Tämä oli nyt tässä?

Kuntavaalit on käyty. Reilut 40 prosenttia hirvensalmelaisista jätti äänestämättä. Nämä olivat nuorisovaalit. Kaverivaalit. Näissä vaaleissa ei äänestetty vanhainkodin ovelle koputtavia. Nämä eivät myöskään olleet heinäntekovaalit. Näissä vaaleissa eivät asiat ratkaisseet. Muut seikat olivat tärkeämpiä. Naapuri-Mikkelissä tuuli vie oikealle. Meillä vasemmalle.

Vaaleissa oli voittajia ja hävinneitä. Valtuustoon nousi viisi uutta päättäjää. Neljä putosi. Millaisen roolin nämä uudet valtuutetut ottavat? Onko heillä oma polkunsa? Uskaltavatko myös kulkea sitä pitkin? Vai seuraavatko kiltisti ryhmiensä vanhoja johtohahmoja. Kuin alkukesän sorsanpoikaset emoaan. Tuleeko tästä valtuustokauden mittainen Via Dolorosa? Lähiviikot kertovat sen.

Nämä olivat myös protestivaalit. Protesti, mille? Sillekö, että Hirvensalmella menee hyvin? Sille, että kunnan talous on kunnossa? Sille, että muuttoliike on positiivinen? Sille, että Hirvensalmi on maakuntamme kärkikunta? Voivathan sellaisetkin hyvät asiat joitakin ilottomia ja väkisin hymyileviä naamoja ärsyttää. Naapurikunnan yrittäjää vapaasti lainaten: ”Vaimo istuu mersussa minkkiturkki päällä ja itkee. Mikä tässä oikein mättää?”

Protesti hyville tavoille? Protesti rehellisyydelle. Rehtiydelle. Luottamukselle. Yhteistyölle.

Millainen Via Dolorosa tästä kehkeytyy, se nähdään jo tulevissa luottamuspaikkaneuvotteluissa. Keskusta säilytti suurimman ryhmän asemansa. Silläkin on joukossaan ”ongelmia”. Kaikkiin ei voi vaan luottaa. Siitä on jo kerrottu sosiaalisessa mediassa. Siitä on myös tältä valtuustokaudelta faktaa. Millaisen roolin vaalien äänikuningatar ottaa? Hyppääkö vanhojen demarikelkkaan? Entä kokoomuksen nuoret, uudet tulokkaat? Käykö heille samalla tapaa kuin viime vaaleissa puolueen nuorelle valtuutetulle? Kokoomusemo määräsi kaapin paikan. Pakko totella.

Vaihtoehtoja on. Uskaltavatko nämä olla rohkeita? Onko edessämme kärsimysten vai kehityksen tie? Toivon viimeistä. Pelkään ensimmäistä. Olen realisti.

Näissä vaaleissa irvisteltiin myös demokratialle. Oikein kunnolla. Sinisten johtohahmonen iski kuitenkin vasaralla omaan jalkaansa. ”Dopingin” voimalla koottu ehdokasjoukko ei siivittänyt voittajaksi. Tuli pudotus.

Nämä vaalit olivat piste myös oman ryhmäni, sitoutumattoman ItsenäisenKuntaLiikkeen, toiminnalle. Kolme valtuustopaikkaa hupeni yhteen. Käsikirjoitus tälle kirjoitettiin, kun ehdokaslistamme jätettiin. Lopputulos oli itselleni tuossa vaiheessa jo selviö. Jos joku muuta kuvitteli, hän oli reaalimaailman ulkopuolella.

Oma äänimääräni lähes puolittui edellisvaalien huippulukemasta. Jotkut odottivat nytkin viime vaalien lukemia. Saamani 46 ääntä olivat kuitenkin omiin odotuksiini nähden enemmän.

Minä tunnen nämä ihmiset.

Aamukampa

Olen laskenut päiviä, kuten 70-luvulla armeijassa ollessani aamuja. Tätä kirjoittaessani niitä on jäljellä vielä 55. Tätä valtuustokautta. Sitten koittaa vapaus. Minulle.

Kuntamme päätöksenteossa kärsimysviikot, kuukaudet jatkuvat. Pian päättyvä valtuustokausi on ollut todella raskas ja inhottava, kunnan viranhaltijoille, monille työntekijöille ja varmasti suurimmalle osalle kunnan luottamushenkilöitä. Inhottava ja ilkeä, kahden päätöksenteon pöytätavoista piittaamattoman luottamushenkilön takia.

Pyöräilin lauantaina kylälle. Lähdin katsomaan Leppää. Oli koulujen päättymispäivä. Tuulimyllyn nurmikolla neljä koulupoikaa vietti ensimmäistä lomatuntiaan. Nauttivat auringosta ja virvoitusjuomista. Jo pitkästä matkasta pojat huikkasivat hyvän kesäpäivän toivotukset. Pysähdyin ja juttelimme hetken, koulusta, kesästä ja tulevasta syksystä. Jatkaessani matkaa pojat toivottivat vielä hyvää päivänjatkoa. Mahtavia nuoria.

Poikkesin kahville Pirjon Kirppiskahvioon. Juttuseuraksi löytyi tuttua porukkaa, pari tuntematonta joukossa. Ruotsista kuntaamme muuttanut vanhempi naishenkilö oli aivan haltioissaan kunnastamme ja kuntamme liikuntamahdollisuuksista. Liikkuvana kuntalaisena hän oli koko viime talven harrastanut avantouintia Roosin rannassa. ”Aivan mahtavaa, että täällä jopa voi harrastaa sellaistakin”. ”Super juttu.” Hän kiitteli.

Laitoimme porukalla kuntamme vanhat kansakoulut kartalle. Niitä löytyi melkoinen määrä. Joku oli koulumatkalla napannut naapurin pellolta nauriin. Sai tekosestaan kotona melkoisen ripityksen ja joutui palauttamaan nauriin takaisin. Toinen oli nauttinut naapurin marjapensaiden satoa. Vaikka kotonakin olisi ollut niitä. Muistot olivat mukavia. Niitä oli kiva kuunnella.

Hörppäsin kahvit ja pyöräilin Suursavonrantaan. Ministeri paikalla, ja kuulijoina pari kourallista keskustalaisia ehdokkaita. Korona tehnyt tehtävänsä? Aikakin lienee ajanut jo tällaisen kampanjoinnin ohi?

Entinen kunnanvaltuutettu puheli, tapansa mukaan tohkeissaan, Suur-Savon Sähköstä ja Mikkelin auttamisesta. Hänen mielestä Mikkelin pitää hoitaa asiansa itse, eikä sähköyhtiötä pidä myydä. Mieleeni putkahti muutaman vuoden takainen Hirvensalmen pankkivääntö. Kuka auttoi silloin ja ketä? Lopputuloksena torstaisin jonotetaan.

Ministeri vakuutti, ettei maakuntaveroa tule. Mahtaakohan sanoma pysyä samana, kun ministerin pirssi lipuu Helsingin maisemiin? Toivottavasti. Jostain syystä toivon, että edes tämän ministerin maakuntapuheet pitävät.

Ministeri vakuutti myös, että sote tulee. Se ratkaisee hänen mielestä myös kuntien talousongelmat. Tämän sanoessaan hän jostain syystä kuitenkin katsoi edessään olevaa nurmikkoa. Ei yleisöä.

Tämä oli tässä. Nousin pyöräni selkään ja ajelin kotia.