Tämä kesä on
ollut oikeaa yleisurheilun ilotulitusta. Siihen on jo mahtunut isoja ja
pienempiä kisoja. Kuun vaihteessa Porissa järjestetyt Kalevan Kisat olivat
itselleni jo 12. Urani kisakatsomossa alkoi Vaasasta 2004. Se oli ikimuistoinen
tapahtuma. Vastaavaa Kalevan Kisa -tunnelmaa en ole sen koommin kokenut. Ehkä
se oli ensikertalaisen huumaa.
Torstai-ilta
omalla kentällämme kisailivat lapset perinteisissä Hippo-kisoissa. Ilta-aurinko
paistoi ja tunnelma oli korkealla. Paikalla oli yli 40 pientä, innokasta
kisailijaa ja tuplamäärä kannustusjoukkoja. Tätä tunnelmaa kannattaisi tulla
aistimaan niidenkin, jotka pitävät uutta liikuntakeidastamme turhana
investointina. Ehkä ne epäluulot siitä hälvenisivät.
Hirvensalmelaiset
nuoret ovat menestyneet kesän kisoissa upeasti. Jina, Inka ja Kaisa kuuluvat ikäluokkansa
kärkipäähän. Heillä kesän suurimmat kisat ovat vielä edessä, kun kuun lopulla
Kalajoella ja Oulussa kisataan SM-sijoituksista. Kisareissuihin lähdetään
SM-mitali mielessä. Mitali olisi varmasti iso juttu meille kaikille.
Kuntamme
uudesta liikuntapaikasta on tullut supersuosittu. Käyttäjiltä on tullut myös
mahtavaa palautetta. ”Teillä on aivan upea kenttä”, ovat monet todenneet. Eikä
siihen voi muuta sanoa kuin, että niin on.
Vaikka
olenkin korviani myöten vannoutunut yleisurheilun ystävä, niin silti minua
lämmittää erityisesti kentän ympäristöön rakennetun frisbeeradan saama suosio. Sitä
ovat kiertäneet paikalliset ja kesäasukkaat todella ahkerasti. Se on saanut
liikunnan pariin myös aivan uusia, parikymppisiä nuoria. Mahtava juttu.
Kuntamme on
panostanut viime vuosina liikunnan lisäämiseen, joka on tutkitusti parhaimpia
keinoja pitää huolta hyvinvoinnista ja terveydestä. Uusi kenttä ja frisbeerata
tarjoavat hyvät puitteet ja uusia mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen.
Eivätkä niihin käytetyt eurot ole menneet hukkaan. Kuntalaiset ja kesäasukkaat
ovat ottaneet kunnan tarjoaman liikuntahaasteen vastaan.
Vaikka kesä
alkaa kääntyä syksyyn, niin kisailut kentällä jatkuvat. Elokuulla järjestetään
vielä kahdet piirikunnalliset. Päivähoidon väellekin on luvassa perinteinen
syysturnaus kuun lopulla. Kukahan hoitotädeistä nakkaa tällä kertaa palloa
pisimmälle, Kaija vai Tiina?
Kisojen
onnistumisen edellytyksenä on urheilu- ja talkooväen yhteistyö. Se mielestäni
on ollut tänä kesänä erinomaista. Seuramme aktiivit ovat jaksaneet tapahtumasta
toiseen tulla toimitsijoiksi. Kiitos siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti