Muistikuvani
oli oikea, mutta odotukseni väärät. Kassa totesi hymyillen, että olin oikeassa kabinetissa.
Kun viimeksi olin vastaavassa kokouksessa, oli vastassa väenpaljoutta. Vanhoina
hyvinä vuosina ESY:n tapana oli palkita syyskokouksessa menestyneitä
urheilijoita. Se toi kokouksiin urheilijoita ja muita seuratoimijoita. Osa tuli
tietenkin silloinkin pakosta. Nyt tuosta tavasta on päätetty luopua, ja lähes kaikki
vähätkin tulevat vähän pakosta.
Piirijärjestön
syyskokouksessa oli paikalla vain kymmenen henkilöä. Heistäkin neljä oli
istuvan hallituksen jäseniä. Piirin 24. seurasta edustettuina oli ainoastaan
kuusi. Siis vain neljännes. Tämä kertoo mielestäni kahdesta asiasta. Piirijärjestön
aika on ajanut etelä-savolaisessa yleisurheilussa ohitse. Seuroissa piirin
toimintaa taidetaan pitää lähinnä puuhasteluna, kun kokouksiin ei edes
osallistuta. En tiedä onko näin, mutta siltä näyttää. Etelä-savolaisella
yleisurheilulla menee hyvin. Ainakin tämä vuosi oli menestyksekäs ja
edeltäjäänsä parempi. Mutta sen seurojen kattojärjestön pitäisi kysyä
itseltään: Miksei sen toiminta kiinnosta?
ESY:ssä
iloitaan mm. lisenssimäärän kasvusta. Kasvoivathan ne reilulla 150:llä. Ovatko
asiat hyvin, ja mitä ilonaihetta on siinä, jos seuralla on yli sata maksettua
yleisurheilulisenssiä, mutta vain kourallisen verran kilpailevia lapsia ja
nuoria? Kumpi on tärkeämpää: saada lapset ja nuoret kentälle harjoittelemaan ja
kilpailemaan vai suuri lisenssimäärä? Jostakin kertoo myös se, ettei piirin
toiminta kiinnosta kuin lähinnä savonlinnalaisia. Piirihallituksessa heitä on
puolet, ja puheenjohtaja päälle. Ehkä näen alkutalvisen harmauden keskellä
tämän kaiken vain liian musta-valkoisena.
Olin edellisenä
viikonloppuna perinteisessä urheiluseminaarissa Tallinnassa. Siellä vanhan
liiton jääräkin sai vahvistusta ”Helpolla ei pääse pitkälle” –ajatuksilleen. Yhteiskunnassa
on menty hifistelylinjalle.
Valitettavasti
näin on tapahtunut urheilussakin. Ollaanko oikeilla linjoilla, kun
maajoukkuestatuksen saaneella leirillä tehdään voimaa harjanvarsia nostelemalla
ja juoksuharjoituksia kumiritsoilla? Kaiken pitää olla uutta ja mukavaa.
Hikikarpalo otsalla on karmea asia. Se on out-juttu. Hifistely sen sijaan on
in.
Yksi asia
minua jäi hirveästi harmittamaan tuolla antoisalla Viron reissulla. Kohtasin
”Kymppi Levelin”, Napapiirin Sankarit –elokuvasta tutun näyttelijän, Mia
Nuutilan. Ja minulla ei ollut kynää eikä paperia, jotta olisin voinut pyytää
nimmarin. Selfiekin jäi ottamatta, sillä vanhassa nokialaisessani ei ole etukameraa.
Niillä olisi ollut mukava minunkin hifistellä kavereilleni.
Huippu-Urheilu-Uutiset
–lehdessä ”Ilpon iiseissä” kysellään urheiluaiheisia kysymyksiä. Minulta kysyttiin
menomatkalla laivalla: Mitä yhteistä on kahlaajalinnuilla ja Pepe Höltällä? Arvauksia
voitte heitellä blogini kommentteihin. Vastauksen, joka ei muuten liity millään
tavalla urheiluun, kerron teille sitten seuraavan seminaarin jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti