tiistai 16. toukokuuta 2017

Helmat korvissa


 
Pitkäksi venynyt valtuustokausi sai maanantaina arvoisensa päätöksen. Epäilyä, katkeruutta jopa vihaa puhkuneen kauden viimeinen kokous oli värikäs kuin mummoni jouluinen sekametelisoppa. Puheenvuoroista löytyi aineksia vähän kaikkeen, mutta hyvin vähän oikeaa asiaa.

Ensiksikin pyydän anteeksi erehdystäni. Kirjoitin reilu vuosi sitten, että tarkastuslautakunnan kertomus oli pohjanoteeraus kertomusten joukossa. Taisin tuolloin myös todeta, että huonompaa kertomusta ei enää voi kukaan tehdä. Olin väärässä, ja siksi anteeksipyyntöni.

Jälleen kerran tarkastuslautakunta ylitti itsensä. Jopa lautakunnan puheenjohtaja itse totesi, että kertomukselle nauretaan. Ei naurettu, eikä itketty, mutta ihmeteltiin rimanalitusta ja uutta ennätystä. Kertomuksen ja sitä avanneen lautakunnan puheenjohtajan mukaan kunnassa ovat kaikki asiat päin mäntyä. Tällä kertaa vinossa eivät olleet ainoastaan satama- ja laituripaikkat, vaan aivan kaikki. Lautakunnan puheenjohtajan Markku Kivisaaren mukaan Hirvensalmella ei katsota tulevaisuuteen.

Olen oppinut tämän reilun neljän valtuustovuoden aikana paljon uutta, jopa uusia sanontoja ja niiden merkitystä. Esimerkiksi tiedän nyt, mitä tarkoittaa kun ”naisella on pitkät päällä”. Tarkastuskertomuksesta sain uuden sanonnan pohdittavakseni. Tarkastuskertomuksen elinkeinopoliittisessa osuudessa todetaan mm. sanatarkasti näin: ”Sanonta: kun on housut jalassa niin hyvä on.”

Oli mukava kuunnella, kun vaihteeksi entiset kokoomustoverit, Kivisaari ja Pirkko Luntta, ottivat mittaa tarkastuskertomuksesta ja yrittivät myös avata tuota kertomuksessa mainittua sanontaa. Tällä kertaa kertomuksen tylytyksen hoitanut kokoomusjohtaja Luntta räväytti posket punaisena hehkuen, että välillä on mukava olla ilman housuja. Mielenkiinnolla odotan millaista revitystä paikalla ollut paikallislehden toimittaja asiasta kirjoittaa. Ilta-Sanomien lööppiin tuolla olisi ainakin päässyt. Minulle tuo sanonta jäi kuitenkin vielä avautumatta.

Totta puhuen, tarkastuslautakunnan kertomuksessa ei ollut mitään annettavaa uusille päättäjille. Kertomus oli lautakunnan puheenjohtajan katkeraa yksinpuhelua. Ihmettelen kuinka lautakunnan kaksi muuta jäsentä ovat allekirjoittaneet kertomuksen. Olen myös aivan varma, että seuraavan tarkastuslautakunnan kertomus on parempi. Olen tästä niin vakuuttunut, että lyön vetoa Tallinnasta ostamani saunahatun verran.

Tarkastuskertomus antaa kuntamme toiminnasta ja tilanteesta aivan virheellisen ja väärän kuvan. Oikeastaan se ei anna minkäänlaista kuvaa kuntamme viime vuodesta.

Esimerkiksi ensi maanantaina kokoontuva vanha kunnanhallitus käsittelee vielä joukon erittäin myönteisiä ja innostavia hankkeita. Asialistalla on todella isoja yrityskuvioita, tonttikauppojakin on tehty ja vireillä on mielenkiintoisia viritelmiä. Uusi valtuusto saa heti kesäkuussa päätettäväkseen tukun isoja asioita. Kunnassamme on aina katsottu tulevaisuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti