Ennen oli paremmin, vai oliko?

Viime vuoden viimeisessä kunnanvaltuuston kokouksessa äänestettiin moneen kertaan. Muutamat pienryhmät olivat kaivelleet asioita poliittisten toiveiden tynnyreistään. Mutta äänestettiin siellä asioiden vierestäkin. Tyytyväisenä sain kuitenkin todeta, että valtuuston selkeällä enemmistöllä on jämäkkä linja. Linja, joka hyväksyttiin valtuustokauden alussa pidetyssä seminaarissa. Siitä pidetään kiinni, eikä siihen kuulu sooloilu ja poliittisten irtopisteiden hakeminen. Tästä on hyvä jatkaa päiväkotimme Ompun 10-vuotisjuhlinnan merkeissä ja ministerivierailulla käynnistyneeseen vaalien täyttämään vuoteen.

Kokoomuslaisten ja demareiden taholta esitetään paljon toiveita ”voisiko kunta” tehdä sitä ja tätä. Ymmärrän, että näillä parissa viime vaaleissa paikkojaan menettäneillä ryhmillä on tarvetta kertoa olemassa olostaan. Mutta sen voisi tehdä muullakin tapaa kuin pompottamalla kuntaa ja sen työntekijöitä. Jotkut toiveet koskevat asioita, jotka nämä ryhmät voisivat itse tehdä. Tuo kunta tuntuu olevan mystinen organismi heidän käsityksissä.

Olen näiden muutaman valtuustovuoteni aikana havainnut, etteivät kaikki päättäjät tunnu ymmärtävän sitä, miten kunnan koneisto ja päätöksenteko toimii. Eräs kokoomusvaikuttajamme meuhkasi ja ihmetteli sosiaalisessa mediassa, miten joku valtuutettu tietää asioista enemmän kuin hän sivistyslautakunnassa istuvana. Vaikka esityslistoissa ja päätöspöytäkirjoissa näkyy valmistelijan ja esittelijän nimi, eivät esitykset ole yksin edellä mainittujen henkilöiden tekemiä. Valmistelija on ainoastaan kirjannut asiat, joista on usein keskusteltu etukäteen myös päättäjien kanssa. Toivoisin, että ainakin jokainen luottamushenkilö ymmärtäisi päätöksentekoprosessin. Lähes kaikki kunnan asiat päätetään demokraattisesti muodostetuissa päätöselimissä.

Sosiaalisessa mediassa myös ”nikotellaan” kuntamme hyvästä taloudellisesta tilanteesta. Naamakirjoissa annetaan ymmärtää, että kunta kylpee rahameressä kuin Roope Ankka konsanaan. Tällaisen tahallisen väärän viestin jakaminen kuntalaisille on luottamushenkilöltä edesvastuutonta toimintaa.

Kuntamme talous on kunnossa, ja näin pitääkin olla, jos aiomme selvitä tulevista haasteista. Käsitykseni mukaan päättäjiemme enemmistö haluaa pitää kuntamme jatkossakin taloudellisesti kunnossa. Liikkumavara on kuitenkin pieni. Valtionosuuksien leikkaukset, Essoten ikävä menokehitys ja väestön väheneminen ovat suuria haasteita isommillekin kunnille. Niiden edessä painii myös talousvaikeuksissa oleva Mikkeli. Samat asiat ovat isoja mörköjä myös meillä Hirvensalmella, vaikka pääsemmekin painimaan niiden kanssa taloudellisesti paremmista lähtökuopista kuin naapurimme.

Kunnan tehtävä on ensisijaisesti suorittaa ne sadat lakisääteiset tehtävät, jotka laista sille määritellään. Näitä tehtäviä varten on olemassa kunnan koneisto. Annetaan sen jatkaa hyvää työtään.

Aprikooseja vitsipotalla

Joululaulut on laulettu, lautapelit pelattu, possut ja kalkkunat syöty. Tuoksukynttilät poltettu ja varisevat kuuset heitetty pellolle. Ihmisillä on rauha maassa ja hyvä tahto, toivottavasti.

On siis aika siirtyä arjen haasteisiin.

Ostoskeskuksen käytävillä on loppiaisen aattona tilaa työnnellä tyhjiä ostoskärryjä. Ei ollut haittaa paikallisista eikä venäläisistä. Kauppakeskuksessa punaliivinen kansanedustajaehdokas tarjoaa eläkeläisille karkkeja ja mielipiteitään, liivin väristä päätellen lupaa varmaan ilmaisia palveluja. Nuorison ”karkkimarkkinat” ovat kuulema puiston puolella. Laittaisi ensin kaupungin asiat kuntoon, ajattelen ohi kulkiessani.

Kaupan kassalle tipahtaa pussillinen turkkilaisia kuivattuja luomuaprikooseja kotimatkaa varten. Ostos osoittautuu virheeksi. Illalla istun vessassa vatsa sekaisin vitsikirja seuranani.

TV:ssä pyörivät perinteiseen tapaan uusinnat. Huutokauppakeisarinkin ensimmäistä tuotantokautta näytetään varmaan jo viidettä kertaa. Ketä enää kiinnostaa? Tour de Skiltä ja Keski-Euroopan mäkiviikolta ei jää paljoa suomalaiselle jälkipolvelle kerrottavaa. Silti niitä piti seurata.

Lehdet kirjoittavat, mistä muustakaan kuin sotesta. Päätöksiä pitäisi nyt syntyä maaliskuussa. Antti Rinteen vaalivoitto, Keskustan ja Kokoomuksen vaalitappiot polkevat päälle. Perkele näitä päättäjiä, ajattelisi varmaan Mielensäpahoittajakin.

Joillakin ei näytä olevan uuden vuoden alkajaisiksi parempaa tekemistä kuin ladata sosiaaliseen mediaan kuvia hiihtoladuilla ulkoilutettavista koirista.

Loppiaisena starttaa auton keula kohti Keski-Suomea ja Suomen urheilupääkaupunkia Jyväskylää. Pukin väärään osoitteeseen jättämät joululahjat on toimitettava siskolle. Joulun ihme on tapahtunut. Hän löytyy samasta osoitteesta kuin kesälläkin.

Kuokkalasta Viitaniemeen tyttären perheen luokse. Pikakäynnillä kaupasta haetaan Hertta-koiralle ruokaa. Aprikoosit jäävät tällä kerralla hyllyyn.

Jalkapuoli jakkara peräkonttiin kotiin korjattavaksi ja kohti Korpilahtea. Matkalla mietin, onkohan tuttu peltipoliisi, johon tutustuin tasan vuosi sitten tammikuussa, hereillä. Välähdyksestä päätellen oli. Huomautus ylinopeudesta olisi riittävä rangaistus, tälläkin kertaa. Lupaan, etten enää kolmatta kertaa kokeile.

Luhangan ja Joutsan kautta illaksi kotiin ja TV:n ääreen. Sopivasti mäkiviikon päättävälle toiselle kierrokselle seuraamaan japanilaista ylivoimaa.

Seuraavana päivänä aamupalaksi keitettyjä kananmunia, siskon leipomia pipareita, kuppi Mushroom –kahvia ja salille. Maanantaina vietettiin Nyt riittää –päivää, joten höpinät jääkööt.

Oikein hyvää alkanutta vuotta, hyville ystäville.