Piuspasket ja Tarzanin tangat

Tulette huomaamaan tätä lukiessanne, ettei otsikolla ole mitään tekemistä tekstin sisällön kanssa. Tapanani on joskus, ja jos totta puhutaan niin useinkin, viihdyttää itseäni tällaisilla ihan hatusta tulleilla jutuilla. Tuntuu hyvältä, kun saa nauraa omille, aivan puskasta syntyneille ajatuksilleen. Se on oikein rentouttavaa, ja voin suositella muillekin. Olin sunnuntai-iltana juuri tullut saunasta, kun nuo otsikon sanat pirskahtivat mieleeni. Mutta jääköön niiden sisältö tarkemmin suurelle yleisölle avaamatta ja tällä kertaa omaksi salaisuudekseni.

Olen viime aikoina ihmetellyt suomalaista poliittista kulttuuria ja sitä, kuinka alas se on vajonnut. Ulkoministeri Haavisto jatkaa tehtävässään, vaikka on selkeästi rikkonut sääntöjä. Keskusta esittää kovaa ja neuvoo Vihreitä siivoamaan omat nurkkansa. Keskustajohtaja Saarikko lähes tirauttaa kyyneleitä selitellessään asioita. Keskusta pysyy edelleen hallituksessa, koska ministerisalkut ovat kantajilleen tärkeitä. Kansasta viis.

Rinne nosti Marinin pääministeriksi. Nyt Marin palkitsee kaverinsa nostamalla hänet perustuslakivaliokunnan johtoon. Orpo on yhtä orpona, kuten on ollut aina. Olemus on kuin ”miss mä nyt mahdan olla” –kysyjällä? Lähtölaskenta puolueen puheenjohtajan pallilta on alkanut aikoja sitten. Halla-aho odottaa varmaan jännäkakat housussa tulevaa kannatusgallupia. Jokohan persut on nousut 25 prosenttiin, vaikka puolue ei ole pannut tikkua ristiin. Politiikassa ei ole enää järjen hiventä, mutta se tuntuu edelleen maistuvan ja uppoavan suomalaisiin. Olemmeko me todella näin hölmöjä? Turha kysymys.

Mitäpä kuuluu meille? Kokoomuksen visiot levisivät maanantaina pientareelle kuin joulupukin reki Tokmannin mainoksessa, kun valtuusto maanantaina illansuussa päätti tilapäisen valiokunnan perustamisesta. Kokoomuksen pulpetit loistivat salissa tyhjyyttään, kun ryhmän edustajat väistivät kunnanvaltuutetulle kuuluvia velvollisuuksiaan. Tiukan paikan tullen kokoomusedustajista ei ollutkaan todellisen vastuun kantajiksi. Puskista kyllä jaksetaan huudella. Tapahtuiko tässä jopa virkavirhe?

Sanaa ja koronaa, tuskaa ja valoa

Kunnanvaltuuston piti alun perin kokoontua viime maanantaina vuoden viimeiseen kokoukseensa. Kirkossa Itsenäisyyspäivänä tapahtunut mahdollinen Korona-altistuminen siirsi kokousta kuitenkin viikolla eteenpäin. Valtuusto päättää siis tulevana maanantaina, joka muuten on Talvipäivänseisaus, muiden muassa ensi vuoden taloussuunnitelmasta.

Kuntamme talousasema vaikuttaa ensi vuodenkin lukujen valossa vahvalta. Tietysti on muistettava, että kysymys on arviosta, ja melkein mitä tahansa voi vuoden aikana tapahtua. Sen on Korona meille jo osoittanut. Essote on edelleen suuri kesto-ongelma meille ja kaikille muille kunnille. Kuntayhtymän talousosaaminen ontuu, ja poliittiseen järjestelmään perustuva hallintomalli on epäkelpo.

Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja Tapio Honkamaa pohti asiaa jokin aika sitten kolumnissaan. Hän esitti, että kuntayhtymän hallitus muodostettaisiin omistajakuntien johtajista. Honkamaan pohdintaa saa minulta ison peukutuksen. Ehdotukseen perustuva hallintomalli toisi Essoten johtoon oikeaa talousosaamista.

Valtuuston esityslistalla on myös toinen iso asia, tilapäisen valiokunnan asettaminen. Valiokunnan tehtävä on valmistella kunnanhallituksen erottamista koskevaa asiaa.

Kunnanhallituksen ilmapiiriongelmat ovat jatkuneet pitkään ja ne kulminoituivat viime kesänä hallituksen jäsenten Pirkko Luntan (kok) ja Ari Kämpin (sdp) esittäessä syytöksen hallituksen pöytäkirjan väärentämisestä ja pahoinpitelystä.

Syytökset ovat sellaisia, ettei niitä voi painaa millään Haavisto-rukkasella unholaan. Kaikkein parasta olisi, että asianosaiset vetäisivät itse johtopäätökset perusteettomista syytöksistään. Koska sellaista ihmettä ei edes näin joulun alla tule tapahtumaan, niin ainoa oikea tie on selvittää asiat valiokunnan kautta. Ja loppupelissähän valtuusto vielä sanoo asiassa painavan sanansa.

Toisaalta odotan mielenkiinnolla ensi maanantain kokousta. Samalla kuitenkin olen jo valmiiksi surullinen, sillä pelkään, että sinne tuodaan jälleen suuri pakettiautollinen olemassaolon tuskaa. Tähän loppuun siteeraan kirjailija Tuomas Kyröä. Syksyllä ilmestyneessä Konekirjoitusvaras-kirjassaan Kyrö toteaa: ”Kovinta ääntä ja pahinta jälkeä tekee aina se toheloin aines. Vaikka hyvää on enemmän, tyhmillä on kovempi ääni.” ”Se, että maailmaa muuttuu, mutta minä en, ei ole maailman vika.”

Maanantaihin!

Tyrnit pytyssä

Torstaiaamuna oli tattaripuuro mennä väärään kurkkuun. Lusikoidessani tyrnirouheella ja omatekoisella päärynähillolla maustettua puuroa suuhuni selailin samalla postilaatikosta hakemaani Länsi-Savoa. Selailin, sillä olin jo lukenut samat uutiset edellisenä iltana netistä.

Tattarit eivät juuttuneet kurkkuni siksi, että jokin lehden jutuista olisi hätkäyttänyt, vaan siksi, että kuuntelin rakasta vaimoani, aivan molemmilla korvilla. Aamuteetään siemaillessaan hän totesi, että minun tulisi pestä vessanpytyn harja. Pestä siksi, ettei astia, jossa harja on, ryhtyisi kasvamaan sammalta tai jotain muuta kuvottavaa.

Nostin ihmettelevän ja kysyvän katseeni häneen. Miksi minun? Siksi. Koska minä jo pesen tyhjennetyn kompostiastian, niin ei tämäkään homma sen kummempi ole. Hän perusteli.

Toivuttuani tästä aamuherätyksestä, totesin, että se tehtävä on kuulunut perheessämme jollekin toiselle. Samalla tapaa kuin pölyjen pyyhkiminenkin. Minä kyllä silitän oikein mielelläni, sillä siinä mieli lepää, ja saan pohtia näitä mukavia juttuja. Minä kyllä käytän sitä harjaa, mutta peseminen on eri juttu. Onhan se kompostiastia nyt aivan eri juttu kuin vessanpytyn harja. Yritin perustella.

Asiasta ei keskusteltu. Hän oli päätöksensä tehnyt, ja lähti hetken päästä töihin.

Mennessäni myöhemmin vessaan, siellä tuoksui hyvälle ja puhtaalle. Ennen töihin lähtöään hän, jolle tämä tehtävä kodissamme on kuulunut, oli suorittanut tämän pikku tehtävän. Pönttö kiilsi valkoisena ja tuoksui orvokilta tai joltain muulta hyvältä. Ilmeisesti se harjakin oli pesty. En tarkastanut.

Olisivatpa kaikki asiat tässä maailmassa yhtä helppoja.

Miksi julkaisen tämän vasta tänään perjantaina, johtuu siitä, että perheemme julkisen sanan neuvostolta vei hetken aikaa tarkastaa tekstini sisältö. Alkuperäisessä käsikirjoituksessani ei kuulemma ollut korjattavaa, joten tässä tämä nyt on.

Virkistäviä yhteisiä aamupalahetkiä ja syvällisiä keskustelunaiheita kaikille, ja muistakaa kuunnella sitä puolisoanne molemmilla korvilla.