keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pyhiä tabuja


 

Olen viime päivinä miettinyt, kuinka syntinen olen. Minulle on nimittäin kerrottu, että rikoin jotain pyhää maanantaisessa kunnanvaltuuston kokouksessa. Joidenkin mielestä valtuustossa tehty hallituksen henkilövalinta ei mennyt poliittisen käsikirjan mukaisesti. Pyhiä asioita pistettiin säpäleiksi. Mutta mitäpä siitä, jos joku vetää menettelytavoista porot sieraimiinsa. Tärkeintä lienee, että tehty päätös on kuntamme kannalta erinomaisen hyvä.

Tämä kummallinen raja-aita, jonka muka laitoin palasiksi, liittyi valtuustossa tapahtuneeseen kunnanhallituksen jäsenen valitsemiseen. On kuulema ennen kuulumatonta, että toisen ryhmän edustaja menee esittämään henkilöä, jota esitetyn henkilön oma ryhmä ei tehtävään halua. Minulle on kerrottu, ettei tällaista ole tapahtunut koskaan aiemmin. Jos näin on, niin tulipahan sekin ihmeellinen tabu rikottua. Minusta tässä ei ollut mitään kummallista.

Kuten valtuustossa esitystä tehdessäni totesin. Tarvitsimme kunnanhallitukseemme kokemuksen tuomaa näkemystä ja vastuullisuutta. Mutta ennen kaikkea hallitustyöskentelyyn tarvittiin yhteistyökykyä, ja siihen kykenevää henkilöä. Minusta demarien Pentti Pylkkänen täytti parhaiten nämä ominaisuudet, ja Risto Pesosen jättämän hallituspaikan. Tämän lisäksi selvä enemmistö oli äänestyksessä Pylkkäsen puolella. Mielestäni valtuusto teki selkeän, vahvan ja kaikin puolin järkevän päätöksen. Joskus on uskallettava ottaa askel eteenpäin. Muuten pysyy paikallaan.

Tervetuloa Hirvensalmelle!

Veronmaksajain Keskusliitto on julkaissut vuosittaisen verotilaston kunnista. Oman kuntamme osalta tilasto oli mukavaa luettavaa. Siitä tuli hyvälle tuulelle. Kuntamme on Etelä-Savon kevein verottaja.

Tilaston verrokkiperhe maksaa Hirvensalmella veroja lähes 2 000 euroa vähemmän kuin maakunnan kovin verottajakunta Savonlinna. Meillä kunnan tulovero on Itä-Suomen alhaisin, 19,50. Savonlinnassa kuntaveroa maksetaan 22,50 prosentin mukaisesti.

Samainen tilasto kertoo Turun olevan koko maan kymmenenneksi kevein verottaja. Turussa vertailuperhe maksaa veroja vain noin 540 euroa Hirvensalmea vähemmän. Olemme siis valtakunnan kärkikastia, tässäkin asiassa.

Hirvensalmen seurakunnan puolella tilanne on lähes päinvastainen. Kirkollisvero keikkuu maakuntamme korkeimmassa kastissa. Seurakunnan kantama 1,75 prosenttia on neljänneksi korkein maakunnassa. Mistähän tämä johtuu?

Toki asia on ok, mikäli seurakuntalaiset saavat vastinetta veroilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti