Katajan kujanjuoksua ja enemmän elämää

 

Perjantai-iltana se vihdoinkin käynnistyi. Enkä tarkoita Mikkelin Jukureiden jääkiekon liigataivalta, vaan Hirvensalmen Satulinnassa alkukesästä kuvattua Vain elämää -viihdeohjelman viidettä tuotantokautta. Syksystä toiseen tämä kuntamme maisemissa purkitettu ohjelmaformaatti istuttaa suomalaiset tv:n ääreen. Tälläkin kertaa avausjakso sai aivan huikeat 1,2 miljoonan katsojaluvut.

Tietenkin tätä ohjelmaa katsottiin myös meillä kotona. Taisin olla jopa perheestämme ensimmäinen, joka varasi perjantai-iltana paikkansa tv:n äärestä hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Vaikka en luokittele itseäni tämän ohjelman suurkuluttajiin, niin toki tämä avausjakso piti katsoa, olihan se kuvattu lapsuuteni mieli maisemissa.

Olen muutaman kerran kommentoinut ohjelmia kesken esitysten ja saanut siitä näpeilleni, joten tällä kertaa päätin noudattaa perheemme hameväen antamaa neuvoa, ja olin hiljaa. Ajattelin säästää kommenttini lauantaisaunan lauteille. Olen isoilta pojilta kuullut, että siellä Kekkonenkin teki suuria päätöksiä. Seurasin ohjelmaa olohuoneemme punaisesta keinutuolista jopa niin hiljaa, että jossakin vaiheessa nukahdin. Torkut taisin ottaa Kuustosen Mikon esityksen aikana. En kuulema paljoa menettänyt.

Pari sunnuntaita sitten oli käynnistynyt myös uusi kotimainen sarja Korpelan kujanjuoksu. Sille odotetaan samanlaista suosiota kuin Pirunpellolle aikoinaan. Täytyy myöntää, että Taivaan tulet ja Pirunpelto ovat olleet ohjelmia, joita olen itsekin seurannut nukahtamatta. Korpelan kujanjuoksussa on kuitenkin jotain tökkivää. Se on tämä Kataja, huoltsikan apupoika, joka koheltaa aivan päättömästi, muuten ihan katsottavalta tuntuvassa ohjelmassa.

Lauantai-iltana rantasaunamme löylyissä otin nämä ohjelmat puheeksi. Koska isotkin pojat ovat kerran saaneet lauteilla asioita sovittua, niin miksen minäkin. Kerroin vaimolleni, ettei Tähkän päivä lähtenyt oikein käyntiin. Totesin myös, ettei Korpelan kujanjuoksu toiminut. Uhosin – vieläpä aivan selvin päin – että minäkin osaan näytellä Katajaa paremmin.

Vaimoni silmäili pitkät päällä alastonta ja hiessä rypevää entisen jalkapalloilijan vartaloani päästä varpaisiin, ja totesi: No jaa…

Ymmärrätte varmaan tuon toteamuksen jälkeen, mikä oli ”neuvottelumme” lopputulos. Kataja ähelsi sunnuntai-iltana yhdeksän ja kymmenen välillä olohuoneemme nurkassa. Minä makasin lattialla Ikean uudella matolla.

Mä olen vähän ajatellut. Syysiltoina miettinyt, että mahtoivatkohan ne päätökset Kekkosenkin saunassa syntyä yhtä helposti.