Omppu ansaitsee tunnustuksen

Hirvensalmen kunnan sivistyslautakunta päättää huomenna keskiviikkona mm. vuoden liikuttajan valitsemisesta.  Hallintojohtaja esittää, että sivistyslautakunta valitsisi vuoden 2021 liikuttajaksi Hirvensalmen Urheilijoiden kiipeilyjaos Kiikun. Perusteluiden pääpointtina on kiipeilytoiminnan laajentuminen Mikkeliin, Puumalaan ja ensi vuonna Haukivuorelle.

Itselläni on erilainen näkemys asiasta ja valinnasta. Ensimmäiseksi haluan korostaa, että nyt valitaan nimenomaan Hirvensalmen ja hirvensalmelaisten vuoden liikuttajaa. Mielestäni valinnassa tulee korostaa arkiliikuntaa ja antaa tunnustusta arjen liikuttajalle. Siksi tulen huomisessa kokouksessa esittämään vuoropäiväkoti Ompun valitsemista kuntamme vuoden liikuttajaksi.

Liikunta on monessa muodossaan läsnä Ompun jokapäiväisessä toiminnassa. Omppu liikuttaa lapsia, heidän vanhempiaan ja aktivoi lapsiperheitä liikkumaan. Varhaiskasvatus käyttää aktiivisesti kunnan liikuntamahdollisuuksia hyväkseen jokapäiväisessä toiminnassaan. Se liikuttaa lapsia liikuntasalilla, Seuratalon salilla, ja suuressa roolissa Ompun toiminnassa ovat kunnan ulkoliikuntamahdollisuudet ja –alueet.

Vuoropäiväkoti on osallistunut vuosina 2020-2021 kaksivuotiseen luontoliikuntahankkeeseen, johon on saatu kunnan ulkopuolista rahoitusta. Hankkeen tavoitteena on mm. ollut lisätä lasten liikuntaa ja sitä kautta hyvinvointia. Lapset ovat osallistuneet itse liikkumisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Hankkeella on kehitetty Ompun liikunnallista toimintakulttuuria ja lisätty huoltajien tietoisuutta lasten fyysisen aktiivisuuden suosituksista mm. liikunnallisissa vanhempainilloissa. Liikuntahankkeen merkeissä Omppu on tehnyt yhteistyötä mm. Eslin kanssa.

Varhaiskasvatuksen tehtävänä on luoda pohja lasten terveyttä ja hyvinvointia arvostavalle sekä fyysistä aktiivisuutta edistävälle elämäntavalle yhdessä huoltajien kanssa. Mielestäni oma Omppumme on tässä tehtävässään onnistunut.

Omppu on selkeä ykkönen, kun kuluvan vuoden liikuttajaa valitaan.

Ompusta tuli vuoden liikuttaja

Sivistyslautakunta päätti keskiviikkona illansuussa valita vuoropäiväkoti Ompun kuntamme vuoden 2021 liikuttajaksi.

Lautakunnan päätös oli yksimielinen. Iso kiitos lautakunnan jäsenille Sirpa-Helena Pesoselle, Juha Ukkoselle ja puheenjohtaja Risto Rantalaiselle.

Onnittelut Ompulle.

Hyvä Joulupukki

Minulla on paljon asioita, joista minulla on kerrottavaa, jollekin. Kirjoitan sinulle, koska en oikein löytänyt somesta muita kavereita. Eihän nämä asiat oikeastaan sinulle kuulu, ja ymmärrän, jos et näin joulukiireiltäsi ehdi näitä ratkomaan.

Ensimmäinen ongelmani, tai ei se oikeastaan varsinainen ongelma ole. Pikemminkin mysteeri.  Nimittäin kadonneiden, melko uusien ulkoiluhousujeni arvoitus. Ja heti aluksi kysynkin sinulta hyvä Joulupukki, nolottaisiko sinua ulkoilla vaimosi housuissa?

Olin tiistaiaamuna lähdössä ulos ulkoiluttamaan lumikolaa. En mistään löytänyt vasta ostamiani ulkoiluhousujani, joiden sisävuori oli kylläkin jo ehtinyt kentällä kyykkyjä tehdessäni kertaalleen ratketa. Kolusin kaikki huoneet, jopa saunan lauteet. Ei löytynyt. Missä pirussa ne mahtoivat olla? Tuohon eteisen naulakkoonhan minä ne olin jättänyt.

Naulakosta löytyi kuitenkin vaimoni ulkoiluhousut. Mahtuivat minulle! Vedin jalkaani, menin ulos. Tuolla varustuksella en tohtinut lähteä postilaatikkoa kauemmaksi. Pakkastakin oli – 14 astetta.

Housumysteeri selvisi illansuussa vaimoni palattua töistä. Aamulla töihin lähtiessään hänellä on tapana pakata repullinen ulkoiluvaatteita ja kassillinen muita mukaansa. Ihan vaan kaiken varalta, jos sattuisi tarvitsemaan. Siinä touhutessaan hän oli pistänyt reppuunsa minun ulkoiluhousuni. Hyvä Joulupukki, mysteeri ratkesi onnellisesti. Jäin kuitenkin miettimään. Pakkasiko hän housuni reppuunsa suuresta rakkaudesta mieheensä. Vai oliko se pelkkä vahinko?

Hyvä joulupukki, minua on myös mietityttänyt, miltä tuntuisi olla Essoten hallituksen jäsen. Miksikö? Siksi, että arvelen, että heitä varmasti jännittää yhtä paljon kuin pikkulapsia näin joulun alla. Varmaan heillä on vähän tonttumainen olokin, kun miettivät minkälainenkohan budjettiversio sieltä virkamiesten säkistä tällä kertaa heidän eteensä vedetään. Ihan tässä oma vatsakin menee jännityksestä löysälle.

Hyvä joulupukki, osaatko selittää, miksi ihmisen täytyy oppia lähes kaikki kantapään kautta. Kuten nyt tämä osuuspankin paikalliskonttoreiden sulkeminenkin. Hirvensalmen itsenäisen osuuspankin piti yhdistyä isompaan ihan väkisin, vaikka jo silloin tiedettiin, ettei ison pankin konttori palvele kylänraitilla montakaan vuotta. Sitä saatiin, mitä tilattiin, koskapa pankin edustajistoon valittiin vastikään oman pankkimme lakkauttamista ja fuusiota kannattanut. Surullinen juttu kaikin puolin. Yksi esimerkki siitä, kuinka maalla asuminen tehdään vaikeaksi, ja kuinka ihmisen muisti on lyhyt.

Hyvä joulupukki, jotta et kokonaan hautaudu pahan painoni alle, tähän loppuun muutama iloinen asia. Näin pimeinä aikoina on mahtavaa kulkea kylänraitilla Pitäjäntietä pitkin. Siitä on ihanine jouluvaloineen tullut kylämme bulevardi. Aivan mahtava, kannattaa sinunkin ajella sitä kautta kun kurvailet Hirvensalmelle.

Krapulaa surkeasta päätöksestä

Huonosta ja surkeasta päätöksestä ei saa hyvää päätöstä, vaikka sitä kuinka voitelisi imelillä puheenvuoroilla. Näin mietiskelin, kun maanantaina kuuntelin valtuutettujen marmeladilla kuorrutettuja selityksiä siitä, miksi he aiemmin kesäkuun valtuuston kokouksessa tyrmäsivät uuden yrittäjän saapumisen kuntaamme. Oikein puistatti se kaksinaamaisuus, joka puheenvuorojen alta paljastui.

Mikkeliläinen yrittäjä, Omajuoma Oy, olisi ollut halukas ostamaan kunnalta maa-alueen Vilkonharjun vedenottamon läheisyydestä. Yrittäjä olisi rakentanut alueelle vedenpullottamon. Kukaties kyseessä olisi ollut muutaman vuoden kuluttua kymmenien tai jopa satojen miljoonien arvoinen hanke, Hirvensalmen Wolt.

Kesäkuinen valtuusto laittoi kuitenkin maakaupan pöydälle kokoomuslaisten, demarien ja parin näitä kahta ryhmää vahvasti tukevan ”keskustalaisen” äänin. Vastustajat halusivat lausuntoja Elyltä, Avilta, ja varmaan joku vastustajista kaipasi tuomiokapitulinkin lausuntoa. Yrittäjä veti odotetun johtopäätöksen ja vetäytyi hankkeesta. Hirvensalmelle hän ei palaa.

Maanantaina valtuustossa hankkeen vastustajat potivat krapulaa huonosta päätöksestään. Pahasta kakusta ei kuitenkaan tulee hyvää, vaikka kokoomusjohtaja ja ”keskusta”kellokas kuinka sitä kuorruttaisivat imelillä puheenvuoroillaan. Paikallisesta kokoomuksesta ei sitten millään saa yrittäjäystävällistä, vaikka kykypuolueena itseään pitävä poliittinen ryhmä valtakunnallisesti pyrkiikin leimautumaan yrittäjäpuolueeksi. Demarileiristä taas kuului entinen jurputus.

Kunnanjohtaja Seppo Ruhanen ilmaisi valtuustossa ja paikallislehden sivuilla pettymyksensä siihen, että kunta menetti yrityksen.
– Harvasta asiasta on niin paljon tullut naljailua turuilla ja toreilla kuin tästä Hirvensalmen kunnan ”yrittäjäystävällisyydestä”. Meillä on yrittäjäpiireissä ihan hyvä maine, mutta tämä viesti kulkee pitkälle.

Ikävä kyllä asia on juuri näin. Paha kello kuuluu kauas. Saattaa myös kulua aikaa, ennenkuin uutta matoa saadaan koukkuun.

Kuntatsunami puhaltaa

Kuntatsunami puhaltelee idästä ja lounaan suunnalta. Naapurikuntamme Mikkeli ja Pertunmaa ovat kriisin partaalla, jos kohteliaasti sanotaan. Tosiasiassa molemmat kunnat ovat valtavissa talousongelmissa. Pertunmaa on jo kriisikunta, ja Helsingin herrat ovat käyneet lukemassa madonluvut kunnan päättäjille. Vaikuttaa siltä, että Pertunmaalla on edessään kuntaliitos, sillä pienen kunnan on vaikea kaivaa tarvittavat miljoonat säilyäkseen. Mikkelin pitäisi kattaa alijäämiä noin 50 miljoonaa euroa, ja edessä on sähköyhtiön osakkeiden myyminen.

Häävisti ei kuntaelämällä suju muissakaan Etelä-Savon kunnissa. Kuntien talousongelmien yhteisenä nimittäjänä on Essote, ja sen päämäärätön rahantarve. Tämä kehitys on ollut kuntien tiedossa jo vuosikausia. Oikeastaan Essoten perustamisesta lähtien. Silti asialle ei ole tehty mitään. On kyllä puhuttu, kirjoiteltu ja ”neuvoteltu”, mutta mitään ei ole tapahtunut. Essote on vienyt, kunnat ja kaupungit vikisseet. Poliittinen päätöksenteko on ollut hampaatonta. Mikä ei suinkaan minua yllätä. Tulos on tässä. Vielä jokunen vuosi sitten jotkut uskoivat, että soteuudistus ja maakuntasote pelastavat kunnat. Enää tähän ei taida uskoa kuin maakuntavaaleihin lähtevät poliittiset kellokkaat.

Tutkija Timo Aro kertoi maanantain uutislähetyksissä kuinka nuorisotsunami pyyhkäisee koko maan ylitse reilussa vuosikymmenessä alhaisten syntyvyyslukujen takia. Itse näen toteutumassa olevan soteuudistuksen tsunamina, joka pyyhkäisee tulevina vuosina kuntakentän yli. Seuraavan vuosikymmenen aikana kuntakentällä käy kato. Jonkun mielestä olen pessimisti näin kirjoittaessani. Olen kuitenkin pyrkinyt katsomaan asioita aina realistisesti. Niin nytkin.

Miten kotikuntani Hirvensalmi pärjää tämän tsunamin keskellä. Tilanne vaikuttaa vielä olevan ihan ok. Pelivaraa ei kuitenkaan ole paljoa, meilläkään. Ilmassa leijuu Essoten lisäksi myös muita negatiivisia asioita. Viime vuosien positiivinen väestökehityskin on kääntynyt kesän jälkeen isosti miinusmerkkiseksi. Muuttotappio on jo yli kymmenen henkeä ja väkiluvun lasku yli 30 henkeä syyskuun loppuun mennessä. Ainoa valopilkku tuossa tilastossa on syntyvyys, sillä lapsia on syntynyt jo 10. Lapsia riittää vielä tällä hetkellä varhaiskasvatukseen, jonka yksiköt käyvät täysillä.

Toivottavasti tämän vuoden laskeva väestötrendi ei ole meillä pysyvä ilmiö. Tarvitsemme kipeästi uusia asukkaita ja yrittämistä, ei yrityselämän torppaamisia. Oli kysymyksessä MM-kisojen keihäänheitto tai Seinäjoen tangomarkkinat, voittajien tulee erottua, olla muita parempia, pärjätäkseen. Kuntakentälläkin sotetsunamista selviävät vain massasta erottuvat. Miten oma kuntamme erottuu ympärillä olevasta kakkoskuntamassasta? Siinä riittää uusilla päättäjillämme pohtimista. Tikkarin imeskely ei nyt riitä. Tarvitaan rohkeita avauksia. Ensimmäiseksi voisi vaikkapa laskea tuloveroa, ja siirtyä ykkösluokkaan, 19,5 prosenttiin. Saisimme varmasti positiivista julkisuutta, ja erottuisimme ainakin massasta.

Piiri pieni pyörii hyvän paimenen ympärillä

Sumuverho Hirvensalmen seurakunnan ympäriltä on hieman hälventynyt. Mikkelin tuomiokapituli on katsonut, että seurakuntamme voi jatkaa itsenäisenä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että seurakunnassa toimitetaan kirkkoherran vaali. Se tapahtunee ensi vuonna. Millä tavalla uusi kirkkoherra valitaan, on kuitenkin vielä syksyisen usvan peitossa. Toteutuuko valinnassa todellinen demokratia, vai valitaanko Hirvensalmelle vain pienen sisäpiirin paimen?

Seurakunnassa on totuttu siihen, että seurakunnassa järjestetään vaali, jossa seurakuntalaiset saavat äänestää kirkkoherrasta. Se on perinteinen ja demokraattinen tapa. Siinä kuuluu seurakuntalaisen ääni, oikeasti. Se antaa seurakuntalaisille todellisen vaikuttamismahdollisuuden.

Seurakuntamme kaikkitietävä kirkkoneuvosto on kuitenkin omassa viisaudessaan esittänyt, että vaali olisi välillinen. Eli 15 jäsenen kirkkovaltuusto valitsisi kirkkoherran. Kirkkovaltuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen neuvoston esityksen. Asia on nyt tuomiokapitulin käsissä.

Pekka ja Pätkä –elokuvia lainatakseni, totean, että asiahan ei minulle kuulu. Mutta aina voi ajatella. Pidän kirkkoneuvoston ja –valtuuston ratkaisua ihmeellisenä. Mutta ihmeitähän se kirkkokin on täynnä. Mielestäni se on seurakuntalaisten aliarvioimista, osallistumisen ja todellisen vaikuttamisen estämistä.

Myös se, millä tavalla kirkkovaltuusto äänesti asiasta, on hämärän peitossa. Asia näkyy todennäköisesti pöytäkirjasta, mutta jostain syystä seurakunnan toimielinten pöytäkirjat eivät ole edelleenkään seurakunnan sivuilta luettavissa. Jos Herran tiet ovat ihmeellisiä, sitä on myös seurakunnan tiedottaminen. Pitäisi mennä virastolle selailemaan papereita, mikä ei todellakaan ole enää tätä päivää.

Kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsen Hetta Torpo valaisi omaa näkemystään paikallislehden Hirvensalmelaisen palstoilla 22.9. Torpon mielestä kirkkovaltuusto on kaikin puolin tarpeeksi edustava, ja ilmeisen viisaskin, elin suorittamaan kirkkoherran valinnan. Varmaan näin on, jos tuomiokapituli näin katsoo. Mutta kyllähän tässä samalla polkaistaan pohja pois todelliselta vaikuttamiselta, seurakuntalaisten ääneltä, jos välilliseen vaaliin päädyttäisiin.

Vuoden 2018 kirkkovaltuuston vaalissa äänestysprosentti Hirvensalmella oli vain noin 27 prosenttia, kun se Puumalassa oli yli 39 prosenttia. Kirkkoherran vaalissa on Hirvensalmella perinteisesti äänestetty valtuustovaalia vilkkaammin. Sekin kertonee seurakuntalaisten halusta vaikuttaa seurakunnan ykköspaimenen valintaan, ja seurakuntalaiset kokevat tapahtuman tärkeäksi.

Olipa kyse lopulta kummasta vaalitavasta tahansa, niin aina on mahdollisuus, että valinta menee jollakin tavalla poskelleen. Mutta mitä pienempi piiri valinnan tekee, sitä suurempi mahdollisuus epäonnistumiseen on.

Hirvensalmen seurakunta tarvitsee nyt vahvan, innovatiivisen ja ennen kaikkea toimeliaan kirkkoherran. Sellaisen, joka saa seurakuntalaiset jälleen innostumaan ja toimintaan mukaan, kuten vanhoina hyvinä aikoina.

Hyvää mieltä jäteasemalta

Ilo ja hyvä mieli eivät katso paikkaa, kun ne purkautuvat ja kohdalle osuvat. Tämän sain kokea asioidessani perjantaina 17.9. iltapäivän tunneilla kuntamme jäteasemalla. Paikalla oli jätteiden tuojia useampi autollinen, pientä ruuhkanpoikasta, joukossa hieman itseäni vanhempi, itselleni tuntematon pariskunta.

Siinä jätteitä oikeisiin paikkoihin lajitellessamme kohtasin myös päivän ilopillerin. Tämä itselleni tuntemattomaksi jäänyt pariskunta hehkutti kuntamme jäteasemaa aivan valtavasti. ”Tänne on niin ihana tulla. Tämä on aivan valtavan ihana paikka,” iloitsi nainen. Se oli sellainen ilon ja kiitoksen purkaus, että hänen jalkansa eivät tahtoneet pysyä maassa. ”Tämä on aina niin hyvin hoidettu. Tällaista ei ole missään muualla, ” hänen miehensä jatkoi.

Minun oli helppo yhtyä tämän pariskunnan sanoihin. Ne olivat aitoja. Se ilo ja hyvä mieli olivat jotain sellaista, jota ei voi sanoin kuvailla. Se oli tarttuvaa. Kiitos teille tuntemattomat, teitte myös minun päivästäni ikimuistoisen, ja haluan kiitokseni kirjoittaa tähän blogini sivuille.

Lauantaina 18.9. illansuussa kävin vaimoni ja kavereideni kanssa jälleen kiertämässä uudistettua frisbeegolfrataamme. Sielläkin oli ruuhkanpoikasta, mutta hauskuutta oli horisontissa ja välillä kivenlohkareidenkin koloissa. Välillä tuntui, ettei heittokäteni ollut omani, kun kiekko singahti omille teilleen. Taas kerran piti kysyä kavereiltani, että irtosiko kiekko kädestäni ja minne se mahtoi mennä, kun itselleni ei jäänyt heitosta mitään muistikuvaa. Kiekko oli kopsahtanut viiden metrin päässä olevan puun runkoon kymmenen metrin korkeudelle. Sillä tavalla.

Kaksi ja puoli tuntia siihen meni. Hauskaa oli ja tuomisina uusi ennätys. Ehkä seuraavalla kerralla se jo alkaa seiskalla. Se ennätys.

Illalla tein Uuno-pelissä varmaan sellainen ennätyksen, johon eivät jääkiekkoliigan joukkueetkaan varmasti pysy. Hävisin putkeen 17 kierrosta. Hyvä minä.

Lohduttaakseen, kaverini ilahdutti minua runolla:

Mä oon aavikko.

Sekä unettomat yöt.

Pohjalla.

Katseet ylös luokaa.

Maybe one day.

I am a hero.

Runossa soivat Lauri Tähkän ja Bonnie Tylerin hitit.

Se meni metsään

Näin totesi tyttäreni neljävuotias Ilmari-poika nähtyään videon vaarin frisbeegolf-taidoista. Kommentti osui naulan kantaan. Heittoni meni harakoille. Ähisin ja puhisin heittoni jälkeen miettien, mikä meni vikaan. Kaveriporukalleni tämä oli nauruterapiaa. Kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Olemme Hirvensalmen uudistetulla frisbeegolf-radalla. Radan viides väylä avautuu edessäni. Kiekko pitäisi heittää kahden kuusenrungon välistä. Aukkoa on lähes moottoritien leveydeltä, eikä matkaa ole kuin vajaa kaksikymmentä metriä. Olosuhteet ovat mainiot. Ilta-aurinko kurkistelee pilvien lomasta. On tyyntä. Kaverini virittelee kännykkäänsä kuvauskuntoon selkäni takana, arvaten miten tässä tulee käymään.

Kiekko irtoaa kädestäni. Ohittaa väyläaukon kolmella metrillä oikealta ja lentää voimalla suoraan sanoen hevon kuuseen. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta tällä väylällä, kun epäonnistun. Mutta mitäpä tuosta, kun toisilla on hauskaa. Sehän se on parasta kaveripiirissä. Ei tämä niin totista touhua ole, vaikka kukin meistä tämän vähän tosissaan ottaakin. Ainakin yrittää. Liikkuminen, luonto ja hyvä porukka, ne ovat tärkeintä. Ja se ilon määrä, jonka me kukin vuorollamme toisillemme tuotamme.

Kuten tuossa kirjoitin, vuonna 2015 ensimmäiset korinsa ja väylänsä saanut kuntamme frisbeegolf-rata uudistui ja laajeni kesän aikana täysimittaiseksi, viralliseksi, 18-väyläiseksi liikuntapaikaksi. Muutaman vuoden 10-väyläisenä toiminut rata kasvoi kahdeksalla uudella väylällä. Itselleni tuli sellainen iso onnistumisen fiilis, kun olemme kuntana jälleen pystyneet investoimaan uusiin liikuntapaikkoihin urheilukentän ympäristössä.

Muistan vielä sen ensimmäisen kerran, kun kiipesimme Marttisen Jarin kanssa Ukkomäen rinteille katsastelemaan sopivia väyläpaikkoja. Väylän rakentaminen alkoi muutamalla korilla ja Itä-Suomen aluehallintoviraston pienellä avustuksella. Nyt rata on kasvanut virallisiin mittoihin, 18-väyläiseksi. Kiitos Jari ja kumppanit, olette tehneet upeaa ja tärkeää työtä.

Väylät tarjoavat haastetta harrastelijoille, ehkä ammattilaisillekin, en tiedä. Vaihteleva maasto mäkineen, luonto ja siihen sopivasti sijoitetut heittopaikat ja väylät tarjoavat liikunnan riemua varmasti kaikille kävijöille. Kannattaa tulla kokeilemaan, kuntoilemaan ja nauttimaan.

Tikkari poskessa

Pian se alkaa. On kuulema syksyn odotetuin viihdeohjelma, Posse. Ohjelma, jossa maamme ”eturivin viihdetaitelijat” koheltavat poskettomasti, vailla tolkun hiventä. Ohjelma, jossa ei mielestäni ole mitään järkeä, ja joka ei edes ole viihdettä. En ole katsonut ainuttakaan jaksoa. Enkä aio tuhlata aikaani tulevienkaan katsomisessa.

Tätä aasinsiltaa pitkin on mukava köpötellä eteenpäin näin vesisateisena päivänä. Uusi kunnanvaltuustomme otti ensimmäiset askelmerkkinsä maanantaina illansuussa. Vettä satoi silloinkin, vauhti ja askelet eivät sitten millään osuneet lankulle. Urheilutermein kuvattuna, koko touhu meni selkeästi yliastutuksi. Punalippu heilahti monta kertaa.

Illalla pohdiskelin, millaisen kuvan mahdoimme yritysmaailmalle antaa. Tätäkö varten meidät valtuutetut on valittu, sekoilemaan vakavilla asioilla. Mietin, mahtaakohan edessä olla Mikkelin tie? Osaamista ja asiantuntijuutta ei tunnuta arvostettavan. Luottamuselimiä pidetään melkeinpä pilkkana. Tuli lapsuus, mummola ja vatukossa röhkivät naapurin siat mieleen.

Kokoomuksen edustaja valitteli, että heiltä vietiin ”luvattu paikka”, kuin tikkari pienen lapsen suusta, kun sivistyslautakunnan paikkoja jaettiin. Ikääntyneempi puoluetoveri tirautti hetken päästä krokotiilin kyyneleet, kun keskusteltiin väliaikaisen toimikunnan esityksistä. Sävy oli sellainen, että minussahan ei ole mitään vikaa, ilmapiiriongelmat ovat muiden syytä, ja käytösohjeistuksia ei tarvita. Uusia koomikonalkuja näyttää nousseen lavalle. Upea juttu!

Keskusta repesi, mikä ei vaalituloksen perusteella ollut yllätys. Ei edes Keskustalle itselleen. Askelmerkit oli asetettu jo ehdokasasettelussa tähän suuntaan. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan tätä Keskustassa katsellaan. Veikkaanpa, että ovi käy kaksikolle hyvinkin nopeasti. Helpottaisi varmaan keskustalaisten itsensäkin oloa.

Demarileirissä veisattiin vielä vanhaa virttä, sivu ei ollut kääntynyt. Odotukseni ovat kuitenkin korkeammalla. Vaalien äänikuningattarella luulisi olevan mahdollisuus viedä demarit uudelle tielle. Onko halua ja rohkeutta ottaa ohjaat omiin käsiin. Se onkin eri juttu. Demarikannattajien keskuudessa sitä selvästi odotetaan.

Sitten niihin illan positiivisiin asioihin. Valtuuston nuori, keskustalainen puheenjohtaja onnistui tehtävässään erinomaisesti. Napakasti johdettu. Samalla linjalla eteenpäin. Tsemppiä!

Ups! Siinäkö ne nyt olivat valtuustoillan positiiviset asiat, yksi vain. Kyllä vaan!

Itselläni oli sellainen tunne, etten kuulu, enkä edes haluaisi kuulua tähän joukkoon. Mietin pitkään jo ehdokkaaksi lähtemistäni. Ystävät kannustivat. Tein virheen, oman sellaisen. Sen kanssa on elettävä, ehkä. Vesisadekin loppui sopivasti, ja aurinko kurkistaa.

Onko kuntavaalitapa tätä päivää?

Onko nykymuotoinen suhteellinen vaalitapa demokraattinen, kun valitaan edustajia kuntien valtuustoihin? Toteutuuko kuntalaisten tahto todella? Asiasta varmaan voidaan olla montaa mieltä, ja nykymuotoiselle tavalle varmasti löytyy poliittisista ryhmistä vankkaa kannatusta. Omasta mielestäni voimassa oleva vaalitapa sopii tähän päivään yhtä hyvin kuin hajuvesi lihapullaan.

Olen pohtinut tätä asiaa jo pitkään, ja mielestäni nykyinen vaalitapa ei ole reilu. Siksi, ettei äänestäjän tahto aina toteudu, kun oma ehdokas ei saamastaan kannatuksesta huolimatta yllä valtuustoon.

Tästä on hyviä esimerkkejä kesäkuun vaaleista oman kuntanikin kohdalta. Hirvensalmella valtuustoon pääsi 17 äänellä, mutta varasijalle jäivät sitoutumattoman ItsenäisenKuntaLiikkeen edustaja 27 äänellä ja kokoomuksen edustaja samoin 27 äänellä. Lisäksi perussuomalaisten ehdokkaan saamat huikeat 41 ääntä eivät edes oikeuttaneet varasijaan. Hänen äänipottinsa oli ehdokasjoukon yhdeksänneksi kovin.

Kuten jo aikaisemmin totesin, nykyinen vaalitapa ei tuo kuntalaisten todellista tahtoa valtuustoon. Vaalitapa ei ole tätä päivää, ja sillä on varmasti merkitystä äänestysprosentin jatkuvaan laskemiseenkin. Varmasti se vaikuttaa myös siihen, että ehdokkaita on entistä vaikeampi saada. Ainakin kuntavaaleissa tulisi siirtyä henkilökohtaiseen vaaliin, jolloin eniten ääniä saaneet saisivat valtuustopaikan.

Hirvensalmella äskeisissä kuntavaaleissa olisi valtuustoon päässyt henkilökohtaisen äänimäärän perusteella myös ItsenäisenKuntaLiikkeen Juhani Manninen 27 äänellä, kokoomuksen Sami Luntta 27 äänellä ja perussuomalaisten Jotu Karjalainen 41 äänellä.

Valtuustossa olisi tapahtunut siis kolmen edustajan vaihdos. Perussuomalaiset olisi noussut uutena ryhmänä valtuustoon. ItsenäinenKuntaLiike ja kokoomus olisivat saaneet molemmat yhden lisäpaikan. Menettäjinä olisivat olleet keskusta kahdella paikalla ja sosialidemokraatit yhdellä paikalla.

Uusi valtuusto olisi ollut mielenkiintoinen: keskustalla ja kokoomuksella olisi molemmilla kuusi valtuutettua, ItsenäiselläKuntaLiikkeellä ja sosialidemokraateilla kummallakin kaksi valtuutettua ja perussuomalaisilla yksi valtuutettu. Siihen en ota kantaa, olisiko tämä kokoonpano nyt valittua parempi. Ainakin se heijastelisi paremmin kuntalaisten näkemystä ja tahtoa.

Mielestäni nykyinen kunta- ja vaalilain mukainen D´Hondtin laskentatapa suosii poliittisia puolueita. Juuri siksi onkin toiveajattelua, että kuntavaalitapaa muutettaisiin, vaikka nykyaikaan sopiva järkevämpikin vaihtoehto olisi olemassa.

Tämä oli nyt tässä?

Kuntavaalit on käyty. Reilut 40 prosenttia hirvensalmelaisista jätti äänestämättä. Nämä olivat nuorisovaalit. Kaverivaalit. Näissä vaaleissa ei äänestetty vanhainkodin ovelle koputtavia. Nämä eivät myöskään olleet heinäntekovaalit. Näissä vaaleissa eivät asiat ratkaisseet. Muut seikat olivat tärkeämpiä. Naapuri-Mikkelissä tuuli vie oikealle. Meillä vasemmalle.

Vaaleissa oli voittajia ja hävinneitä. Valtuustoon nousi viisi uutta päättäjää. Neljä putosi. Millaisen roolin nämä uudet valtuutetut ottavat? Onko heillä oma polkunsa? Uskaltavatko myös kulkea sitä pitkin? Vai seuraavatko kiltisti ryhmiensä vanhoja johtohahmoja. Kuin alkukesän sorsanpoikaset emoaan. Tuleeko tästä valtuustokauden mittainen Via Dolorosa? Lähiviikot kertovat sen.

Nämä olivat myös protestivaalit. Protesti, mille? Sillekö, että Hirvensalmella menee hyvin? Sille, että kunnan talous on kunnossa? Sille, että muuttoliike on positiivinen? Sille, että Hirvensalmi on maakuntamme kärkikunta? Voivathan sellaisetkin hyvät asiat joitakin ilottomia ja väkisin hymyileviä naamoja ärsyttää. Naapurikunnan yrittäjää vapaasti lainaten: ”Vaimo istuu mersussa minkkiturkki päällä ja itkee. Mikä tässä oikein mättää?”

Protesti hyville tavoille? Protesti rehellisyydelle. Rehtiydelle. Luottamukselle. Yhteistyölle.

Millainen Via Dolorosa tästä kehkeytyy, se nähdään jo tulevissa luottamuspaikkaneuvotteluissa. Keskusta säilytti suurimman ryhmän asemansa. Silläkin on joukossaan ”ongelmia”. Kaikkiin ei voi vaan luottaa. Siitä on jo kerrottu sosiaalisessa mediassa. Siitä on myös tältä valtuustokaudelta faktaa. Millaisen roolin vaalien äänikuningatar ottaa? Hyppääkö vanhojen demarikelkkaan? Entä kokoomuksen nuoret, uudet tulokkaat? Käykö heille samalla tapaa kuin viime vaaleissa puolueen nuorelle valtuutetulle? Kokoomusemo määräsi kaapin paikan. Pakko totella.

Vaihtoehtoja on. Uskaltavatko nämä olla rohkeita? Onko edessämme kärsimysten vai kehityksen tie? Toivon viimeistä. Pelkään ensimmäistä. Olen realisti.

Näissä vaaleissa irvisteltiin myös demokratialle. Oikein kunnolla. Sinisten johtohahmonen iski kuitenkin vasaralla omaan jalkaansa. ”Dopingin” voimalla koottu ehdokasjoukko ei siivittänyt voittajaksi. Tuli pudotus.

Nämä vaalit olivat piste myös oman ryhmäni, sitoutumattoman ItsenäisenKuntaLiikkeen, toiminnalle. Kolme valtuustopaikkaa hupeni yhteen. Käsikirjoitus tälle kirjoitettiin, kun ehdokaslistamme jätettiin. Lopputulos oli itselleni tuossa vaiheessa jo selviö. Jos joku muuta kuvitteli, hän oli reaalimaailman ulkopuolella.

Oma äänimääräni lähes puolittui edellisvaalien huippulukemasta. Jotkut odottivat nytkin viime vaalien lukemia. Saamani 46 ääntä olivat kuitenkin omiin odotuksiini nähden enemmän.

Minä tunnen nämä ihmiset.

Aamukampa

Olen laskenut päiviä, kuten 70-luvulla armeijassa ollessani aamuja. Tätä kirjoittaessani niitä on jäljellä vielä 55. Tätä valtuustokautta. Sitten koittaa vapaus. Minulle.

Kuntamme päätöksenteossa kärsimysviikot, kuukaudet jatkuvat. Pian päättyvä valtuustokausi on ollut todella raskas ja inhottava, kunnan viranhaltijoille, monille työntekijöille ja varmasti suurimmalle osalle kunnan luottamushenkilöitä. Inhottava ja ilkeä, kahden päätöksenteon pöytätavoista piittaamattoman luottamushenkilön takia.

Pyöräilin lauantaina kylälle. Lähdin katsomaan Leppää. Oli koulujen päättymispäivä. Tuulimyllyn nurmikolla neljä koulupoikaa vietti ensimmäistä lomatuntiaan. Nauttivat auringosta ja virvoitusjuomista. Jo pitkästä matkasta pojat huikkasivat hyvän kesäpäivän toivotukset. Pysähdyin ja juttelimme hetken, koulusta, kesästä ja tulevasta syksystä. Jatkaessani matkaa pojat toivottivat vielä hyvää päivänjatkoa. Mahtavia nuoria.

Poikkesin kahville Pirjon Kirppiskahvioon. Juttuseuraksi löytyi tuttua porukkaa, pari tuntematonta joukossa. Ruotsista kuntaamme muuttanut vanhempi naishenkilö oli aivan haltioissaan kunnastamme ja kuntamme liikuntamahdollisuuksista. Liikkuvana kuntalaisena hän oli koko viime talven harrastanut avantouintia Roosin rannassa. ”Aivan mahtavaa, että täällä jopa voi harrastaa sellaistakin”. ”Super juttu.” Hän kiitteli.

Laitoimme porukalla kuntamme vanhat kansakoulut kartalle. Niitä löytyi melkoinen määrä. Joku oli koulumatkalla napannut naapurin pellolta nauriin. Sai tekosestaan kotona melkoisen ripityksen ja joutui palauttamaan nauriin takaisin. Toinen oli nauttinut naapurin marjapensaiden satoa. Vaikka kotonakin olisi ollut niitä. Muistot olivat mukavia. Niitä oli kiva kuunnella.

Hörppäsin kahvit ja pyöräilin Suursavonrantaan. Ministeri paikalla, ja kuulijoina pari kourallista keskustalaisia ehdokkaita. Korona tehnyt tehtävänsä? Aikakin lienee ajanut jo tällaisen kampanjoinnin ohi?

Entinen kunnanvaltuutettu puheli, tapansa mukaan tohkeissaan, Suur-Savon Sähköstä ja Mikkelin auttamisesta. Hänen mielestä Mikkelin pitää hoitaa asiansa itse, eikä sähköyhtiötä pidä myydä. Mieleeni putkahti muutaman vuoden takainen Hirvensalmen pankkivääntö. Kuka auttoi silloin ja ketä? Lopputuloksena torstaisin jonotetaan.

Ministeri vakuutti, ettei maakuntaveroa tule. Mahtaakohan sanoma pysyä samana, kun ministerin pirssi lipuu Helsingin maisemiin? Toivottavasti. Jostain syystä toivon, että edes tämän ministerin maakuntapuheet pitävät.

Ministeri vakuutti myös, että sote tulee. Se ratkaisee hänen mielestä myös kuntien talousongelmat. Tämän sanoessaan hän jostain syystä kuitenkin katsoi edessään olevaa nurmikkoa. Ei yleisöä.

Tämä oli tässä. Nousin pyöräni selkään ja ajelin kotia.

Kylien unohtaminen puppupolitiikkaa

Monen kuntavaaliehdokkaamme mielestä kuntamme on unohtanut kylien kehittämisen. Olen asiasta eri mieltä.

Pari esimerkkiä: Kuntamme tukee kylien elinvoimaa yli sadallatuhannella eurolla avustamalla yksityisteitä ja Puulan liikennöintiä. Joka kevät jaossa on avustuksia kylien kehittämishankkeisiin. Tänä keväänä hakemuksia tosin tuli vain yksi. Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että kylillä ollaan tyytyväisiä nykymenoon, mutta vaalikoneeseen vastanneet poliitikot eivät? Onko se sitä kuntavaalin tuomaa populismia?

Kunta tukee järjestötoimintaa, minkä on elinvoiman ja kylien kehittämistä. Sivistyslautakunta jakoi juuri järjestöille perusavustuksina liki 9 000 euroa. Avustusta kohdennettiin nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimijoille. Joku saattaa ihmetellä, miksi tuokin yhdistys sai euroja, kun sen toimintaa ei näy kylän raitilla. Jokainen on saanut ansaitsemansa summan toimintansa pyörittämiseen. Ketään ei ainakaan kannata kadehtia.

Seurojen ja yhdistysten työ on arvokasta. Esimerkiksi Tuukkalan Tempaus on Outi Kiesilän johdolla tehnyt upeaa työtä oman kylänsä hyvinvoinnin ja liikuttamisen hyväksi. Ihmettelen niitä ala-arvoisia kommentteja, joita kylän kunnallispoliitikko heitteli oman kylän seurastaan. Toivottavasti se oli pelkkää kateutta, joka voidaan jättää omaan arvoonsa, ja unohtaa saman tien.

Toinen hyvä esimerkki on kesäksi polkaistu pyöräilytempaus. Sitä järjestämässä ovat kylien urheiluseurat ja pitäjän pääseura. Se on osoitus yhteistyöstä.

Valitettava tosiasia tänä päivänä on, että seura- ja yhdistystyö jää yhä pienemmän joukon tehtäväksi ja harvojen aktiivien tekemäksi. Se on arvokasta työtä, jota ei voi rahassa mitata.

Toinen ilmiö, jota en ymmärrä tässä hetkessä, on vimma ja tarve räätälöidä jokaiselle ikioma yksilöllinen polkunsa. Nykypäivänä ei enää kasva juhamietoja, jotka ajaisivat polkupyörällään kymmenen kilometrin päähän seuran harjoituksiin. Enää ei riitä perusliikunta ja sen ohjaaminen, vaikka se olisi juuri sitä, minkä pariin lapset, nuoret ja aikuiset tulisi tänä päivänä enenevässä määrin saada.

Vilkas seuratoiminta on kunnallemme vetovoimatekijä. Suuri kiitos siitä kuuluu seurojen vapaaehtoisille. Kunnassamme on valtavan hyvät puitteet monipuolisen liikunnan harrastamiseen. Pelkästään ympäröivä luonto avaa mainion polun harrastamiselle. Mahdollisuudet kannattaa käyttää hyväksi, ja mennä mukaan seurojen toimintaan. Se antaa eväät fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, ja jopa hyviin ystävyyssuhteisiin.

Annetaan hyvän kuulua

Monessa paikassa voi viihtyä, mutta Hirvensalmi on Onnela. Tähän tapaan kirjoitti Hirvensalmelle muuttanut alkuvuonna Länsi-Savossa. Kirjoittaja nosti esille upeita asioita, mm. mainiot liikuntamahdollisuutemme.

Hirvensalmi 2021 –matkailulehdessä on haastateltu useita uusia kuntalaisia. Heillä on kunnastamme hyvin positiivinen kuva. He ovat aidosti tyytyväisiä ja viihtyvät täällä.

Yle haastatteli Hirvensalmelle tullutta nuorta lapsiperhettä. Perheen äiti nosti haastattelussa monia positiivisia asioita esille. Erityisen kiitoksen häneltä saa kuntamme varhaiskasvatus.

Hirvensalmelaisessa kerrottiin, kuinka haave maaseutuasumisesta toi lohjalaispariskunnan Hirvensalmelle. ”Nyt odotamme innolla tulevaa kesää, uusia tuttavuuksia ja tapahtumia”, pariskunta iloitsee.

Vastaavaa tyytyväisyyttä ja palautetta tulee myös muilta kuntalaisilta. Parempaa palautetta kuntamme ei voisi saada. Teidän näkyynne ja ajatuksiinne on helppo yhtyä.

Edesmennyt hyvä ystäväni Jukka Lehtinen totesi jo yli vuosikymmen sitten: ”Hirvensalmi on kuin lintukoto, jota kaikkien tulisi vaalia herkällä kädellä.” Olen samaa mieltä. Se tehtävä kuuluu erityisesti päättäjille. Myös jokainen kuntalainen voi osallistua näihin talkoisiin, ja näin moni jo tekeekin.

Päättyvän valtuustokauden aikana Hirvensalmella on aikaansaatu valtavasti hyviä asioita. Esimerkiksi Attendon hoivakodin investointi on iso lottovoitto kunnallemme. Tuon täysosuman saaminen ei ollut yksinkertainen asia, sillä kokoomuksen ja demarien edustajat vastustivat tätä kuntalaisille tärkeää hanketta ja ikäihmisille suunnattua palvelua. Onneksi päättäjiemme enemmistö katsoi tulevaisuuteen, ja ajatteli politiikan sijasta kuntalaisten parasta. Ilman Essoten valituksen aiheuttamaa hankkeen viivästymistä, meillä voisi olla jopa yksityinen lääkäriasema kunnantalon tiloissa.

Haluan nostaa esille kunnan työntekijöiden ja viranhaltijoiden ison työpanoksen. Ansiokasta työtä ovat tehneet kaikki johtoryhmän jäsenet kukin omalla sektorillaan. Teidän ansiosta kuntamme on ollut oikeaan aikaan hereillä. Tänä päivänä tällaisesta valtakunnallisen hoivayhtiön superinvestoinnista saisimme vain haaveilla. Jaksamista teille.

Tähän loppuun lainaan kirjailija Kalle Isokallion ajatusta. Hän on mielestäni osunut naulan kantaan todetessaan: ”Ei semmoista Onnelaa olekaan, joka kaikille kelpaisi. Onnellisuuden mittaa se, kuka onnelliseksi tulee.” Olen itsekin huomannut, että Onnelassakin on aina heitä, jotka rypevät pahassa olossaan, vaikka uisivat kultameressä.

Aurinkoista Vappua!

Hirvensalmen puolesta

Hirvensalmen kunnan tilinpäätös on koronakriisinkin keskellä odotetun hyvä. Tilikauden ylijäämä on reilut 0,3 milj. euroa. Kunnan lainakanta aleni ja on 15 euroa asukasta kohden. Investoinnit olivat mittavat, noin 1,5 milj. euroa.

Kuntamme ylijäämäkertymä kasvaa noin 6,9 milj. euroon ja antaa siten puskuria talouteen. Ylijäämäluku kertoo siitä, että Hirvensalmen kunnan taloutta on hoidettu pitkässä juoksussa hyvin. Kuntamme asioita ja taloutta hoitaneilla viranhaltijoilla, ja ainakin suurimmalla osalla luottamushenkilöitä, on ollut heinäntekojärkeä.

Kuntapäättäjiemme joukosta kuuluu välillä vähätteleviä kommentteja kuntamme järkevää taloudenhoitoa kohtaan, ja jopa suoranaista viranhaltijoiden maalittamista. En ihmettele, jos tähän väsytään. Mahtaako tämä johtua siitä, että arvostelijoilta itseltään puuttuu osaamista, onko se kateutta, numeroita ja asioita arvioidaan itsetarkoituksellisesti ja tarkoituksenhakuisesti mutu-tuntumalta?

Kuntamme hyvä ja vakaa taloustilanne antaa meille naapurikuntiamme paremmat asetelmat jatkaa oman kuntamme järkevää kehittämistä. Tulevaisuudessa tarvitaan kuitenkin malttia ja viisaita ratkaisuja. Näin vaalien alla päätöksenteon pöytiin pyrkiviltä poliitikoilta heinäntekojärjen käyttäminen helposti unohtuu. Vaalisumussa lupaillaan yhdelle sitä ja toiselle toista. Joku voi sanoa, että otetaan velkaa ja tehdään sillä. Pitää kuitenkin muistaa, että velka on vain eteenpäin siirrettyä verotusta. Velka on myös jossain vaiheessa maksettava.

Hirvensalmella on nyt hyvä pöhinä. Kuntaan tulee uusia asukkaita ja uutta yritystoimintaa ja sen myötä työpaikkoja. Positiivista virettä ja ilmapiiriä, jonka olemme saaneet luotua, tulee tulevienkin päättäjien pyrkiä edelleen vahvistamaan.

Vaikka kuntamme hyvä asema antaa pelivaraa, niin tehtävä ei välttämättä tule olemaan helppo. Tulevalla kaudella joudutaan varmasti ratkaisemaan kiperiä kysymyksiä. Maamme demarijohtoinen hallitus jakaa euroja holtittomasti. Valtiontalous velkaantuu hurjaa vauhtia. Tämä heijastuu jossain vaiheessa kuntienkin talouteen, kun velkarahalla tapahtuva ylimitoitettu elvyttäminen on pakko lopettaa. Koittaa velan takaisinmaksun aika. Miten saadaan Essoten menot kunnille kestäväksi? Mitä uusi sote tuo tullessaan? Mennäänkö sotetohinassa ojasta allikkoon? Entä oma kouluverkkomme, kaipaako se muutosta?

Isoja ja pieniä kysymyksiä tipahtelee päättäjien pöydälle tulevalla kaudella. Tarvitaan taitoa tehdä oikeita ratkaisuja. Tarvitaan päättäjiä, joilla on aitoa paloa toimia Hirvensalmen puolesta.

Heinäntekojärkeä politiikkaan

Hyvä lukija. Älä vedä hernettä isompaa, älä ainakaan melonia, nenääsi kun näitä ajatuksiani lueskelet. Tiedän, että mikä itselleni on huumoria ja tuo hyvän mielen, ei välttämättä aiheuta sinulle samoja tunneryöppyjä. Saatat jopa pahoittaa mielesi ja tunteenpuuskassasi purra huulesi rikki. Otapa tämä vain siltä kannalta, että taas se Hölttä höpisee omiaan. Se nimittäin auttaa jo aika pitkälle. Näin ne muuten monet minun kaverini, ja jopa valtuutettukollegatkin, ajattelevat. Parasta tässä kaikessa on, että osaa nauraa itselleen. Jos et sitä taitoa osaa, sinun ei kannata jatkaa tämän lukemista tämän pitemmälle. Tässä on sinun EXIT-paikkasi.

Kuntavaaliehdokas taivasteli maakuntalehdessä jokin aika sitten Hirvensalmen asioita tyyliin, josta oli ”aivan pikkuriikkisen” vaikea saada täyttä selvää. Jos oikein tajusin, kirjoituksessa neuvottiin äänestäjiä harkitsemaan tarkoin kenelle äänensä antaa. Niin kuin he eivät sitä jo muutenkin tekisi. Edelleen siinä vaadittiin ehdokkaita kertomaan selkeästi ne asiat, joita ehdokas aikoo ajaa.  Se onkin jo monelle, ainakin oikeisto- ja vasemmistopoliitikolle vaikeampi juttu. Kirjoittaja itse lupasi pitää ääntä, jos valituksi tulee, ja vaati äänenpitoa muiltakin. Näin karkeasti tulkitsin tuon kirjoituksen sisällön. Siis pitää keskustella keskustelun perään. Päätöksistä ei niin väliä. Ymmärsinköhän oikein?

Maakuntalehden sivulla hän kirjoittaa, jos siis oikeilla raiteilla ajelen, että kuntamme talous on kunnossa. Jokin aika sitten tämä samainen ehdokas-valtuutettu arvosteli somessa: ”Monessa eri yhteydessä ja kanavassa mainostetaan kunnan vakavaraisuutta… ainoastaan takeet näille puheille puuttuvat. Miksi kehua ja mainostaa, jos ei ole minkäänlaista halua kehittää ja kehittyä?” Niin, että näin silloin? Mitenkähän se nyt olikaan tänään? Onko se talous hänen mielestä kunnossa vai ei? Ja onko se hyvä vai huono asia, jos on kunnossa tai ei ole kunnossa? Otapa tästä nyt selvää. Tässähän on jo ihan tunne, että katsoisi huonoa poliittista standupia.

Eräs valtuutettu, eri ryhmästä kuin tämä edellinen, totesi ensimmäisessä kokouksessa ensi töikseen, että minun (siis ei minun vaan hänen) suutani ette tuki. Me muut siinä katselimme toisiamme huuli pyöreänä ihmeissämme, että johan nyt, emmehän me ole vielä ehtineet sanoa sanaakaan. No, puhetta onkin sitten tullut kuin kananuorikolta munia. Ei tosin kovin rakentavaa, sillä kaikki tuntuu olevan vähän vaturallaan (siis vinossa, kunnan ja vähän muutkin asiat). Itselleni on välillä tullut mieleen sanonta tyhjistä tynnyreistä. Olen miettinyt, saadaanko tähän ratkaisu vasta sitten, kun ympyrä neliöidään ja lehmät lentävät.

Some on veikeä asia. Jollekin (tai aika monelle puskaradiolaiselle) se tuntuu olevan vähän niin kuin mattopiiska. Siellä kun tamppaa, niin kyllä pöly lentää ja puhdasta tulee. Näin sitä moni ajattelee, ja itseään pettää. Some on vähän sellainen krapulaan otettu aspiriini, tai olonkorjauspaukku. Pahaolo hetkeksi helpottaa, mutta ei ratkaise ongelmaa, ja illalla on vielä kovempi päänsärky.

Voisin lyödä ämpärillisen itsepoimimiani käpyjä vetoa, että kuntavaalien alla somen puskat täyttyvät vakiorummuttajista ja rummutuksesta, ainakin koirapuistosta ja kuntoportaista. Niin kuin niitä jotkut todella täällä Hirvensalmella kaipaisivat. Mutta jos jotkut saavat tuosta rumputulesta kiksejä ja hyvän olon, niin suotakoon se heille. Joskus kuitenkin voisi jokainen ottaa pikkuisen sitä heinäntekojärkeä mukaan. Sillä nimittäin pärjää tässä maailmassa yllättävän hyvin. Kannattaa ainakin päättäjien kokeilla.

Jos alun kieltelyistäni ja neuvoistani huolimatta uteliaisuutesi voitti, ja päätit lukea tämän loppuun saakka, toivon, ettet ainakaan vetänyt sitä melonia nenääsi. Jos niin teit, niin neuvoisin käymään vastaanotolla. Ihan vain varmuuden vuoksi, kun on tuo siitepölykausikin alkamassa. Olisi helpompi hengittää.

Kiitos YLE ja Anni Torniainen

Korona sai ihmiset etsimään turvallista asumista maaseudulta, uutisoi Ylen Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakuntatoimitus parisen viikkoa sitten. Etelä-Savon viime vuoden väestökehityksestä kertovaan juttuun kasvot oli antanut joulukuussa Hirvensalmelle perheineen muuttanut Anni Torniainen.  – "Meille riittävät päiväkoti, koulu, kauppa ja apteekki", toteaa Torniainen.

Haastattelu oli mahtava ja sai hyvälle mielelle, ainakin minut. Kiitokset Ylelle ja koko Torniaisen-Pynnösen perheelle, ja tervetuloa Hirvensalmelle!

Mikkelistä Hirvensalmelle muuttanut perhe on tyytyväinen tekemäänsä ratkaisuun. Vaikka vanhempien työmatka Mikkeliin piteni, perheen äiti kokee arjen helpottuneen. Lähellä oleva tukiverkosto, kotitalon iso piha, lähellä oleva luonto, Puulavesi, lähellä olevat peruspalvelut, koulu, päiväkoti, ovat perheelle tärkeitä asioita. ”Täällä on tosi huippu päiväkoti”, Torniainen kiittelee erityisesti.

Suomen Kylät ry:n maallemuuttoasiamies Johanna Niilivuo toteaa samaisessa Ylen jutussa, että korona lisäsi etätöitä ja moni näki mahdollisuuden toteuttaa unelmansa maallemuutosta. Myös turvallisuuden merkitys korostui. Niilivuon mukaan korona on saanut ihmiset myös pohtimaan, millä palveluilla todella on merkitystä. ”Ehkä kysymys on arvomaailman muutoksesta”, Niilivuo pohtii.

Näin päättäjänä on mahtavaa kuulla tällaista jalat maassa olevaa palautetta. Olemme Hirvensalmella viime vuodet panostaneet arjen peruspalveluihin, laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja hyvään perusopetukseen, terveys- ja vanhuspalveluja unohtamatta. Olemme uskoneet näihin perusasioihin, ainakin suurin osa päättäjistämme. Panostuksemme ovat alkaneet myös viime vuosina näkyä esimerkiksi muuttoluvuissa. Moni nuori perhekin on valinnut Hirvensalmen asuinpaikakseen. Viime vuonnakin muuttovoittomme oli Etelä-Savon suurinta, yli 50 henkilöä.

Olemme onnistuneet panostamaan kunnassamme juuri oikeisiin asioihin. Korona on varmasti vauhdittanut monen maallemuuttajan ratkaisua, mutta ehkä nyt on enemmänkin kysymys todellisesta arvomaailman muutoksesta. Maallemuutosta on puhuttu jo pitkään, ja nyt maalla asuminen nähdään ja koetaan vihdoinkin turvallisena vaihtoehtona.

Tulevien päättäjiemme on jatkossakin huolehdittava siitä, että kykenemme edelleenkin tarjoamaan laadukasta varhaiskasvatusta ja peruskoulutusta lapsille ja nuorille sekä huolehtimaan ikäihmisten tärkeistä lähipalveluista. Meillä on lukematon määrä luonnollisia vetovoimatekijöitä, luonto, sijainti, harrastusmahdollisuudet, turvallisuus. Näihin perusjuttuihin meidän on uskottava. Härpäke-politiikan tielle tulevien päättäjien ei pidä hypätä. Se tie on nopeasti kaluttu, tyhjentää kunnan kassan ja vie meiltä aidot kehittämisen mahdollisuudet.

Stressiä pukkaa

Tässä alkaa hiljalleen pukata pientä stressinpoikasta. Ei vaaleista, ei niiden siirtämisestä, ei koronasta, vaan aivan arkisesta asiasta, omasta pakastimesta. Sieltä alkavat nimittäin marjat uhkaavasti loppua.

Tänäkin aamuna puurolautaselle oli joku tunkenut vadelmia, mustikoita ja saskatoneja. Tämä ilmiö on ollut tänä talvena joka-aamuinen. Olen varovasti huomautellut, nimittäin marjojen loppumisesta. Minulle riittäisi kyllä aivan normaali tattari-kaurapuuro päärynähillon ja tyrni- tai ruusunmarjarouheen kera. Mutta kun ei.

Stressinpoikasta pukkaa siksi, että mietin jo, millä täytän ensi syksynä tyhjän pakastimen. Jos tuleekin huono mustikkakesä, vadelmia ei lainkaan ja puolukkaakin vain niille rinteille, joilta jotkut muut ehtivät poimia ne ennen minua. Siinä minä sitten seison marjametsässä tyhjä ämpäri vieressäni, sadetakki päällä hirvikärpästen syötävänä.

Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Kuten selvitään tulevista kuntavaaleista. On ollut naurettavaa seurata tätä valtakunnan poliitikkojen vaalikeskustelua. Se on ollut vähän samanlaista kuin mummolassa lapsena jouluna nautittu sekametelisoppa. Sillä suurella erotuksella, että mummon soppa maistui aina hyvältä, ja sitä nautti mielellään. Tämä poliitikkojen vaalimutustelu maistuu todella seka-meteli-sopalta sipulilla maustettuna.

Vaalien siirtäminen oli mielestäni ainut oikea ratkaisu. Tosin siirtopäätös olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Vaaliajankohdan siirtämisessä parilla kuukaudella eteenpäin oli kuitenkin tissuttelun makua. Vaalit olisi pitänyt siirtää suoraan syksyyn. Koronatilanne on rokotusten osalta kesäkuussa kyllä parempi, mutta tällä rokotusvauhdilla emme pääse vielä kovin hyvään tilanteeseen. Voi olla, että tämä juupas-eipäs-vaaliajankohtakeskustelu käydään vielä keväämmällä uudestaan.

En ymmärrä, mikä tästä kaikesta tekee niin pirun vaikeaa. Niskasen Iivoa vapaasti lainaten: Sanokaa nyt poliitikot v…… mikä tässä mättää, jotta tavallinenkin tallaaja alkaisi ymmärtää. Tällä menolla, vanhojen kaivelulla ja galluppien orjina te ette ainakaan lisää luottamustanne yhteisten asioiden hoitajina kansalaisten silmissä.

Ihmettelen tästä vaalien siirtämisestä nyt syntynyttä poliitikkojen ongelmaa. Kuntavaalit siirrettiin edellisen kerran syksystä kevääseen viime vaalikauden lopulla, ilman kunnollista syytä. Valtuustokausi piteni viidellä kuukaudella. Se tuntui sopivan kaikille. Nyt on kyse ihmisten turvallisuudesta ja terveydestä. Sen luulisi olevan meille kaikille ykkösasia. Näin ei kuitenkaan näytä kaikille poliittisille ryhmille olevan.

Voi mahotonta

Niinhän sitä sanotaan, että sosiaalinen media on kuin vanha Fordi. Pitää hirveää meteliä, mutta ei vie perille. Näin toteaisi varmaan myös Putous-hahmo Auto-Seppokin.

Rappusilla ovesi edessä on lunta. Mitä sinä teet? Menet sosiaaliseen mediaan ärhentelemään siitä. Sinä mesoat, että et saa veroillesi vastinetta. Sinä valitat, ettei lumenauraus toimi.

Sinä saat siellä somessa tykkäyksiä. Joku heittää sinulle saman sisältöisen kommentin. Sinä yläfemmat. Sinä pidät näitä peukuttajia kavereinasi. Koet olevasi sankari jännän äärellä. Tunnet olevasi vähintäänkin Putoustähti Risto ”Wildman” Horttanainen. Kova jäbä. Etkä edes hengästynyt.

Saatatpa hyvinkin olla väärässä. Kukaan heistä, joiden luulet olevan kavereitasi siellä somesta, ei tule lakaisemaan lumia pois ovesi edestä, vaikka sinä siellä sosiaalisessa mediassa kuinka meuhkaat. Aidot kaverit kyllä tulisivat. Sen sijaan, että tarttuisit itse ovesi pielessä olevaa harjaan tai hakisit varastosta lapion, sinä puhiset sosiaalisessa mediassa. Lumet pysyvät ovesi rapulla.

Taloyhtiön huoltomies kalustoinen tulee ajallaan. Hän auraa sinua niin pirusti kiukuttaneen häiriötekijän pois. Mutta muistatko edes kiittää häntä siitä. Todennäköisesti et. Et pihalla, etkä somessa.

Sinä yrität viedä jäteasemalle peräkärryllisen sinne kuulumatonta jätettä. Kun sinulle sanotaan, ettei jätteesi kuulu tänne ja sinua ohjeistetaan viemään ne oikeaan paikkaan, sinä pahoitat mielesi. Maailmanloppusi on tullut.

Sinä päätät pyörittää lumipallon, vaikka on keskikesä, ja vierittää sen liikkeelle. Sinä soitat ja valitat kaverillesi, kuinka sinua kohdeltiin jäteasemalla mielestäsi huonosti. Yhdessä te päätätte levitellä mututietoa huonosti toimivasta jäteasemasta. Pian puoli kylää ihmettelee perättömiä juttujanne. Olette tyytyväisiä, sillä tähänhän te pyrittekin. Mutta jätteesi pysyvät peräkärrissä.

Sen sijaan, että kävisit tyhjentämässä peräkärrisi sinne, minne sinua neuvotaan jätteesi viemään, sinä rupeat meuhkaamaan ja jakamaan asiatonta tietoa. Mutta auttoiko se? Saitko asiasi hoidettua? Et. Peräkärrysi seisoo pihallasi ”paskat” kyydissä, muistona viime kesästä ja sankariteostasi.

Voi mahotonta. Kyllähän näitä isoja ja pikkuisia trumppeja maailmaan mahtuu. Onneksi tämä maailma ei kuitenkaan toimi minun eikä sinun, eikä edes minun tai sinun kavereittesi mieliteoilla. Jos se toimisi jokaisen omien mielihalujen mukaisesti, se ei toimisi ollenkaan. Maailma olisi iso kaaos.

Turvallista koronakevättalven jatkoa. Hirvensalmi on parasta meille kaikille.

Sori Tuomas

Viime syyskesällä astuin Tankki täyteen –ohjelmasta tutun Sulo Vilenin saappaisiin. Olin sattumalta ruokaostoksilla naapurikunnan marketissa, kun kassalle päin mennessäni silmiini osui alekirjojen hylly. Ihmettelin, että kaiken muun luettavan joukossa oli myös juuri markkinoille tullut Tuomas Kyrön uutuuskirja Kirjoituskonevaras. En syventynyt sillä hetkellä sen paremmin teokseen. Totesin vain, että kirjassa oli kovat kannet ja niiden välissä hurja määrä tekstiä, liki neljäsataa sivua. Eikä maksanut kuin reilun kympin. Ostin kun halvalla sain.

Nyt jälkeenpäin ajattelen, miksei hälytyskelloni soineet. Miksi tuoretta Kyröä myydään näin halvalla? Olin lukenut Kyröä aiemminkin ja innoissani aloitin tämänkin kirjan lukemisen heti syyskuussa. Matkasta tuli pitkä. Sain lukemisurakkani päätökseen viime lauantaina 6. helmikuuta kello 20.29, juuri ennen iltauutisia, joissa kerrottiin jälleen tuoreet koronaluvut. Olin kuin päivän umpihangessa jäniksen perässä juossut ajokoira. Vihdoinkin tämä loppui.

Teoksen lukemiseen meni monta kuukautta. Juoksin maratonia takaperin. Maalia ei näkynyt missään, vain lähtöpaikka. Monta kertaa olin jo luovuttamassa. Muutaman kerran ajattelin, että nyt tämä lähtee lentoon. Käännettyäni sivua huomasin, että purjelentokoneestani oli loppunut polttoaine. Putosin takaisin maratonreitilleni. Mutta sinnittelin lopulta maaliin.

Tässä välissä ehdin jo lukea joulupukin tuoman, Satakunnan Kansan urheilutoimittajien Harri Laihon ja Juha Luotolan kirjoittaman teoksen Leo-Pekka Tähti. Teos kertoo ratakelauksen maailmanennätysmiehen Leo-Pekan tarinan ja avaa paraurheilun maailmaa suurelle yleisölle. Eikä siihen mennyt kuin pari-kolme viikkoa. Omassa lukukokemuksessani Kirjoituskonevaras sijoittuu löysän mäennousun ja puujalkavitsin välimaastoon. Sori Tuomas. Olen varma, että pystyt parempaan. Tämän lukumaratonin aikana vakuuttelin itselleni myös monta kertaa, etten enää koskaan sorru Sulo Vilenin saappaisiin.

Sunnuntaina illansuussa kaverini totesi minulle, että hänellä on liikkeessään yhdet Sievin neljäkakkoset talvikengät. Saisin parillakympillä.

Löin hänelle 20 euron setelin käteen ja sanoin, että tuopa ne minulle. Ostin kun halvalla sain.

Se siitä ja Sulo Vilenistä.

Kohti tulevaisuutta

Elämme mielenkiintoisia aikoja, hoki Timo Lavikaisen esittämä Isä Nitro Putous-ohjelmassa kaudella 2017. Elän mielenkiintoisia ja jopa jännittäviä aikoja itsekin, vaikka en mikään Putous-hahmo olekaan. Ihan tavallinen Pönttö vaan.

Vaarin viides lapsenlapsi syntyy aivan näinä päivinä, viikon parin sisällä. Hän on toinen tyttö viisikosta. Vanhimmat pojanviikarit täyttävät kevään korvilla jo neljä. Kaksi nuorinta täyttää kesällä vuoden. Vaarin elämä on ollut mielenkiintoista ja jännittävää monella tapaa. Nuorin tyttäreni sai juuri opiskelunsa puoliväliin Jyväskylän yliopistossa ja valmistui varhaiskasvatuksen opettajaksi. Matka jatkuu kohti maisterintutkintoa. Olen iloinen ja onnellinen, kun kaikilla menee hyvin.

Elän mielenkiintoista kevättä sillä kuntavaalitkin ovat kohta ovella. Itse siirtäisin vaaleja Koronan takia, mutta nähtävästi näin ei tule tapahtumaan, sillä vaalipomo Jääskeläinen on ehdottomasti kevätvaalien kannalla. Paikallislehden mukaan olen asettumassa ehdokkaaksi. Minulta lehti ei ole asiaa kysynyt. Olen edelleenkin kahden vaiheilla, lähteäkö vai ei. Tässä on vielä muutama viikko aikaa mietiskellä.

Matka kuntapäättäjänä on ollut mielenkiintoinen. Olemme saaneet paljon hyviä asioita aikaiseksi. Hirvensalmi on mennyt viime vuosina vauhdikkaasti eteenpäin. Hyvä pöhinä näkyy rakentamisessa, palveluissa ja asukasluvussakin. Hirvensalmen väkiluvun piti tilastokeskuksen ennusteiden mukaan jatkaa vähenemistään. Kuinkas kävikään. Väkilukumme kasvoi viime vuonna 19 hengellä. Kasvu oli Etelä-Savossa, joka maamme maakunnista menetti eniten asukkaitaan, suurinta. Hirvensalmella on vetovoimaa, ja tämä trendi voi vahvistua. Etätyöt, alhainen tulovero, hyvät peruspalvelut ja luonto ovat vahvuuksiamme. Helsinkikään ei ole kuin reilun parin tunnin ajomatkan päässä. Näiden vetovoimiemme eteen tulevien päättäjienkin on tehtävä töitä.

Toisaalta nämä vuodet ovat olleet rasittavia. Rasittavia siksi, että aivojen arkkitehti ei ole nähtävästi luonut kaikille päättäjille empatian taitoja, kykyä olla yhteistyökykyinen ja luottamuksen arvoinen kuntapäättäjä. Sanotaan, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Niin kauniilta kuin tuo tuntuukin, niin reaalielämässä se ei vain aina toimi. On ihmisiä, joiden negatiivinen ajatusmaailma ei vain kuulu tähän hetkeen. En voi enkä halua olla mukana tyhjyyden ja tyhmyyden maailmassa.

Ja mä hiihdän

Kävin tänään ensimmäistä kertaa tämän talven lumilla hiihtämässä. En ollut hiihtänyt vuosikausiin, ja sen kyllä huomasin. Vasen jalka halusi hiihtää vapaalla tyylillä, oikea perinteistä. Tasapainon hakemisessa oli tekemistä. Tunsin itseni pieneksi hiihtokoululaiseksi, joka oli ensi kertaa sukset jalassa. Tämähän oli yllättävän vaikeata.

Ulkona oli pari pakkasastetta, loistava sää ulkoiluun. Miten sinne ladulle pitäisi pukeutua? Mätin vaatetta päälleni, kolmet housut ja neljä puseroa päällyshousujen ja –takin alle. Kerrospukeutuminen oli kuulemma kaiken a ja o – pakkassäässä. Monot jalkaan ja pipo päähän. Laitoin sukset jo pihassa kiinni. Loistavassa kunnossa oleva latu-ura odotti vain 200 metrin päässä. Sekavalla tyylillä selvisin ladulle. Hetken jo mietin, palaisinko tästä takaisin, mutta latu-ura kutsui. Sisälläni asui pikkuinen Sakke. Kun jotain tehdään, se tehdään täysillä.

Keli oli mainio, sukset luistivat ja pitivät, mutta kroppa ei toiminut. Miten tämä voi ollakin niin vaikeata. Ei sujunut kuin polkupyörällä ajo Strömsössä. Vuosikausien hiihtämättömyys näkyi suorituksessa ja tyylissä ja tuntui etenkin koko kropassa. Laskettelin Jänniskalliolta kuitenkin eteenpäin. Ajattelin vain poiketa Sysmälänniemessä ja palata kotiin, tehdä semmoisen kolmen kilometrin kokeilun.

Palattuani niemestä pääladulle tuttu kaveri hiihteli viereeni. Hän kiitteli kirjoituksestani, joka oli päivän Länsi-Savossa ja vaihdoimme muutenkin kuulumiset. Hän jatkoi matkaa Urmaslahden laavua kohden. En malttanut kääntyäkään kohti kotia vaan huikkasin kaverille, että hiihdähän sinä edellä, minä tulen perässä. Matkavauhti oli minulle ehkä hieman liian luja. Perässä piti kuitenkin pysyä, sillä höpötimme siinä matkalla kaikenlaista.

Laavulta käännyimme takaisin kohti urheilukenttää. Muutama hiihtäjä ohitti meidät, ja vastaankin tuli hiihtokansaa. Viimeisen mäennyppylän laskettuani vilkaisin taakseni. Samassa oli nurin. Takaa tulija ohitti minut hieman hymyillen. Myös edellä hiihtänyt kaverini huomasi pyllähtämiseni ja hiljensi vauhtia. Könysin ylös ja jatkoin matkaani kaatumistani kaverille selitellen. Vihdoinkin olimme kentällä. Hiihtokaverini kiitti matka- ja juttuseurasta ja kurvasi autolleen toivottaen minulle mukavaa loppumatkaa. Kiittelin häntäkin. Kilometri vielä, miten minä tästä selviän, mietin itsekseni.

Jatkoin matkaa tasatyönnöin, sillä toinen mono hiersi ilkeästi kantapäätä. Nuorehko nainen ohitti minut. Hänen hiihtonsa näytti helpolta. Päätin iskeä hänen peesiinsä, mutta luovutin kymmen metriä hiihdettyäni. Vastaan tuli koululaisia. Heidänkin kanssa piti jutella ja tauko tuli tarpeeseen. Heidänkin hiihtämisensä oli helppoa. Vielä puoli kilometriä kotiin, olin puhki ja kantapäätäkin hiersi.

Mitä tästä reissusta jäi käteen? Pesukoneellinen hikisiä vaatteita, rikki hiertynyt vasen kantapää ja arat päkiät. Mutta vihdoinkin olin onnellisesti kotona – ja ilman haavereita.

Huomenna uudestaan? Jos nyt ei kuitenkaan vielä huomenna.

Tervetuloa onnelaan

Istun sunnuntai-iltana iltayhdeksän tietämissä saunamme lauteilla. Katselen ikkunasta avautuvaa talvista maisemaa. Nautin reilu vuosi sitten remontoidun spa-osastomme lämmöstä, kiukaalle heitetyn veden sihauksista. Hiljaisuudesta.

Puut notkuvat lumivaipan painosta. Heikinniementien katuvalot valaisevat upeasti talvista maisemaa. Palvelutalolta joku pyöräilee kohti kylää punaisen takavalon killittäessä valkoisten hankien keskellä. Hänen tärkeä työpäivänsä on ohitse. Ompussa palavat vielä valot. Joku on töissä. Palvelut toimivat, yhteiskunta pyörii. Vaikka on sunnuntai ja ilta.

Siinä istuessani ajatukseni karkailivat pohjoisen perukoille. Mietin, miksi? Kymmenettuhannet ihmiset viettivät vuodenvaihdetta Lapin talvisissa maisemissa ja nauttivat siellä olevien kylpylöiden lämmöstä. Joillekin elämykset löytyvät vasta satojen jopa tuhansien kilometrien takaa. Eikö osata nähdä lähemmäksi? Heitän lisää löylyä. Nautin tästä hetkestä. Kotona olosta.

Edellisenä iltana pistäydyin ystäväni mökillä. Paistoimme ulkotulilla makkarat ja loimutimme lohta. Hankien ja pakkasen keskellä nautimme lämpimästä kaakaosta. Juttelimme maailmanmenosta. Pois lähtiessäni kaverini halaten totesi, että olen hänelle tärkeä. Olin sanaton istuessani apukuskin paikalle.

”Ehkä vielä toistaiseksi, tavallaan ulkopuolisena, huomaan paikkakunnan hyvät puolet.” Kirjoittaa Risto Kirjalainen tämän keskiviikon Länsi-Savon mielipidesivulla. Vastikään Hirvensalmelle muuttanut Kirjalainen katselee kuntaamme hyvillä mielin. Hänestä Hirvensalmi on melkeinpä onnela. Kirjalaisen kirjoitus on Mikkelin energiakaaokseen keskittyvässä lehden numerossa lämmin ilopilleri, joka sai hyvälle tuulelle.

Minun on helppo yhtyä Kirjalaisen näkyyn ja ajatuksiin. Hirvensalmi on, nyt talvenkin keskellä, kuin lintukoto. Kun sitä katselee oikealla tavalla. Kun näkee oikeita, niitä Kirjalaisenkin mainitsemia, hyviä asioita.

Hyviä asioita on luettavissa myös viimeisimmän väestötilaston sivuilta. Kuntamme on pärjännyt erinomaisesti. Muuttoliike oli marraskuun lopun tilaston mukaan plussalle yli 30 henkeä, ja kuntamme kokonaisväkiluku osoitti muutaman henkilön lisäystä. Lapsiakin oli syntynyt alun toistakymmentä. Maakunnassamme nämä ovat kovia kasvun lukuja. Odotan innolla piakkoin tulevia koko viime vuoden lukuja. Jotenkin on sellainen pöhinä, että joulukuu on tuonut meille lisää väkeä.

Uusi päiväkoti valmistuu kesäkuussa Pitäjäntien varteen. Viereiselle tontille nousee kovaa vauhtia vanhusten uusi palvelutalo Pitäjänpirtti. Hirvensalmella menee hyvin. Kirjalaisen sanoin tästä kaikesta kannattaa iloita ja nauttia.