Pitkä ja vaalea

 

Vaimoni ihmetteli tänä aamuna, miksen ole kirjoittanut viime Tallinnan reissustamme mitään. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vielä käänsi veistä haavassa ja jatkoi. – Vai, etkö muista? Olin aistivani hänen äänessään pientä sarkasmia.

Kerroin hänelle, että joskus minunkin luovuudessani tulee pieniä taukoja – kuten oikeilla kirjailijoilla. En minäkään jaksa koko ajan olla jaritervo, sillä tässä on ollut kaikenlaista. Puutarhaakin on pitänyt hoitaa… Ja äitinikin on kiukutellut.. Jatkoin, että luovuuden tuskassani olin kyllä etsinyt oikeita aloitussanoja jo parisen viikkoa, mutta vasta tänä aamuna ne vihdoin löytyivät.

Kapan kanssa olemme tehneet näitä Tallinnan reissuja jo reilut parikymmentä. Tällä kertaa saimme mukaamme Jonen Järvenpäästä. Me kaikki olemme entisiä urheilijoita – ainakin puolisoidemme mielestä. Jone on entinen moottoripyöräilijä (ihan oikeasti), Kapa entinen yleisurheilija, nykyinen Pokemonmetsästäjä ja minä Ripatin Urheilijoiden entinen Buffon. Arvaatte jo, että reissumme sujui hyvin urheilullisissa merkeissä, kuten aina. Tällä kertaa tapasimme vanhan kaupungin eräällä terassilla entisen suomalaisen jääkiekkoilijan, viime kerrallahan kohtasimme erään paikallisen urheilutietäjän. Terveisiä muuten Markkasen Sannalle, ja tsemppiä tulevaan kauteen. Siinäpä se reissumme urheiluosio sitten olikin.

Jone oli järjestänyt yllätyksen, joka odotti meitä Tallinnan satamassa. Laivalla hän kertoi sen olevan pitkä ja vaalea. Urheilumiehenä mieleeni tuli tietenkin ensimmäisenä Leppävirran hiihtoputki. Vasta sitten mietin, että olisiko meitä vastassa sittenkin Tatjana, Jelena tai Irina. Mielikuvitukseni otokset osoittautuivat vääriksi. Terminaalin edessä meitä odotti todella pitkä ja valkoinen. Merkistä en ollut varma, mutta Lada se ei ainakaan ollut.

Tällä kertaa poikkesimme totutuista kuvioista muutaman muunkin kerran. Yhdenkään museon ovea emme kuitenkaan avanneet, yhden kynttiläkaupan kylläkin. Kaverini tosin eivät viihtyneet siellä kuin muutaman sekunnin. Itse tein kiltisti vaimoni määräämät ostokset. Perinteisesti olemme viihtyneet reissussamme liemiruuan voimalla, nyt jopa kävimme lauantaina illansuussa syömässä.

Tällaiset poikain reissut ovat kuin vuorikiipeilyä. Tiimimme kapusi iloisissa tunnelmissa vanhan kaupungin katua ylöspäin ja pystytti ensimmäisen leirinsä Helsinki–baariin. Tarkoitus oli siinä tankata yhdet ja kiivetä illan aikana vielä korkeammalle. Normaalisti olemme reissullamme vierailleet myös mummo-klubilla. Nyt Sossilla jäi käymättä. Jostain ihmeellisestä syystä tavoitteemme jäi toteuttamatta. Helsinki-baarin karaokelava jäi kiipeilyiltamme päätepysäkiksi. Mahtoikohan tankkauksemme epäonnistua, sillä jossain vaiheessa jo puolenyön jälkeen ryhdyimme laskeutumaan hotelliamme kohden.

Paluumatkallamme, vähän hiljaisemmissa tunnelmissa, kuitenkin suunnittelimme jo ensi kevään reissua. Kapa ja Jone miettivät, mahdanko minä päästä edes mukaan, koska minusta tulee keväällä tupla-Pepe. Koska reissuillamme on ollut aina teema, niin tulevan teemme ”nice swimsuit” –merkeissä. Pantteri-stringit jalkaan ja kohti Kalev Spata. Hotelli Bernistä sinne ei olisi matkaa kuin pyörätuolin verran.

Ja enköhän minäkin pääse mukaan, sillä jäihän se poikain kynttiläkin vielä ostamatta.