Olen pohtinut otsikon kysymystä jo kohta kuukauden päivät. Joskus se on herättänyt yölläkin. En ole vielä saanut vastausta. Pitäisikö äänestää, vaikka ei halua? Onko pakko? Olenko idiootti, jos en äänestä?
Toisaalta, mitäpä se haittaa, vaikka
joku idioottina pitäisikin. Pääasia kuitenkin on, että olen tyytyväinen omaan
ratkaisuuni. Ajatelkoot muut mitä tahansa. Olkoot viisaampia kuin minä.
Olen muistaakseni äänestänyt kaikissa
vaaleissa tähän saakka. Ainakin niissä tärkeissä. Ensimmäistä kertaa 1970-luvun
alkuvuosina lukion vaaleissa. En muista, miksi vaalit käytiin, ja mitä valtaa
valituilla oli. Enkä he päättivät, mitä karkkeja penkkareihin hankittaisiin. En
äänestänyt silloin ennakkosuosikki-supliikkimies-suhosta, vaan höröä. Hän taisi
olla kommunisti. Ainakin oli tyttö, jos oikein muistan.
Reilun viikon päästä olisi jälleen
mahdollisuus käyttää valtaa aluevaaleissa, joita historialliseksi kuvataan.
Valtaa, johon en usko. Kuulun siihen enemmistöön, joka ei usko sote-uudistuksen
ja aluevaalien tuovan parannusta nykyiseen palvelutasoon.
”Aluevaalit eivät ole demokratian
riemujuhla, vaan keskeneräisen hallintouudistuksen farssi. Siksi
aluevaaliharjoitus kannattaa jättää yhteen kertaan.” Kirjoittaa Elinkeinoelämän
valtuuskunnan johtaja Emilia Kullas. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Aluevaalit ovat poliittisten puolueiden pelikenttä, jossa pisteitä kerätään
ilman kypärää ja mailaa.
Olisi tässä parempaakin tekemistä, kun
miettiä äänestäisikö vai jättäisikö äänestämättä, ja tekisin historiaa.
Lähtisin vaikkapa ulos kuvaamaan upeaa pakkasaamun auringonnousua. Siinä
viileydessä ja Ryökäsveden takaa nousevaa aurinkoa katsellessa ajatuskin
selkenisi. Jättäisin lukematta päivän sanomalehden, jonka lukijaosasto on viime
viikkoina täyttynyt toinen toistaan ”viisaammista” aluevaaliehdokkaiden
kirjoituksista. Antaisin koko vaalihöpötyksen olla. Menisin vaikkapa lumiseen puutarhaan
kaivamaan lasteni lapsille poteroita ja käytäviä. Saisivat leikkiä poliisia ja
rosvoa.
Harva niistä mielipiteistä lienee
kirjoittajan omia ajatuksia. Olen yrittänyt lukea muutamia, kaikki tuntuvat
alkavan lähes samoilla sanoilla. Ei iske minuun, nämä kirjoitukset. Kaksi
mielipidettä olen lukenut alusta loppuun. Juvan ja Mäntyharjun miesten
teksteissä oli asiaa, joka kiinnosti ja sai lukemaan, aivan kokonaan.
Jos äänestän, minun tulee löytää
itselleni mieluisin ehdokas. Ehdokkaita on liki 400. Heistä lähes joka kuudes
tulee valituksi, vaikka äänestysprosentti alkaisi kolmosella. Se ei olisi
demokratian voitto, vaan irvikuva.
Minulla on vielä joitakin päiviä aikaa
miettiä omaa ratkaisuani ja etsiä mahdollista ehdokasta, jota voisin äänestää.
Vaalikonetta en aio kokeilla. Kokeilin uudenvuoden tietämillä erään
iltapäivälehden kyselyä. Testiä. Sen piti kertoa minulle, kuka julkkis olisi
minulle parasta uudenvuoden seuraa. Testin perusteella hän olisi ollut
huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Totesin, että hyi-helvata tämä sai olla
viimeinen kerta, kun miltään kyselyltä tai koneelta neuvoa haen.
Paikallista poliitikkoa lainatakseni,
saattaahan se olla niinkin, mutta saattaapa tuo olla näinkin. Voihan se olla,
että äänestän. Mutta saattaapa se olla, etten äänestä. Vaikuttaa vahvasti siltä,
että kuulun tällä kertaa siihen valtavirtaan.
