassanikin lehdessä, jos sellainen meille tulisi. Mutta kun ei tule.

Se oli sellainen lipaisu. Ponnistus oli jäänyt vähän myöhäiseksi. Ilmalento oli matala. Viimeinen piste tuli liian aikaisin. Ei auttanut kirjoittajan vaihtaminen. Mieleeni tuli suomalainen mäkihyppy.

Etusivullaan lehti kertoo olevansa puolueeton ja sitoutumaton. Puolueeton. Mitähän se tässä tilanteessa tarkoittaa? Ei ainakaan tasapuolisuutta.

Sanotaan, että ihmisen kasvoista näkee, millä tuulella vastaantulija on. Paha olo näkyy naamasta lahden toiselle puolelle. Joillakin se on kestoilmiö, jota ei saa pois vaikka kuinka pesisi. Sitä kaivellaan ja käännellään asioita. Oikein hakemalla haetaan jotain huonoa sanomista. Hyvistäkin asioista.  Etsitään sitä pahaa oloa itselle, ja välitetään sitä toisille.

Jouluvaltuustossa heitettiin vettä virkamiesten niskaan. Se ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Salaivaa ei peittänyt esittäjän väkinäinen hymyily. Eikä sitä peitetä hajuvesillä. Parodia on vaikea taiteen laji. Sitä ei ole helppo viljellä.

Joulubudjetti käsiteltiin. Virkamiehet olivat sen valmistelleet. Se on heidän työtään. Valmistelu oli ollut hyvää. Luottamusjohto, hallitus ja valtuusto, sen hyväksyivät. Muutoksitta. Ja tästäkin pitää naljailla.

Välillä minusta tuntui, että missäköhän kokouksessa mahdoin olla. Essoten ylistyslaulu oli sellaista, että korvia särki. Tolkku siitä vain puuttui. Essoten valtuutettumme eivät ole onnistuneet tehtävässään. Vain märkiä lapasia kuivumassa.

Kuntamme ensi vuoden kuvaamiseen ei tarvita monia ylistyssanoja. Hallituksen puheenjohtaja Heikki Liukkonen kiteytti näkymät muutamalla sanalla erinomaisesti, toteamalla: ”Leijatkin lentävät, vastatuuleen.” Kunnassamme panostetaan nyt vahvalla kädellä kuntalaisten peruspalveluihin.

Luulisi sen olevan hyvää ja kannatettavaa. Mutta kun sekään ei kelpaa. Mistä löytyisi ilo ja oikea hymy näiden hapannaamojen kasvoille? Ei varmaan mistään.

Olen viime kuukausina lukenut paljon. Kesällä luin Antto Terrasia, syksymmällä Juha Vuorista ja Christian Rönnbackaa. Nyt Tuomas Kyröä. Ovat kuulema äijälukemista.

Minäkö äijä?

En varmasti ole.

Meillä on tehty remonttia. Sitä viimeistellyt putkimies totesi minun olevan hyvä asiakas. Minä en ryhtynyt neuvomaan.

Äijämiehet neuvovat.

Minä en ammattilaista ryhdy opastamaan. Minä en ole äijä.