Tyrnit pytyssä

Torstaiaamuna oli tattaripuuro mennä väärään kurkkuun. Lusikoidessani tyrnirouheella ja omatekoisella päärynähillolla maustettua puuroa suuhuni selailin samalla postilaatikosta hakemaani Länsi-Savoa. Selailin, sillä olin jo lukenut samat uutiset edellisenä iltana netistä.

Tattarit eivät juuttuneet kurkkuni siksi, että jokin lehden jutuista olisi hätkäyttänyt, vaan siksi, että kuuntelin rakasta vaimoani, aivan molemmilla korvilla. Aamuteetään siemaillessaan hän totesi, että minun tulisi pestä vessanpytyn harja. Pestä siksi, ettei astia, jossa harja on, ryhtyisi kasvamaan sammalta tai jotain muuta kuvottavaa.

Nostin ihmettelevän ja kysyvän katseeni häneen. Miksi minun? Siksi. Koska minä jo pesen tyhjennetyn kompostiastian, niin ei tämäkään homma sen kummempi ole. Hän perusteli.

Toivuttuani tästä aamuherätyksestä, totesin, että se tehtävä on kuulunut perheessämme jollekin toiselle. Samalla tapaa kuin pölyjen pyyhkiminenkin. Minä kyllä silitän oikein mielelläni, sillä siinä mieli lepää, ja saan pohtia näitä mukavia juttuja. Minä kyllä käytän sitä harjaa, mutta peseminen on eri juttu. Onhan se kompostiastia nyt aivan eri juttu kuin vessanpytyn harja. Yritin perustella.

Asiasta ei keskusteltu. Hän oli päätöksensä tehnyt, ja lähti hetken päästä töihin.

Mennessäni myöhemmin vessaan, siellä tuoksui hyvälle ja puhtaalle. Ennen töihin lähtöään hän, jolle tämä tehtävä kodissamme on kuulunut, oli suorittanut tämän pikku tehtävän. Pönttö kiilsi valkoisena ja tuoksui orvokilta tai joltain muulta hyvältä. Ilmeisesti se harjakin oli pesty. En tarkastanut.

Olisivatpa kaikki asiat tässä maailmassa yhtä helppoja.

Miksi julkaisen tämän vasta tänään perjantaina, johtuu siitä, että perheemme julkisen sanan neuvostolta vei hetken aikaa tarkastaa tekstini sisältö. Alkuperäisessä käsikirjoituksessani ei kuulemma ollut korjattavaa, joten tässä tämä nyt on.

Virkistäviä yhteisiä aamupalahetkiä ja syvällisiä keskustelunaiheita kaikille, ja muistakaa kuunnella sitä puolisoanne molemmilla korvilla.