Viis veisaan

 

Hirvensalmen seurakunnassa suoritettu piispantarkastus ei maakunnallista uutiskynnystä ylittänyt. Maakuntalehti toki piipahti jututtamassa Hirvensalmella tarkastuksella olevaa piispaa koko kirkkoa repivästä asiasta, samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.

Tiedän, että tarkastuksen asialistalla on ollut varmasti arkisempiakin, ja meitä hirvensalmelaisia lähemmin koskettavia asioita. Kirkkovaltuutetuilta oli esimerkiksi jo etukäteen tiedusteltu heidän näkemyksiään seurakunnan elämästä ja toiminnasta, hyvistä ja huonoista asioista. Toivottavasti torstaina saamme edes paikallislehdestä lukea näistä tarkastuksessa esille nousseista paikallisista asioista.

Sen tiedän, että tarkastuksessa on puhuttu seurakunnan ja kunnan välisen yhteistyön tärkeydestä. Tarkastuksessa kannettiin myös huolta – ainakin piispan taholta – siitä, miten lapset ja nuoret saadaan mukaan Hirvensalmen seurakunnan toimintaan.

On totta, että seurakunnan ja kunnan nykysuhteet voisivat olla muutakin kuin viralliset. Valitettava tosiasia on, että välit ovat heikentyneet nykyisen kirkkoherran kaudella. Sitä ei varmasti kukaan kiistä.

Edellisen kirkkoherran Pekka Huokunan aikana kunnan ja seurakunnan edustajat tapasivat pari kertaa vuodessa. Noissa palavereissa vaihdettiin kuulumiset, ja jopa suunniteltiin yhteisiä asioita. Samaa käytäntöä pyrittiin jatkamaan nykyisen kirkkoherran astuttua virkaansa. Olenko oikein ymmärtänyt, että tätä hyväksi nähtyä käytäntöä ei kuitenkaan koettu enää tärkeäksi seurakunnan puolelta? Palaverit taisivat jäädä yhteen yritykseen. Kannattaisikohan kuitenkin vielä kerran kokeilla?

Edellä olevien neljän kappaleen aasinsillan jälkeen on helppo ratsastaa itse asiaan. Minulla itselläni on ollut monenlaisia ”suhteita” seurakunnan kirkkoherroihin. Erkki Parikka vaikutti vahvasti omaan työuraani. Hänen suosituksestaan minut valittiin 80-luvun alussa paikallislehtemme toimittajaksi, vaikka en tuota paikkaa edes hakenut.

Lehtimiesuraani oli kulunut vain puoli vuotta, kun eläkkeelle siirtyneen Parikan jälkeen kirkkoherraksi valittu Erkki Markkanen oli ”kimpussani”. Seurakunnassa oli tullut avoimeksi taloudenhoitajan paikka. Markkanen kävi pyytämässä minua siihen toteamalla, että jos haet, niin sinut valitaan. Kirjoitin jopa hakemuksen, mutta näin jälkikäteen ajatellen tein oikein, kun jätin sen toimituksen pöytälaatikkoon.

Pekka Huokunan kirkkoherrakaudella siihen saakka ”kirkkoon kuulumaton” perheeni liittyi seurakuntaan. Se oli vahvasti seurakuntapastorina tuohon aikaan toimineen Eeva Sankarin ”ansiota”. Eeva teki kovasti työtä lasten ja nuorten parissa. Huokunan kaudella seurakunta eli muutenkin kukoistuksensa kautta. Seurakunnassa oli elämisen maku.

Valon ja luottamuksen aika oli tullut kuitenkin päätökseen. Nykyisen kirkkoherran näkemykset ja omani eivät kohdanneet missään vaiheessa. Kirjoitin asiasta silloiselle piispallekin vastausta saamatta. Eräänä lokakuisena päivänä kävin jättämässä eroilmoitukseni kirkkoherranvirastossa. Kun kävelin virastolta pois terveleppäkujaa pitkin, sitä helpotuksen tunnetta ei voinut kuvailla.