maanantai 11. toukokuuta 2020

Tulevaisuutta etsimässä

Harvasta asiasta on uutisoitu niin paljon kuin koronaviruksesta. Uutisissa ja lehdistössä ei ole viikkoihin näkynyt muita juttuja. Joillekin koronariskin kautta tullut sosiaalinen eristäytyminen on tullut helpotuksena. Toiset taas traumatisoituvat eristyksissä. Kuitenkin elämä jatkuu muuttuneena ja muuttuneessa rytmissä. Korona erottaa, mutta toivottavasti myös yhdistää. Elämme historiallisia aikoja. Sosiaalinen media elää omaa elämäänsä, joidenkin mielestä kukoistuskauttaan.

Olen tänä keväänä miettinyt kunnalliselämämme kuvioita ja omaa rooliani siinä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nyt on ollut sellaiseenkin aikaa. Olen päässyt seuraamaan sitä näköalapaikalta kohta kahden vaalikauden ajan. Toki seurasin päättäjiemme tekemisiä tätä ennenkin muutaman vuosikymmenen ajan toimittajan työssäni. Minulla oli siis jonkinlainen tuntuma, kun lähdin mukaan. Mutta silti se yllätti, positiivisesti, mutta valitettavasti myös negatiivisesti.

Nämä asiat ovat nousseet pintaan sillä seuraavat kuntavaalit pidetään jo vajaan vuoden kuluttua, ensi keväänä. Pitäähän minun itsenikin tehdä jokin ratkaisu, olenko vuoden päästä mukana vai en. Sitä olen tämän kevään aikana pohdiskellut.

Mikä minua on tässä kaikessa eniten yllättänyt, on riitelyn määrä sekä kokoomuslaisten ja demareiden ottama rooli siinä. Totuuden nimessä pitää todeta, että suurin osa päättäjistämme on tolkun porukkaa. Riidan haastajia on vähän, mutta sekin vähä on aivan liikaa. Varmaan Hirvensalmen kunnalliselämässä on oteltu kautta aikojen. Ennen taisivat vain aatteet ottaa mittaa toisistaan. Nyt henkilöt käyvät kuumina ja tunteet heittelevät laidasta laitaan. Raivotaan ja petytään. Syy on aina muissa, ei koskaan minussa itsessään.

Kokoomus ja demarit ovat vajonneet montun pohjalle. Kummankin ryhmän alamäki on ollut kahden viime vaalikauden aikana hurjaa. Mahalasku on tietenkin muiden syy, jos sitä kysyy heiltä. Mikä ei lainkaan pidä paikkaansa. Joskus kannattaisi katsoa peiliin, ja myöntää omat vikansa.

Jostainhan se kertoo, että sellaiset politiikan voimanimet kuin Jukkapekka Lempiäinen, Juhani Manninen ja Markku Kivisaari ovat jättäneet Kokoomuksen sen nykyisen puheenjohtajan kaudella. Epäluottamuksestahan tässä on kysymys, ei mistään muusta. Samaan luottamuksen puutteeseen kopsahti demareiden meno, kun Risto Pesonen hyppäsi itsevaltiaan ottein työväenyhdistyksen peräsimeen viime vaalikauden alussa.

Sanotaan, että viisas väistyy tyhmän tieltä. Joskus se vaan on niin, että viisaan ei kannattaisi hypätä sivuun. Ymmärrän kyllä, että joskus viisaankin mitta täyttyy, mutta silti ei pitäisi luovuttaa pelikenttää osaamattomille rakentajille. Lopputulos on nyt kaikkien näkyvissä.

Kokoomuksen ja demarien sekoilut ovat avanneet mahdollisuuksia, ja saaneet ainakin yhden hyvän asian aikaiseksi. Ilman Kokoomuksen alamäkeä ei ItsenäistäKuntaLiikettäkään olisi syntynyt. Kiitos siitä.

Omista ratkaisuistani kerron tuonnempana. Toisaalta ympärilläni on paljon hyviä tyyppejä, jotka antavat minulle voimia. Toisaalta se perusteeton raivo, jota päättäjien pöydissä esiintyy, laittaa miettimään kaiken tämän järkevyyttä.