Cooperia ja parvi pörriäisiä

 

Maanantainen kunnanvaltuuston kokous oli päättäjien Cooperin testi. Kokous oli ohi 12 minuutissa. Lyhyessäkin ajassa ehdimme tehdä ennätyksiä ja isoja päätöksiä, hyväksyä mm. maakunnallisen sotepaketin. Lisäksi päätimme pitää upean kuntamme tuloveroprosentin maakunnan alhaisimpana, 19,5 prosentissa.

Länsi-Savokin uutisoi kuntamme veropäätöksen positiivisesti. Sekös nostatti katkeran riemun lehden nettisivulla. Siellä joukko kateellisia ilakoi kunnastamme alatyyliin.

Tänä syksynä metsissä, etenkin männikkötaimistoissa, kuulema pörrää hirvikärpäsiä aivan iljettävän paljon. Valtuuston kokouksen jälkeen minäkin törmäsin kunnantalon aulassa pörriäisparveen. Paikalla ei kuitenkaan ollut hirvikärpästen tai perskärpästen parvea. Kuhina toki oli saman oloinen.

Ympärilleni lehahtaneita pörriäisiä vaivasi johtavien luottamushenkilöiden paikallisen työväenyhdistyksen johdolle lähettämä paimenkirje. Heidän mielestään tuollaisia kirjeitä ei pitäisi lähetellä, mikäli oikein tulkitsin tuon iholleni pelmahtaneen joukon ajatusta. Eikä viime kunnanhallituksessa tapahtuneeseen ylilyöntiin saisi heidän mielestä puuttua.

Olin tämän parven kanssa asiasta aivan eri mieltä. Ja olen ollut sitä jo kauan. Oli mahtavan suoraselkäistä nyt, että luottamushenkilöt vihdoin uskalsivat ryhtyä toimenpiteisiin. Koulussakin epäasialliseen käytökseen puututaan kovalla kädellä.

HTY:n johdolle osoitettua kirjettä ei lähetetty kunnanhallituksen nimissä. Mistään salaisuuden vuotamisesta ei siis ole kyse, vaikka kirjeen tässä julkaisenkin. Minusta kuntalaisten on hyvä tietää, missä mennään. Vetoomuksesta päätettiin hyvässä yhteisymmärryksessä virallisen kokouksen jälkeen. Minusta johtavat luottamushenkilöt ovat puuttuneet asiallisesti vakavaan asiaan. Sille haetaan nyt ratkaisua tavalla tai toisella. Ja uskon, että meillä ratkaisua hakevilla, on kuntalaisten tuki.

Hyvät lukijat, tässäpä tämä kohuttu kirje. Päätelkääpä itse sen aiheellisuus.

”Hirvensalmen Työväenyhdistyksen hallituksen jäsenet

Hirvensalmen kunnanhallituksen kokouksessa 14.9.2015

Risto Pesosen kokouskäyttäytyminen.

 

Hirvensalmen kunnanhallituksen kokouksessa mukana olleina haluamme ilmaista huolemme 14.9.2015 kokoustapahtumista. Mielestämme Risto Pesosen kiroileminen, äänenkäyttö ja kunnanjohtajaan kohdistuva epäasialliseksi kokemamme kohtelu eivät olleet hyvän kokouskäytännön mukaisia. Lisäksi hän poistui kiivastuksissaan kesken kokouksen jo toisen kerran tämän vuoden kuluessa.

Toivomme tällaisen käyttäytymisen loppuvan. Jatkuessaan se heikentää ilmapiiriä ja häiritsee kokoustyöskentelyä. Olisi hyvä, että asioista voitaisiin keskustella ja päättää asiallisesti.

Kuntalain (69§) mukaan luottamushenkilön tulee toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.

Toivomme hyvän yhteistyön jatkuvan myös Sosialidemokraattien ryhmän kanssa.”

Työväenyhdistyksen hallituksen jäsenille lähetetyn kirjeen allekirjoittivat kyseisessä kunnanhallituksen (14.9.) kokouksessa läsnä olleet luottamushenkilöt yhtä lukuun ottamatta. Allekirjoittajina ovat hallituksen pj. Esko Kekkonen, hallituksen 2. vpj. Pepe Hölttä, hallituksen jäsenet Outi Kiesilä ja Susanna Leppänen sekä valtuuston puheenjohtajisto Seija Väisänen, Juhani Manninen ja Heikki Liukkonen. Kokouksessa läsnä olleista luottamushenkilöistä hallituksen jäsen Jukka Manninen ei allekirjoittanut vetoomusta.

Pallo on nyt työväenyhdistyksellä. Demarit, järki käteen ja vaihtakaa edustajanne. Se olisi paras ratkaisu meille kaikille, myös teille.

Tuossa alkupuolella mainitsin aulassa ympärilläni pörränneistä. Kuhina jatkui hetken myös ulko-ovella. Se päättyi lopulta siihen, että lauma luikki omiin autoihinsa hyvin tuohtuneessa mielentilassa. Toivottavasti pysyivät kotimatkallaan tiellä.

Keijo kävelee keväällä

 

Vaimoni luki minua taas tänään kuin avointa kirjaa. Oli auringonpaisteinen syyssää ja olin saanut leikattua pensasaitamme. Siinä touhutessani ajatukseni olivat kirmaisseet villihevosen lailla asiasta toiseen. Sisälle tultuani vaimoni kysyi, oliko taas sattunut jotain. Olinko tällä kertaa vahingossa leikannut käteeni, kun viime kerralla vedin sirpillä nilkkaani? Vai oliko vain hyvä juttu mielessä? Näkyi kuulema naamastani, että jotain oli tapahtunut. Vastasin hänelle, että oli.

Kirjoitapa se sitten, että saan illalla lukea, totesi vaimoni. Tehän tiedätte, ettei kukko käskien laula. Mutta meilläpäin näyttää laulavan.

Aitaa leikatessani mietiskelin myös asioita. Tai oikeastaan ne lensivät mieleeni kuin palsamin siemenet syksyiselle taivaalle. Minulle on joskus huomauteltu, kuinka patamusta ja yksiniittinen mielipiteiltäni olen. Tästä on välillä puhuttu vakavasti kotonakin. Joskus ole kuullut siitä kylässäkin. Minua se ei ole haitannut, sillä tunnen olevani sinut mielipiteineni ja ympäristöni kanssa. Omasta mielestäni en ole lainkaan negatiivinen. Olen vain realisti. Ehkä siksi, että synnyin väärin päin. Pylly edellä.

On tietysti ihan mukavaa olla positiivinen, jos ei halua katsoa totuutta silmiin. Eihän siinä mitään, mutta joskus positiivisuuskin menee yli. Otan esimerkin elävästä elämästä muutaman vuoden takaa.

Isäni sairastui vakavasti. Hänet tutkittiin Kuopiossa. Lääkärit kurkistivat pään sisään ja totesivat, korkeintaan vuosi. Viesti oli selvä: mitään ei ole enää tehtävissä. Tästä muutaman kuukauden kuluttua isäni ei enää pärjännytkään kotona, ja osoitteena oli hoitolaitos.

Isäni oli juuri tuotu vuodeosastolle. Pistäydyin häntä katsomassa. Käytävällä kohtasin hoitajan. Hän oli oikea positiivisuuden ilopilleri ja liihotteli molemmat jalat ilmassa. Hän kertoi iloisesti, kuinka kuntouttavaa osaston toiminta oli. Mieleeni maalattiin kuvaa: muutaman viikon kuluttua isäni seisoisi omilla jaloillaan ja pärjäisi jälleen kotona. Minusta tilanne tuntui hyvin epätodelliselta. Tuntui kuin olisin ollut Tuukkalan taidetuvassa Kaija Juurikkalan maalatessa sielustani kuvaa - ja tietenkin mustalla. Yhtä kaukana tuo tilanne osastolla oli todellisuudesta.

Hetken jo mielessäni ajattelin, että oliko keksitty kaiken parantava ihmelääke. Ajattelin kysyä tältä positiivisuuden keulakuvalta, olikohan hän varmasti tutustunut lääkärin diagnoosiin? Ihan vain varmistaakseni, että puhuisimme samasta Keijosta. Jos olisin tämän ääneen kysynyt, hoitaja olisi arvatenkin katsellut minua kuin lehmä uutta porttia - jopa luullut hulluksi.

En muista kauanko tuota positiivisuuden ilosanomaan olin kuunnellut, mutta kun havahduin, kysyin: missä huoneessa isäni oli. Kiitin luojaani, sillä onneksi seurassani ei ollut muita naisia, hieman itseäni vanhempaa äitiäni tai minua huomattavasti nuorempaa vaimoani. Hehän olisivat saattaneet jopa uskoa noita ilosanoja – ainakin äitini. Vaimoni tuskin, sillä olen saanut näiden reilun kolmenkymmenen avioliittovuotemme aikana kasvatettua hänestäkin jo melko hyvän realistin.

Keijo ei kävellyt enää keväällä omin jaloin. Reilun neljän kuukauden kuluttua tästä isäni kannettiin hautausmaan multiin. Tänään auringon paistaessa ja pensasaitaa leikatessani ajattelin, että noin positiivisesti ajattelee vain nainen. Mutta naisenkin - jos hän kerran ajattelee – pitäisi pitää, ainakin se toinen jalka maassa. Ihan vain siksi, että realisti ei putoa korkealta.

Illalla kävin vielä lenkillä ja tallasin koirankakkaan. Kirosin. Joku positiivisuuden äitihahmo olisi tästäkin tilanteesta varmaan löytänyt jotain myönteistä. Hän olisi arvatenkin tokaissut: Onneksi et astunut molemmilla jaloilla.

Hallitusneuvotteluita

 

Olen viime aikoina ollut hallitusneuvotteluiden keskiössä, sillä niitä on käyty meillä kotonakin. Pähkäilyn kohteena on mittaluokaltaan paljon isompi asia kuin mistä maamme hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat vääntäneet kättä. Kyseessä on koira.

Valtakunnallisesti maamme pelastusneuvottelut ajautuivat umpikujaan. Umpisolmua availlaan nyt meilläkin. Koska emme ole päässeet asiassa yhteisymmärrykseen, päätin tehdä sovintoesityksen. En ottanut Sipilästä mallia. Pääministerihän päätti sanella lopputuloksen. Minä sentään annan mahdollisuuden valita: joko koira tai minä meidän kotona.

Perheeni naisilla on nyt vaihtoehto valita. Kumman isännän he haluavat kotiinsa, koiran vai minut. Odottelen vesikielellä vastausta.

Tässä koira-asiassa minuun on yritetty vedota monella tapaa. ”Ajattele miten söpö näky olisi, kun taluttaisit pientä kilttiä karvaturria lenkillä.” Ehkä se on söpöä naisten mielestä, mutta minusta iljettävämpää näkyä ei juurikaan ole. Iso kaljupäinen mies ja pieni buudeli remminpäässä kuseksimassa kylillä ja kaduilla. Tuosta näystä puuttuu vain se, että miehellä olisi vaaleanpunainen balettihame päällään. Hyi sentään.

Mummolani kodissa, jossa kasvoin, 50- ja 60-luvulla oli koira. Valokuvista päätellen olen viettänyt lapsuuteni Turren kopissa. Eräässäkin kuvassa alle 2-vuotiaana istun Turren vieressä lumihangessa. Oma henkilökohtainen ja se ainut elävä muistoni hänestä on, kun näin hänen makaavan kuolleena tallin lattialla.

Toinen koiramuistoni on jo aikuisiältä Leivonmäeltä. Kävelin syksyisessä metsässä, kun naapurin koira pelmahti eteeni. Se pyöri ympärilläni ja haisteli niin kuin koirilla ilmeisesti on tapana. Kun käännyin jatkaakseni matkaa, tarrasi tämä riiviö takapuoleeni kiinni. Mietin, oliko hajuni hänelle niin vastustamaton, mutta muistaakseni en pieraissut, vai oliko kyseessä vain ruotsalaista sukujuurta oleva nelijalkainen. Mutta sen koommin en ole persettäni kääntänyt koirille. Jäi siitä sen verran mukavat muistot takapuoleeni.

Tiedän olevani asioissa, pienissä ja suurissa, ilmeisesti tässä koira-asiassakin, hyvin musta-valkoinen ja minut on leimattu vanhan liiton mieheksi. Mutta niin oli Kekkonenkin. Mutta mitä on tullut hänen jälkeensä? Rivi valokuvia meidänkin koulumme ruokalan seinälle. Onhan siellä toki yksi, Niinistö. Hänessä on ajoittain ollut jotain kekkosmaista, vanhan liiton miestä. Nykynuoriso taitaisi sanoa ”munaa”.

Tulin juuri lenkiltä. Pururadan nurmi oli leikattu leveästi (kiitos alueen kunnossapitäjälle hyvästä työstä). Tuntui kuin olisin kävellyt valtatiellä. Kiersin Mäkniston laavun kautta. Ja arvatkaapa, vastaan tuli nainen valkoisen villakoiransa kanssa. Nyt sitten ovat etusääreni kipeinä käveltyäni takaperin useita satoja metrejä.

Postia työväenyhdistykselle

 

Meillä täällä Hirvensalmella on asiat oikeastaan pirun hyvin, kun vertailen kuntamme tilannetta maakunnallisesti. Tunnen jopa isoa ylpeyttä siitä, että olen hirvensalmelainen. Ja toivon, että moni muukin voisi jakaa tuon tunteen kanssani.

Olen jo moneen kertaan todennut, että kuntamme talous on kunnossa. Mutta kuten Pöyryn kansankoulun opettajani Saimi Kiviperä opetti, kertaus on opintojen äiti. Siispä vielä kerran, kuntamme talousasiat on hoidettu hyvin.

Kunnanvaltuusto päättää jo kuun lopulla ensi vuoden veroprosenteista. Päätös tehdään ennennäkemättömän aikaisin. Yleensä veroista on päätetty vasta marraskuussa. Tämäkin kertoo siitä, että meillä menee hyvin. Talouspainetta verojen nostamiseksi ei ole. Tuloveroprosentti säilyy edelleen maakunnan alhaisimpana, 19,5 prosentissa, näin uskallan jo vannoa.

Maakunnassa heikoimmissa talouslukemissa ovat Pieksämäki ja Rantasalmi. Näistä Rantasalmi keikkuu konsernivelkansa takia jo kriisikunnan partaalla. Hirvensalmella yksikään kriisikuntakriteeri ei täyty. Näitä puhtaita kuntia maakunnassa on meidän lisäksi vain kaksi, Puumala ja Kangasniemi. Vielä muutama vuosi sitten Puumalalle luettiin jo liitostuomiota huonon kuntataloutensa takia. Se on kuitenkin selättänyt ongelmat ja on nyt jopa maakunnan kärkikastia. Hildenin Matias on siellä tehnyt joukkoineen hyvää työtä.

Viikolla saimme lukea Länsi-Savosta kuinka Mikkelissä harkitaan yt-neuvottelujen käynnistämistä talouden tasapainottamiseksi. Maakunnan isoin kunta painiskelee edelleen suurien talousongelmiensa kanssa. Miten olisi Mikkelin päättäjät, kannattaisiko tehdä opintomatkat Hirvensalmelle ja Puumalaan? Ihan vain noin talousmielessä.

Onhan niitä ongelmia toki meilläkin. Koska emme pääse riitelemään isoista ja todellisista asioista, meidän on tapeltava keskenämme pienistä, vähäpätöisistä ja toissijaisista. Tikuista veistetyistä asioista onkin riittänyt kärhämöintiä tällä kaudella hallituspöydän ympärillä melkeinpä joka kokouksessa. Näin oli viime maanantainakin. Tälläkään kertaa tämän riemun repeämiseen ja hallitusoven paiskomiseen kesken kokouksen ei tarvittu muita osapuolia. On se metkaa, että joku saakin riidan aikaiseksi, ja ihan vain oman minänsä kanssa.

Kiroileminen, huutaminen ja aggressiivinen käytös eivät ole luottamushenkilölle sopivaa eikä kunnallislain hengen mukaista. Senhän tietää ja ymmärtää jo lapsikin. Tällaiselle käytökselle on vedettä selvä raja, ja se on tehtävä nyt. Pallo on pian paikallisella työväenyhdistyksellä. Avatkaa ja ottakaa teille viikon alkupuolella tuleva posti vakavasti.

Maan hallitus sai jukerrettua (mahtaakohan tämä muuten olla ripattilainen murresana) aikaan listan Suomen talouden ja kilpailukyvyn nostamiseksi. Esitetyistä toimenpiteistä repesi Helsingin kokoinen kansainvaellus. Enkä suinkaan tarkoita tätä meneillään olevaa pakolaismarssia. Omat perusduunarimme marssivat kaduille osoittamaan mieltään ay-vallan rippeiden puolesta. Tää on viimeinen taisto ja sitä rataa…

Kunnanjohtaja Seppo Ruhasen kanssa tänään pohdimme vakavammalla leikkimielellä, että jospa emme Hirvensalmella menisikään mukaan hallituksen kaavailemiin ja mahdollisesti toteutuviin leikkauksiin. Emme ottaisi kuntatyönantajana käyttöön ensimmäisen sairauspäivän karenssia, emme leikkaisi lomia, sunnuntaikorvauksia jne. Vaan jakaisimme nykymalliin. Kuulostaisi muuten aika upealta, eikö vain. Ja meillähän on tähän mahdollisuus.

Ei kiitos lisää

 

Maassamme on menossa nyt ennen kokematon käännytystyö, jonka rinnalla Vartiotornin jakajienkin sananjulistus on kuin hyttysen kakka valtameressä. Meistä suomalaisista, ja siinä sivussa hirvensalmelaisista, tehdään nyt oikein joukolla suvaitsevaisia. Käännytystyön keskiössä on media, joka päivästä toiseen repii otsikoita meneillään olevasta kaoottisesta pakolaistulvasta. Nyt pitää luovuttaa oma kotikin pakolaisten käyttöön, nettopalkka SPR:lle ja tätä rataa. Muutenhan et ole suvaitsevainen.

Sanoma, että joka kuntaan ja kylään pitäisi perustaa pakolaisten vastaanottokeskus, näyttää uineen myös joidenkin oman kuntamme päättäjienkin mieliin. Tänään ilmestyneessä Hirvensalmelaisessa oli juttu, jonka mukaan Suonsalmen koulua oli ajateltu tarjota pakolaisten vastaanottokeskukseksi. Jos juttu olisi ilmestynyt huhtikuun ensimmäisenä päivänä, olisin pitänyt sitä aprillipilana. Nyt ilmeisesti joku oli ihan tosissaan pohtinut noin absurdia asiaa.

Olen joskus miettinyt, miksei minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa pakolaisten auttamiseksi. En tunne heitä kohtaan yhtään mitään. Heidän hätänsä ei kosketa minua millään tavalla. Miksi siis juuri minun pitäisi auttaa heitä? Olen miettinyt asiaa, mutta en ole löytänyt vastausta. Minulla on paljon läheisempiäkin ihmisiä - vanha, sairas äitini ja oma perheeni – joiden hyvinvointi ja auttaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Paikallislehden jutun mukaan Pirkko Luntta ja Risto Pesonen haluaisivat täyttää kuntamme tyhjillään olevat asunnot pakolaisilla. Minun mielestä meillä ei ole minkäänlaista tarvetta täyttää edes tuota 25 pakolaisten kiintiötämme, joka vajaantui jälleen kesällä, saati tuplata sitä, kuten Luntta ja Pesonen ehdottavat. Ahti Lindgren nostaa jutussa esille kansainvälisyyden. Sillä ja pakolaisten vastaanottamisella ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä. Titta på Google.

En tiedä ainuttakaan järkevää syytä, miksi Hirvensalmen pitäisi ottaa lisää pakolaisia. Vaikka valtio maksaa osan heidän kotouttamiskustannuksistaan, niin loppusaldo on miinusmerkkinen ainakin pitemmässä juoksussa. Asukaslukuummekaan heillä ei ole pysyvää merkitystä. Se heilahtelee kuin täyteen ahdettu pakolaisvene Välimerellä. Juhani Manninen toteaa jutussa, että Hirvensalmi on liian pieni paikkakunta heidän vastaanottamiseensa. Juhani on aivan oikeassa.

Isossa kuvassa Hirvensalmi on kuten Unkari, josta on tullut vain pakolaisten kauttakulkupaikka Saksaan. Olen tottunut siihen, että kun tehdään töitä, niin saadaan jotain pysyvää aikaiseksi. Hirvensalmella pakolaisten kotouttamisessa monilla tahoilla on kädet täynnä työtä, mutta mitään pysyvää ei ole näkyvissä. Uskon, että koulupuolellekin olisi iso helpotus, jos vain hoitaisimme vielä toistaiseksi täällä olevat, emmekä vastaanottaisi uusia.

Hirvensalmelle tarvitaan pysyviä asukkaita ja uusia, todellisia veronmaksajia. Esimerkkinä otan Satulinnan omistajan Juha Rantasilan, joka vielä muutamia vuosia sitten vaikutti ja maksoi isot veronsa Hirvensalmelle. Ihmettelen, miksi tällainen verosampo piti ajaa pois täältä. Ja kaiken lisäksi edellisen kunnanhallituksen toimenpiteillä.

Turhauttavaa kotouttamista

 

Tiedän, että en saisi tätä kirjoittaa. Joku ahdasmielinen tulkitsee kirjoitukseni vihapuheeksi. Kaiken lisäksi saan tästä rasistin leiman. Miksikö? Siksi, että nyt on muotia olla suvaitsevainen ja inhimillinen, kirjoittaa ja puhua ymmärtäväisesti, kääriä maamme ja Euroopan pakolaisongelma pumpuliin. Koska en muutenkaan seuraa muotia ja trendejä, kirjoitan kaikesta huolimatta näkemykseni, vaikka se varmasti monia ärsyttääkin.

Kuntamme päättäjät joutunevat jälleen lähiaikoina pohdiskelemaan suhtautumistaan uusien pakolaisten vastaanottamiseen. Siksi, että suuri joukko tänne vasta äskettäin saapuneita pakolaisia on muuttanut pois kunnastamme. Todennäköisesti myös Ely jälleen tulee esittämään kuntamme pakolaiskiintiön täyttämistä.

Minusta tämä jatkuva ovien avaaminen uusille pakolaisryhmille saisi kuntamme osalta kuitenkin jo päättyä. Tilanne on jo muutaman vuoden aikana nähty. Pakolaiset eivät tänne kotiudu. He vain piipahtavat meillä ja jatkavat matkaansa isompiin ympyröihin. Me täällä teemme hirveästi töitä heidän kotouttamiseksi. Se on mielestäni hukkaan heitettyä, turhaa työtä. Ainakin minä näen asian tällaisena.

Pakolaisia on pyritty kotouttamaan Hirvensalmella mm. liikunnan kautta, Rajatonta Liikuntaa Kaikille –hankkeilla. Menossa on jo kolmas hankekausi. Olen ollut mukana tässä hankkeessa. Sen kautta on tarjottu erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja, kymmeniä jopa satoja mahdollisuuksia kuntaamme sijoitetuille pakolaisille ja peruskuntalaisille. Mutta voin sanoa, että pakolaisten saaminen mukaan tapahtumiin ja toimintaan on ollut suoraan sanoen tuskallista ja turhauttavaa. Tarjottu on, mutta liikunta ei näytä olevan heille se juttu. Hankerahaa on ollut yllin kyllin tarjolla, mutta joka vuosi sitä on jouduttu palauttamaan käyttämättömänä takaisin.

Mielestäni nämä kolme hankekautta ovat osoittaneet, ettei neljättä kautta enää tarvita. Ainakin minä olen kokenut tämän työn hyvin turhauttavana. Ainoa positiivinen asia näissä hankkeissa on ollut se, että peruskuntalaiset ovat tämän kautta saaneet uusia liikunnan mahdollisuuksia mm. Lavis –lavatanssijumppaa ja frisbeegolfia. He ovat myös aktiivisesti käyttäneet näitä mahdollisuuksia liikuntansa harrastamiseen.

Jos jonkun mielestä olen rasisti, niin so what. Kirjoitukseni ei ole vihapuhetta, vaan vain puhdasta realismia. Kuten olen varmaan jo moneen otteeseen julkisestikin todennut, Hirvensalmen pakolaiskortti on nähty ja koettu.

Mielestäni meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin liikuttaa ihmisiä väkisin. Ainakin minulla on.