torstai 10. syyskuuta 2015

Ei kiitos lisää


 

Maassamme on menossa nyt ennen kokematon käännytystyö, jonka rinnalla Vartiotornin jakajienkin sananjulistus on kuin hyttysen kakka valtameressä. Meistä suomalaisista, ja siinä sivussa hirvensalmelaisista, tehdään nyt oikein joukolla suvaitsevaisia. Käännytystyön keskiössä on media, joka päivästä toiseen repii otsikoita meneillään olevasta kaoottisesta pakolaistulvasta. Nyt pitää luovuttaa oma kotikin pakolaisten käyttöön, nettopalkka SPR:lle ja tätä rataa. Muutenhan et ole suvaitsevainen.

Sanoma, että joka kuntaan ja kylään pitäisi perustaa pakolaisten vastaanottokeskus, näyttää uineen myös joidenkin oman kuntamme päättäjienkin mieliin. Tänään ilmestyneessä Hirvensalmelaisessa oli juttu, jonka mukaan Suonsalmen koulua oli ajateltu tarjota pakolaisten vastaanottokeskukseksi. Jos juttu olisi ilmestynyt huhtikuun ensimmäisenä päivänä, olisin pitänyt sitä aprillipilana. Nyt ilmeisesti joku oli ihan tosissaan pohtinut noin absurdia asiaa.

Olen joskus miettinyt, miksei minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa pakolaisten auttamiseksi. En tunne heitä kohtaan yhtään mitään. Heidän hätänsä ei kosketa minua millään tavalla. Miksi siis juuri minun pitäisi auttaa heitä? Olen miettinyt asiaa, mutta en ole löytänyt vastausta. Minulla on paljon läheisempiäkin ihmisiä - vanha, sairas äitini ja oma perheeni – joiden hyvinvointi ja auttaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Paikallislehden jutun mukaan Pirkko Luntta ja Risto Pesonen haluaisivat täyttää kuntamme tyhjillään olevat asunnot pakolaisilla. Minun mielestä meillä ei ole minkäänlaista tarvetta täyttää edes tuota 25 pakolaisten kiintiötämme, joka vajaantui jälleen kesällä, saati tuplata sitä, kuten Luntta ja Pesonen ehdottavat. Ahti Lindgren nostaa jutussa esille kansainvälisyyden. Sillä ja pakolaisten vastaanottamisella ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä. Titta på Google.

En tiedä ainuttakaan järkevää syytä, miksi Hirvensalmen pitäisi ottaa lisää pakolaisia. Vaikka valtio maksaa osan heidän kotouttamiskustannuksistaan, niin loppusaldo on miinusmerkkinen ainakin pitemmässä juoksussa. Asukaslukuummekaan heillä ei ole pysyvää merkitystä. Se heilahtelee kuin täyteen ahdettu pakolaisvene Välimerellä. Juhani Manninen toteaa jutussa, että Hirvensalmi on liian pieni paikkakunta heidän vastaanottamiseensa. Juhani on aivan oikeassa.

Isossa kuvassa Hirvensalmi on kuten Unkari, josta on tullut vain pakolaisten kauttakulkupaikka Saksaan. Olen tottunut siihen, että kun tehdään töitä, niin saadaan jotain pysyvää aikaiseksi. Hirvensalmella pakolaisten kotouttamisessa monilla tahoilla on kädet täynnä työtä, mutta mitään pysyvää ei ole näkyvissä. Uskon, että koulupuolellekin olisi iso helpotus, jos vain hoitaisimme vielä toistaiseksi täällä olevat, emmekä vastaanottaisi uusia.

Hirvensalmelle tarvitaan pysyviä asukkaita ja uusia, todellisia veronmaksajia. Esimerkkinä otan Satulinnan omistajan Juha Rantasilan, joka vielä muutamia vuosia sitten vaikutti ja maksoi isot veronsa Hirvensalmelle. Ihmettelen, miksi tällainen verosampo piti ajaa pois täältä. Ja kaiken lisäksi edellisen kunnanhallituksen toimenpiteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti