torstai 29. heinäkuuta 2021

Onko kuntavaalitapa tätä päivää?

Onko nykymuotoinen suhteellinen vaalitapa demokraattinen, kun valitaan edustajia kuntien valtuustoihin? Toteutuuko kuntalaisten tahto todella? Asiasta varmaan voidaan olla montaa mieltä, ja nykymuotoiselle tavalle varmasti löytyy poliittisista ryhmistä vankkaa kannatusta. Omasta mielestäni voimassa oleva vaalitapa sopii tähän päivään yhtä hyvin kuin hajuvesi lihapullaan.

Olen pohtinut tätä asiaa jo pitkään, ja mielestäni nykyinen vaalitapa ei ole reilu. Siksi, ettei äänestäjän tahto aina toteudu, kun oma ehdokas ei saamastaan kannatuksesta huolimatta yllä valtuustoon.

Tästä on hyviä esimerkkejä kesäkuun vaaleista oman kuntanikin kohdalta. Hirvensalmella valtuustoon pääsi 17 äänellä, mutta varasijalle jäivät sitoutumattoman ItsenäisenKuntaLiikkeen edustaja 27 äänellä ja kokoomuksen edustaja samoin 27 äänellä. Lisäksi perussuomalaisten ehdokkaan saamat huikeat 41 ääntä eivät edes oikeuttaneet varasijaan. Hänen äänipottinsa oli ehdokasjoukon yhdeksänneksi kovin.

Kuten jo aikaisemmin totesin, nykyinen vaalitapa ei tuo kuntalaisten todellista tahtoa valtuustoon. Vaalitapa ei ole tätä päivää, ja sillä on varmasti merkitystä äänestysprosentin jatkuvaan laskemiseenkin. Varmasti se vaikuttaa myös siihen, että ehdokkaita on entistä vaikeampi saada. Ainakin kuntavaaleissa tulisi siirtyä henkilökohtaiseen vaaliin, jolloin eniten ääniä saaneet saisivat valtuustopaikan.

Hirvensalmella äskeisissä kuntavaaleissa olisi valtuustoon päässyt henkilökohtaisen äänimäärän perusteella myös ItsenäisenKuntaLiikkeen Juhani Manninen 27 äänellä, kokoomuksen Sami Luntta 27 äänellä ja perussuomalaisten Jotu Karjalainen 41 äänellä.

Valtuustossa olisi tapahtunut siis kolmen edustajan vaihdos. Perussuomalaiset olisi noussut uutena ryhmänä valtuustoon. ItsenäinenKuntaLiike ja kokoomus olisivat saaneet molemmat yhden lisäpaikan. Menettäjinä olisivat olleet keskusta kahdella paikalla ja sosialidemokraatit yhdellä paikalla.

Uusi valtuusto olisi ollut mielenkiintoinen: keskustalla ja kokoomuksella olisi molemmilla kuusi valtuutettua, ItsenäiselläKuntaLiikkeellä ja sosialidemokraateilla kummallakin kaksi valtuutettua ja perussuomalaisilla yksi valtuutettu. Siihen en ota kantaa, olisiko tämä kokoonpano nyt valittua parempi. Ainakin se heijastelisi paremmin kuntalaisten näkemystä ja tahtoa.

Mielestäni nykyinen kunta- ja vaalilain mukainen D´Hondtin laskentatapa suosii poliittisia puolueita. Juuri siksi onkin toiveajattelua, että kuntavaalitapaa muutettaisiin, vaikka nykyaikaan sopiva järkevämpikin vaihtoehto olisi olemassa.