Pönttö tarina

Ei nyt! Miksi, juuri tänään? Ei voi olla totta!

Lauantaiaamun suunnitelmani menivät uusiksi. Olen viime aikoina viihtynyt saunan takana. Kirves kädessä siellä on ollut jotenkin niin turvallinen olo. Olin juuri ehtinyt pukea verannalla olleet pihavaatteet päälleni. Vaatteet, joiden kanssa ei mennä pihaporttia kauemmaksi, ihmisten ilmoille, ja suunnistaa saunalle, kun vaimoni huusi ovelta, että vessa ei vedä.

Olisin varmaan kironnut mielessäni, jos olisin osannut. Palasin verannalle, riisuin FinSafetyt jalastani, pipo päässä, rukkaset kädessä menin vessaan. Pönttö oli istuinrengasta myöten täynnä vettä, ei aivan kirkasta. Odottelimme pari minuuttia, mitä tapahtuisi. Ei mitään.

Ajattelin mielessäni, ettei vika voinut olla sadan metrin päässä olevalla pumppaamolla. Olin ollut ulkona ja kuulin, että Erkki kävi siellä juuri perjantaina tarkistamassa laitoksen. Hain varastosta vasaran ja nostin pihamaallamme olevan viemärilinjan kaivon kannen auki. Se oli vahvaa tekoa, tehty viisi senttiä paksusta teräksestä ja painoi ainakin parikymmentä kiloa. Varmaan turvallisuussyistä.

Kaivo oli siisti ja vedetön. Mikä nyt neuvoksi? Muistin, että olin joskus jonkun röörin aukaisuun käyttänyt ohutta vaijeria. En löytänyt sitä enää, mutta varaston seinällä roikkui puolitoistametrinen pesukoneen vesiliitäntäletku. Kun palasin se kädessäni takaisin vessaan, minulla oli kummelimainen olo.

Sain survottua letkua metrin verran pöntön kautta viemäriin. Pari-kolme kovaa puhallusta, pöntön vedenpinta pärskähtelee kuin mehu juomalasissa kun siihen puhaltaa pillillä, kylpyhuoneessa lattiakaivo korahtelee. Mitä ihmettä, yhtäkkiä vedenpinta aleneekin. Simsalabim!

Juoksen kiireesti ulos viemärikaivolle. Mitään ei kuitenkaan näy. Jostain kuuluu outoa urinaa. Katson taivaalle, viikolla oli useampikin helikopteri lentänyt ylitsemme, ääni oli hieman samankaltainen. Olisiko jälleen uusi lento tulossa? Ei, ääni kuuluukin maan alta ja voimistuu. Pian putken pato räiskähtää kaivon kylkeen ja pärskeet kohoavat metrin korkeuteen. Vedän naamani kauemmaksi. Virta katoaa kohti puhdistamoa. Vaimoni katsoo ikkunasta touhuamistani, peukutan.

Palaan vessaan ja vedän pönttöön työntämäni letkun pois. Vaimoni toteaa, että merkkaa pää, josta puhalsin. On se huumori-ihmisiä, tuo vaimoni.

Sunnuntaiaamuna istun varoen pöntölle. Jos se ei toimikaan? Painan hellästi tyhjennyspainiketta. Se toimii, se vetää.

Helpottaa.

Odota vähän, mä käyn katsomassa mitä iskä touhuaa ulkona. Vaikka se ei mikään ihan peukalo keskellä kämmentä mies olekaan, niin joskus se on tullut otsa veressä sisälle. Oli nuorin tyttäremme viikolla todennut skypessä kaverilleen.

Niinpä. Tämän kaiken epävarmuuden keskellä pidetään huolta toisistamme.

Perä pystyssä

Se on edelleen hyvännäköinen, vaikka sillä ikää onkin. Peräkin on nyt pystyssä, samalla lailla se oli nuorena ja uutena. Muutaman kuukauden se jo näytti elämässään harhapoluille eksyneeltä, aikamiespojalta, joka laahustaa kaupungin katuja velton näköisenä, tyhjä tölkkipussi kädessään, hartiat kumarassa. Peräkin roikotti lähes maata. Peräkoukkukin karahti joka kerta katukivetykseen, kun sillä kurvaili Keskustien porttikongista sisäpihalle, kerrostalokyttääjän kiikaroitavaksi ja ”iloksi”.

Jo tammikuussa huomasin, että alakouluikään tullut autoni oli jotenkin alavireinen. Jyväskylään ajaessani Leivonmäen poikkitien montut pitivät ilkeän kuuloisen kolahduksen niihin osuessani, vaikka yritin parhaani mukaan väistellä. Hirvensalmen ja Jyväskylän väliä on tullut ajettua lähes viikoittain, kolinaan alkoi tottua, vaikka eihän se normaalia kolinaa ollut, ainakaan vaimoni mielestä.

Myönnän, etten ymmärrä autoista oikeastaan mitään, joten tällä viikolla vein sen varmuuden vuoksi tutkimuksiin. Molemmat takajouset olivat poikki. Nyt ne on korjattu, peräkin on pystyssä kuin soitimella olevalla metsolla, kelpaa taas ajella.

Pari tuntia siihen vierähti, kun jouset uusittiin. Kaksi tuntia odottelua, miten saisin aikani Mikkelissä kulumaan? Siinähän sitä saikin olla pellepeloton, keksiä tekemistä. Parlamenttien täysistunnot kauppakeskusten kahviloiden pöydissä näyttivät olevan vauhdissa, kuten aina tähän aikaan aamupäivästä. Toisesta oli yksi kuppila, jossa taisin viimeksi istua, lopettanut. Torilla sinniteltiin maalismarkkinoiden jälkimmäistä päivää. Puolityhjällä markkinapaikalla tuli vastaan enemmän maalaisia kuin kaupunkilaisia. Markkinat oli nopeasti nähty.

Vaimoni oli muutama viikko sitten hankkinut museokortin ja ehdotti sen vinguttamista. Itselläni oli vain eläkeläiskortti, sillä pääsin puoleen hintaan. Kaupungin taidemuseo näyttää erikoistuneen kantaa ottavaan taiteeseen. Tällä kertaa saamelaisiin ja häirikköihin. Ei ollut tungosta sielläkään, olimme sillä kertaa ainoat taidepläjäyksestä nauttineet.

Hiljaista oli poliisitalon edustallakin, poliitikkojen markkinakujalla. Paikalla oli puolenkymmentä kojua. Jokaisessa kojussa muutama tärkeän näköinen henkilö, keskustelivat keskenään. Sain kävellä kaikessa rauhassa kojujen editse, kukaan ei tullut nykäisemään hihasta, kukaan ei tyrkyttänyt poliittista lehtistä, kukaan ei kysellyt kuulumisia. Ei ollut vaalit vielä tulossa. Olin onnellinen, sillä kolmatta taidepläjäystä en olisi kaivannutkaan, kahdessakin oli aivan tarpeeksi.

Seuraavan päivän lehdessä politiikkakujan silmäätekevät valittivat olleensa väärässä paikassa. Olisivat halunneet olla torilla. Olivat nyt vajaan sadan metrin päässä siitä. Kaikesta sitä pitääkin valittaakin. Olisikohan se heidän poliittinen sanomansa ollut parempaa, erilaisempaa, jos olisivat olleet torilla? Tuskinpa vaan, samaa, mitä aina.

Kuu kiurusta soteen

Harmittaa ja kyllästyttää tämä ainainen hapannaamaisuus. Mikään ei tunnu riittävän näille synkistelijöille. Heidän toimintansa tähtää ainoastaan siihen, että omaa pahaa oloa saadaan jaetuksi myös muille. Mikään ei heille kelpaa, vaikka kaikki on hyvin. Heiltä puuttuu rohkeutta sanoa ja etenkin myöntää, että meillä Hirvensalmella on nyt mukava pöhinä päällä.

Harmittaa jopa ihan oikeiden kokoomuslaisten puolesta, kai heitäkin Hirvensalmella on. Yhdistyksen kotisivulla hehkutetaan, kuinka puolue tekee kokoomuslaista politiikkaa, jonka keskiössä on kuntalainen. Käki rakentaa ennemmin oman pesänsä, ennen kuin tuo hehkutus pitää paikkansa. Paikallisen kokoomuksen politiikka on kaukana siitä kokoomuslaisesta politiikasta, jonka minä tunnistan kokoomuslaiseksi politiikaksi. Läppää ovat puheet myös siitä, että kuntalaiset olisivat tuon politiikan keskiössä. Kokoomuksen terävimmän(?) johdon puheet ovat aivan muuta. Ei taida kuntamme kehittäminen heitä paljoa kiinnostaa.

Harmittaa tämä jatkuva hyvien asioiden dissaaminen (väheksyminen, halveksunta). Kuten yllä kirjoitin meillä on paljon hyviä asioita vireillä ja toteutumassa. Tässä tuorein esimerkki: Kissakosken tehtaalle tulee työpaikkoja, kun kalastajien yhteisyritys aloittaa toimintansa. Hankkeen rahoittaa suurimmaksi osaksi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto. Tällaiset hankkeet ovat lähes lottovoittoja pienelle kunnalle.

Reilun vuoden päässä olevat kuntavaalit ovat tärkeässä roolissa. Jotta tämä kuntamme positiivinen vire saadaan jatkumaan, ItsenäisenKuntaLiikkeen ja Keskustan on panostettava nyt vahvasti tulevaan ehdokashankintaan ja edessä oleviin vaaleihin. Siinä ovat ne oikeat avaimet kunnallemme ja sen tulevaisuuden haasteisiin.

Kyllästyttää nämä valtakunnan asiat. Vaikka eihän maan hallitus ole saanut vielä aikaiseksi oikeastaan mitään päätöksiä. Jos sama tahti jatkuu kolme seuraavaa vuotta, niin meillähän on ollut hallitus, jonka päätöksiä ei seuraavan hallituksen tarvitse ryhtyä korjailemaan. Pitäisiköhän tästä saamattomuudesta olla hyvillään?

Mutta, kun on se sote. Harmittaa, että Etelä-Savoa jaetaan nyt tuolla sotesahalla oikein urakalla. Entinen pääministeri Rinne ja ministeri Kiuru ovat käyneet livertelemässä savonlinnalaisille, missä heidän sotepesänsä tulisi sijaita. Linnakaupungille kelpaa vain Kuopio. Vihreiden Heli Järvinen liputti äskettäin vahvasti myös Kuopion puolesta. Tästä päätellen demarit ja vihreät päällystävät jo savonlinnalaisille valtatietä Kyksiin. Keskusta on liputtanut vahvojen sote-maakuntien puolesta. Kauanko Kulmunin Keskusta katselee tätä hallitustovereiden päsmäröintiä. Lyökö hanskat tiskiin ennen juhannusta?

Kyllästyttää myös tuo Essoten touhu. Miljoonat vilistävät sellaista vauhtia, ettei paraskaan ajokoira perässä pysy. Yt-neuvottelut päällä ja hallitus nostaa johtajalle lisää liksaa. Lehtitietojen mukaan korotuksen perusteena olivat muut syyt kuin pätevyys ja tulokset Essoten johtamisessa. Erikoista palkitsemista hallituksen taholta. Nuoleskelua. Joku tolkku tähän pitää saada, muuten putoavat maksajat rattailta.

Aloitetaan vaikkapa muuttamalla organisaatiota, luovutaan nykyisenkaltaisesta valtuustosta. Jokainen kunta valitsisi itsenäisesti edustajansa yhtymävaltuuston kokouksiin. Olisi tolkumpi sellainen organisaatio, jossa kuuluu aidosti kuntalaisten ja maksajien ääni.