maanantai 30. maaliskuuta 2020

Pönttö tarina

Ei nyt! Miksi, juuri tänään? Ei voi olla totta!

Lauantaiaamun suunnitelmani menivät uusiksi. Olen viime aikoina viihtynyt saunan takana. Kirves kädessä siellä on ollut jotenkin niin turvallinen olo. Olin juuri ehtinyt pukea verannalla olleet pihavaatteet päälleni. Vaatteet, joiden kanssa ei mennä pihaporttia kauemmaksi, ihmisten ilmoille, ja suunnistaa saunalle, kun vaimoni huusi ovelta, että vessa ei vedä.

Olisin varmaan kironnut mielessäni, jos olisin osannut. Palasin verannalle, riisuin FinSafetyt jalastani, pipo päässä, rukkaset kädessä menin vessaan. Pönttö oli istuinrengasta myöten täynnä vettä, ei aivan kirkasta. Odottelimme pari minuuttia, mitä tapahtuisi. Ei mitään.

Ajattelin mielessäni, ettei vika voinut olla sadan metrin päässä olevalla pumppaamolla. Olin ollut ulkona ja kuulin, että Erkki kävi siellä juuri perjantaina tarkistamassa laitoksen. Hain varastosta vasaran ja nostin pihamaallamme olevan viemärilinjan kaivon kannen auki. Se oli vahvaa tekoa, tehty viisi senttiä paksusta teräksestä ja painoi ainakin parikymmentä kiloa. Varmaan turvallisuussyistä.

Kaivo oli siisti ja vedetön. Mikä nyt neuvoksi? Muistin, että olin joskus jonkun röörin aukaisuun käyttänyt ohutta vaijeria. En löytänyt sitä enää, mutta varaston seinällä roikkui puolitoistametrinen pesukoneen vesiliitäntäletku. Kun palasin se kädessäni takaisin vessaan, minulla oli kummelimainen olo.

Sain survottua letkua metrin verran pöntön kautta viemäriin. Pari-kolme kovaa puhallusta, pöntön vedenpinta pärskähtelee kuin mehu juomalasissa kun siihen puhaltaa pillillä, kylpyhuoneessa lattiakaivo korahtelee. Mitä ihmettä, yhtäkkiä vedenpinta aleneekin. Simsalabim!

Juoksen kiireesti ulos viemärikaivolle. Mitään ei kuitenkaan näy. Jostain kuuluu outoa urinaa. Katson taivaalle, viikolla oli useampikin helikopteri lentänyt ylitsemme, ääni oli hieman samankaltainen. Olisiko jälleen uusi lento tulossa? Ei, ääni kuuluukin maan alta ja voimistuu. Pian putken pato räiskähtää kaivon kylkeen ja pärskeet kohoavat metrin korkeuteen. Vedän naamani kauemmaksi. Virta katoaa kohti puhdistamoa. Vaimoni katsoo ikkunasta touhuamistani, peukutan.

Palaan vessaan ja vedän pönttöön työntämäni letkun pois. Vaimoni toteaa, että merkkaa pää, josta puhalsin. On se huumori-ihmisiä, tuo vaimoni.

Sunnuntaiaamuna istun varoen pöntölle. Jos se ei toimikaan? Painan hellästi tyhjennyspainiketta. Se toimii, se vetää.

Helpottaa.

Odota vähän, mä käyn katsomassa mitä iskä touhuaa ulkona. Vaikka se ei mikään ihan peukalo keskellä kämmentä mies olekaan, niin joskus se on tullut otsa veressä sisälle. Oli nuorin tyttäremme viikolla todennut skypessä kaverilleen.

Niinpä. Tämän kaiken epävarmuuden keskellä pidetään huolta toisistamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti