Populistista nillitystä väestökehityksestä

 

Vuoden viimeisessä valtuustonkokouksessa nostettiin muutamassa puheenvuorossa esille kuntamme väestökehitys. Tästä puhuneet valtuutetut antoivat ymmärtää, että kuntamme asukasluku olisi hurjassa laskusuunnassa. En ymmärrä, mihin faktoihin nuo puheet perustuivat, sillä viimeisimmät tilastot eivät ainakaan tue noita väitteitä. Minä luokittelen tuollaiset puheet, joille ei löydy kunnollisia perusteita, populistiseksi nillitykseksi.

Näitä oravan omaan muuntajaan heittäjiä tuntuu löytyvän aina asiassa kuin asiassa. Tässä väestökehitysasiassakin olisi kannattanut ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa liimailla höyheniä kannanmunan päälle. Kangasniemellä vähennys on 37, Mäntyharjulla 62, Pertunmaalla 25 ja Puumalassa 26 henkeä. Tilastokeskuksen marraskuun lopun katsauksen mukaan kuntamme asukasluku on laskenut tänä vuonna vain 12 henkilöllä, 0,5 prosentilla. Vaikka meilläkin on vähennystä, niin lasku on Etelä-Savon pienintä ja alle maakunnan keskiarvon 0,8 prosentin.

Kuntamme on siis menestynyt varsin hyvin tässäkin vertailussa. Muuttoliike on plussalla 12 henkilön verran ja lapsiakin on syntynyt 11. Luvut kuulostavat pieniltä, mutta kuntamme väkimäärässä ne ovat isoja asioita.

Koko Etelä-Savo painiskelee laskevan väestökehityksen kanssa. Maakunnan asukasluku on tänä vuonna vähentynyt reilulla 1 200 henkilöllä. Ongelmana on, ettei Etelä-Savosta löydy vahvaa kasvukaupunkia. Pieksämäellä on tullut miinusta peräti 315 asukasta. Savonlinnasta on lähtenyt 284 henkeä. Edes Mikkeli ei kykene veturiksi ja kasvu-uralle. Sieltäkin on väki vähentynyt 118 hengellä.

Omat koirat purivat

 

Jos olisin eilen illalla valtuuston kokouksesta kävellyt kotiini, olisin varmasti jossain vaiheessa hypähdellyt ilosta. Huutokauppakeisari Ari Palsamäen sanoin, voin todeta, että illasta jäi mukava fiilis. Päätin kuitenkin säästää nuo ilon hyppelyni vielä toiseen, parempaan kertaan ja pitää molemmat jalkani maan pinnalla. Joku olisi saattanut nähdä ja pitää ”balettitanssiani” hulluna, joten varmuuden vuoksi soitin nuorimman tyttäreni kyytimiehekseni.

Syynä näihin melkein ilon kiljahduksiini oli valtuuston puheenjohtajiston vaali. Kirjoittelin huoliani siitä tällä palstalla jokin aika sitten, koska en ole ymmärtänyt sitä politikoinnin tarvetta, jota asian ympärillä on viime vuosina harrastettu. Vaikka vaalista ei tälläkään kertaa voi antaa täysiä tyylipisteitä, niin yritystä oikeaan suuntaan kuitenkin oli.

Äänestyksen ja kahden arvonnan jälkeen puheenjohtajisto sai kokoonpanonsa. Seija Väisänen jatkaa puheenjohtajana. Viime kuntavaalien ääniharava, oman ryhmäni IKL:n Juhani Manninen nousi ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Tässä välissä – etteivät unohtuisi - onnitteluni Juhanille ja Seijalle. Toiseksi varapuheenjohtajaksi tuli Ari Kämppi. Valinta ei aivan ollut Loton täysosuma, mutta ehkä kuusi plus varanumero luokkaa.

Illan vaali jätti kuitenkin kysymyksiä. Se kertoo keskustan sisäisestä vallantavoittelusta, jonka kohteeksi valikoitui tällä kertaa valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana toiminut Heikki Liukkonen. Keskusta esitti Väisästä puheenjohtajaksi ja Liukkosta ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Valinta olisi ollut selvä, jos keskustan rivit olisivat pitäneet. Omat koirat purivat, kun yksi keskustalainen jostain kumman syystä ”lottosikin” demaria. Kun Liukkosella kaiken lisäksi oli huono arpaonni, niin yksi keskustan järkevimmistä valtuutetuista jäi ulos puheenjohtajistosta. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun keskustan sisäinen vääntö on pudottanut asiallisia valtuutettuja johtopaikoilta.

Minua hatuttaa Heikin puolesta kuin käpynsä pudottanutta oravaa. Toivotan sinulle tsemppiä, ja kannustusta tulevaan vaalityöhön. Olet tehnyt töitä koko kunnan hyväksi, etkä ole sortunut kyläpolitikointiin, kuten eräät toiset Ripatin suunnan valtuutetut. Lieneekö tämä ollutkin lopulta syy, että et kelvannut aivan kaikille puoluetovereillesi?

Kolahtiko keskustan äänestyspeli vahingossa omaan nilkkaan? Oliko niin, että tämä kaikki olikin vain suunnattu Juhani Mannista vastaan? Laskettiinko keskustassa, että 10 ääntä riittävät ulostamaan IKL:n valtuutetun puheenjohtajistosta? Kysymyksiä, joihin tuskin saamme rehellisiä vastauksia. Itse uskon kuitenkin, että kysymys oli keskustan omasta sisäisestä vallanväännöstä.

 
 

Olisi siistii, jos…

 

”Hei!

Täytynee myöntää, että minä olen pitänyt kirjoituksistasi Hirvensalmelaisessa.
Melko asiaahan olet kirjoittanut...”

Tuo lainaus on suoraan sähköpostiini tulleesta viestistä. ”Kiitoksen” lähettäjänä on keskustalainen kunnanvaltuutettu.

En oikein enää tiedä, miten voisin suhtautua tuollaisiin viesteihin, koska hirvensalmelaisessa kunnallispolitiikassa puheet ja teot kohtaavat niin harvoin. Aluksi vastailin näihin posteihin, koska olin naiivi. Uskoin todella, että viestin lähettäjä oli aidosti sanomansa takana. Olin jopa iloinen saamastani palautteesta, joka pääasiassa oli positiivista.

Näin joulun alla tuntuu varmasti pahalta, kun totean, että minusta on tullut kylmä ja tunteeton. Nyt en ole enää vastaillut näihin viesteihin. Jollakin tapaa olen turtunut tuohon sanojen helinään, jossa sanat eivät kuitenkaan ole tekojen takana. Olen miettinyt, onko hyvä vai huono asia, kun en enää välitä, näistä poliitikoilta tulleista palautteista.

Kunnanvaltuustomme kokoontuu ensi maanantaina. Kokouksessa päätetään isoista asioista, mm. ensi vuoden talousarviosta ja valitaan myös valtuuston puheenjohtajisto kevätkaudelle. Olen useamman kerran ihmetellyt valtuustomme suurimman ryhmän keskustan toimintaa, ja olen yhtä useasti menettänyt luottamukseni heihin, nimenomaan ryhmänä.

Valtuuston suurimpana keskusta saa puheenjohtajiston kolmesta paikasta kaksi. Nuo paikat kuuluvat heille. Kolmannesta puheenjohtajapaikasta on tällä kaudella käyty peliä, jossa keskusta on ollut avainroolissa. Pieni mieleni ei ymmärrä, miksi se on sortunut tähän kähmintään.

Olen kuullut, että tällä kertaa keskusta ei kuitenkaan liittoutuisi muiden ryhmien kanssa pj-valinnassa. Tuttua puhetta vuosien varrelta, siksi epäilen kuulemaani vakuuttelua suuresti. Jos näin kuitenkin todella tapahtuisi, se olisi joulun ihme.

Maanantai-iltana tiedämme muuttuvatko sanat teoiksi.

Kiviä kengässä

 

Ensimmäinen valtuustokauteni – mahdollisesti myös viimeinen – on kääntymässä maalisuoralle. Nykyinen valtuusto istuu vielä päättämässä ensi toukokuun lopulle. Uudet päättäjät valitaan kuntavaaleissa huhtikuussa, ja he aloittavat työnsä kesäkuun alussa. Valtuustokautta on jäljellä vain vajaat puoli vuotta, lienee siis paikallaan jo kirjata kauden plussat ja miinukset.

Nämä neljä vuotta ovat olleet poliittisesti sisäistä taistelua. Päättäjiemme energiasta iso osa on mennyt omien joukkojen kanssa riidellessä. Ensiaskeleet eripuralle luettiin jo viime kuntavaalien luottamuspaikkaneuvotteluissa. Ne sujuivat melko hyvässä yhteisymmärryksessä kunnes demarien johtoon tullut Risto Pesonen repi sopimukset säpäleiksi. Kokoomuksen johtaja Pirkko Luntta puolestaan ei ole hyväksynyt missään vaiheessa kuntavaalin tulosta. Hän ei ole myöntänyt IKL:n ja pesusuomalaisten vaalimenestystä ja oman puolueensa rajua tappiota. Keskustan linja on ollut sekaisin koko vaalikauden, kun puolueen opposition edustaja Jukka Manninen on vedättänyt keskustaryhmää, joka on syönyt kuin kesy orava kädestä.

Julkisuudessa on viime viikkoina kirjoiteltu, kuinka poliitikot pyrkivät vaikuttamaan lehdistön kirjoitteluun. Ilmiö on minulle tuttu omilta toimittajavuosiltani. Muistan hyvin toimittajanurani ja Hisarin viime ajoilta kärkkäimmän saamani palautteen, kun äskettäin herastuomarin arvon saanut Jukka Manninen uhkasi viedä minut oikeuteen mielipiteistäni. Tuo pelottelu ei kuitenkaan toiminut, ja puolen tunnin kiivaan keskustelun päätteeksi Manninen toivoi, että unohtaisimme koko puhelun. Tiedän, että tätä samaa pelottelua harrastetaan myös tänä päivänä paikallislehteemme Hirvensalmelaiseen ja varmasti myös Länsi-Savoon. Veikeintä kaikessa on, että asialla tuntuvat olevan samat poliitikot kuin omalla toimittajakaudellanikin.

Tämän poliittisen väännön, riitelyn ja epäluottamuksen keskellä kuntamme asiat ovat kuitenkin hyvässä mallissa. Suuri kiitos tästä kuuluu kunnan virkamiehille, jotka ovat jaksaneet – ainakin vielä – tämän kaiken väännön ja eripuran keskellä luovia kuntaamme eteenpäin. Virkamiesten lisäksi kiitän omaa ryhmääni, ItsenäistäKuntaLiikettämme, johdonmukaisesta ja päättäväisestä toiminnasta itsenäisen kuntamme hyväksi. Teidän kanssa on ollut mukavaa ja antoisaa toimia.

Neljän vuoden aikana kunnassamme on tapahtunut paljon hyviä asioita. Talouden kiristymisestä huolimatta olemme pystyneet investoimaan. Arjen toiminnoista ei ole tarvinnut tinkiä, ja olemme pystyneet näin huolehtimaan kuntalaistemme hyvinvoinnista.

Päättymässä oleva valtuustokausi paketoidaan käytännössä jouluviikon maanantaina, jolloin valtuusto päättää ensi vuoden talousarviosta. Tulevan vuoden verotasosta päätimme jo aikaisemmin. Vaikka tuloveroa nostettiin, kokonaistuotossa korotus ei näy. Uusi Mikkelin alueen kuntien Essote tuo haasteita, mutta vielä suurempia on tulossa, kun siirrytään maakunnalliseen soteen muutaman vuoden kuluttua. Kukaan ei vielä varmuudella tiedä, millaiseen pulaan se vie kunnat. Ainakin velkaisille naapurikunnillemme tämä tietää suuria vaikeuksia.

Näin Itsenäisyyspäivän iltana toivon joulunalusviikon valtuustolta rehtiä, suoraselkäistä ja päättäväistä toimintaa. Toivon, että henkilövalinnoissa näkyy viime kuntavaaleissa äänestäneiden tahto. Vaikka vaalit painavat päälle, niin toivottavasti valtuusto ei myöskään tee vaalibudjettia, sillä siihen ei kunnallemme on tarvetta eikä varaa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Vaalitontut matkaan jo käy

 

Vaikka ensi kevään kuntavaaleihin on vielä matkaa monta kuukautta, on kylänraitilla alkanut liikuskella jos jonkinlaista lahjasäkin täyttäjää. Olen kuullut mitä ihmeellisimpiä ajatuksia ja visioita, mihin kaikkeen pitäisi laittaa yhteisiä varoja. Näin joulun alla ymmärtäisin asian, jos nämä jakaisivat lahjojaan omista säkeistään, mutta näin ei suinkaan näytä olevan.

Olen avoimin silmin seuraillut ja ”kuulolaite korvassani” kuunnellut näiden joulupukin apulaisiksi tekeytyneiden ajatuksia. Olen myös havainnut, että joillakin tuntuu olevan jo valtaisa tuska ja suuri huoli huhtikuusta ja siitä, äänestävätkö kuntalaiset oikein vai väärin tulevissa vaaleissa. Viime kuntavaalissahan heidän mielestä kuntalaiset äänestivät vääriä ehdokkaita.

Kunnanhallitus sai ensi vuoden talousarvion kasaan maanantaina, ja valtuusto käsittelee sen joulunalusviikolla. Olisi melkoinen ihme, jos budjetti hyväksyttäisiin mukisematta, sillä kylien raiteilla liikkuessani olen kuullut aivan kummallisia asioita, joita talousarvioon tulisi sisällyttää. Esimerkiksi budjettiin pitäisi osoittaa 10 000 euroa yksityisteiden viittojen uusimiseen ja antaa 5 000 euroa nuorisoneuvostolle yhden nuorisotilaisuuden järjestämiseen ensi vuonna.

Mielestäni tienviitat kuuluvat yksityisteiden huollettaviksi. Kuntahan tukee yksityisteitä ensi vuonna jo muutenkin hulppeasti 80 000 eurolla. Nuorisoneuvoston puuhailusta kirjoittelin aiemmin tänä syksynä. Totesin tuolloin, ettei neuvosto ole nuorten juttu. Myös pelkoni siitä, että joku poliittinen taho ryhtyy käyttämään hyväksi tätä toimimatonta nuorisofoorumia, on käynyt toteen. Tästä kertoo tämä mieletön viiden tonnin avustuspyyntö, joka loppujen lopuksi on vain yhden poliitikkoäidin päähänpinttymä. Ei suinkaan nuorten oma idea.

Ensi vuoden talousarviossa on isoja haasteita. Paperilla luvut ovat hyvässä järjestyksessä, mutta mikä on todellisuus. Kaikissa Mikkelin ympäristökunnissa, Mikkelin kaupunki mukaan lukien, ollaan erittäin huolestuneita vuoden alusta aloittavasta Essotesta. Kuntamme budjettiin on varattu soten menoihin 9 miljoonaa euroa. Mikäli viime vuosien sote-menojen kasvukehitys jatkuu – ja miksei jatkuisi – niin tuo 9 miljoonaa ei tule riittämään.

Sote-sedät ja -tädit kehuvat ja esittelevät tilastoja, kuinka tehostamistoimet näkyvät. Minusta nämä puheet ovat aika pehmeitä juttuja. Ainakin yritysmaailmassa tehostamistoimet ja yhdistymiset tuovat säästöjä. Sote-areenalla tehostaminen näyttää merkitsevän jatkuvaa kustannusten nousemista.

Panttereita ja Taitajia

 

Sivistyslautakunta valitsi tällä viikolla Hirvensalmen Vuoden Liikuttajaksi Pöyryn Pantterit. Onnittelut Pynnösen Nikon luotsaamalle seuralle ja mukavaa tammikuun lopun gaalailtaa! Hatunnosto myös valinnan tehneelle lautakunnalle ja kunnalle, että pari vuotta sitten synnytetty maakunnallinen Vuoden Liikuttaja –perinne saa myös täällä Hirvensalmella jatkoa. On aivan paikallaan, että liikunnan parissa toimivia huomioidaan onnistumisista. Seuratyö on monesti arkista puurtamista, josta harvoin saa kiitosta. Tällaiset valinnat ovat mukavia valopilkkuja, joita varmasti osataan arvostaa.

Mietiskelin pari viikkoa sitten mielessäni kuntamme tämän vuoden liikuttajia. Pantterit olivat omalla listallanikin parin muun ehdokkaan kanssa. Vaikka seura ei ollut listaykkösenä, niin valinta oli hyvä. Pantterit ovat parin-kolmen viime vuoden aikana nousseet aallonpohjalta uuteen kasvuun. Se on todella upea juttu.

Jalkapallon ja salibandyn parissa toimiva pantteriryhmä liikuttaa pääasiassa 20-40-vuotiaita miehiä. Tuolle ikäluokalle liikunnan harrastaminen ei välttämättä ole se ykkösjuttu. Seura on osallistunut myös seudulliseen harrasteliigaan molemmissa lajeissa. Viime kesänä se myös voitti jalkapallossa oman ”sarjansa” Mikkelin seudun harrasteliigassa.

Liikuntaan liittyy mielestäni aina myös haasteita. Niinpä heitän Panttereille ajatuksen säbä- ja jalisharkkojen vetämisestä paikallisille nuorille. Tiedän, että 8-12 vuoden korvilla olevat lapset kaipaisivat ainakin ohjattua säbätoimintaa.

Omassa seurassani, HiU:ssa on etsitty kissojen ja koirien kanssa säbäharkkojen vetäjää. Ohjaaja on ollut haussa koko kuluvan vuoden, tuloksetta. Mahtaisiko tuo ohjaaja tai ohjaajat löytyä seurojemme yhteistyönä?

Kokemuksesta tiedän, että seuratoiminta on aaltoliikettä. Siinä on ala- ja ylämäkiä. Tällä hetkellä on surullista katsoa sitä aallonpohjaa, jossa Lahnaniemen, Ripatin ja osittain myös Tuukkalan kyläseurat ovat. Tällä viikolla kunnan koolle kutsumassa urheiluseurojen palaverissa oli paikalla vain HiU:n ja Eläkeliiton liikuttajat. En itsekään ole mikään palaverierkki, mutta silti kerran tai pari vuodessa olisi hyvä istua yhdessä alas, ja miettiä yhteisiä juttuja. Kulunut sanonta ”Yhdessä olemme enemmän” kyllä pitää paikkansa, sillä tuskin yhdessäkään seurassa tekijöitä on liikaa.

Ensi vuotta vietetään Suomi 100 vuotta –teemalla. Miten olisi, jos liikuntaseurat yhdessä järjestäisimme juhlavuoden kunniaksi vaikkapa ”Kylien olympialaiset”. Älkää heti tyrmätkö ajatusta, sillä se ei suinkaan ole minulta lähtöisin. Minusta idea kuulosti niin hyvältä, että ajattelin naputella siitä tähän blogiini.

”Kylien olympialaiset” voisivat olla ihan hullu juttu kentällä. Jotain sellaista, mitä ei varmasti missään muualla järjestettäisi. Jokaisesta seurasta varmaan löytyy kymmenen innokasta kisaajaa ja haastetaan myös Etuniemen caravaanarit mukaan mittelemään vaikkapa vahvimman kylän tittelistä.

Ja ettei unohtuisi, isot onnittelut Elomaan koulun kasiluokan joukkueelle, Tatu Outiselle, Antti Taskiselle ja Saana Suojarinteelle, Taitaja9 –paikalliskilpailun menestyksestä. Tsemppiä Iisalmen aluekilpailuun.

Pitääkö olla huolissaan

Kirjoittelin jokunen viikko sitten lehtien palstoille näkemyksiäni kuntamme kiinteistöveroista. Ihmettelin kirjoituksessani paikallisen keskustaväen ehdotusta, jolla kesämökkien kiinteistöveroa nostettaisiin rajusti. Kirjoitteluni jälkeen minulta kyseltiin, eikö Hirvensalmelta enää löydy yhtään viisasta keskustalaista?

 En osannut vastata tuohon Ripatin kylällä kesäasukkaana vaikuttavan mökkiläisen kysymykseen. Mielessäni kuitenkin arvelin, että varmasti viisaitakin päättäjiä löytyy - keskustalaistenkin joukosta. Totesin kysyjälle tuolloin, että maanantaina 14.11. kunnanvaltuuston istunnossa saamme hänen kysymykseensä vastauksen.

Kokouksessa vapaa-ajan asuntojen kiinteistövero päätettiin nostaa 0,95 prosentista 1,15 prosenttiin, mutta vakituisten asuntojen vero pitää ennallaan 0,40 prosentissa. Edustamani ryhmä IKL vei asian äänestykseen esittämällä alempaa veroa mökkiläisille ja korotusta vakituisten asuntojen veroon. Jokainen päätelköön itse - myös tämä Ripatin kylän kesäasukas – millaisia päättäjiä kunnassamme on, ja kuinka viisaan päätöksen he veroista tekivät.

Tuloveron ja kiinteistöveron korotukseen ei olisi ollut tarvetta, mikäli sote-menomme eivät vuodesta toiseen karkaisi omille teilleen. Erikoissairaanhoidon menojen kasvu on tänä vuonna peräti yli 17 prosenttia. Tilanne on aivan tolkuton.

Minusta on myös aivan kohtuutonta, että kuntamme sote-laskun maksajiksi valjastetaan kesämökkiläiset. Näin kuitenkin Keskustan johdolla maanantaivaltuustossa päätettiin. Reilumpaa olisi ollut, että vakiasukkaat, jotka laskun ovat aiheuttaneetkin myös itse maksavat sen. Siksi olisi ollut järkevämpää nostaa vakituisten asuntojen kiinteistöveroa, kuten ryhmäni IKL esitti. En usko, että Keskustan nokkamies(?) Esko Kekkonen tai Keskustan vähemmistösiiven edustaja Jukka Manninen pitäisivät siitä, että ryyppäisin heidän piikkiinsä.

Olen huolissani myös kuntamme sote-edustuksesta. Edustajamme tuo minulle mieleen lähinnä postipojan. Kerran kuukaudessa hän jakaa hallituksen pöydälle tilaston - se pelmahtaa siihen kuin Tokmannin kuvasto postilaatikkooni - ja kertoo sote-menojen jälleen kerran nousseen. Koska tämä edustajapaikka on Keskustalla, niin neuvoisin heitä harkitsemaan henkilön vaihtamista parempaan ja tehokkaampaan. Ihan aikuisten oikeasti, sillä kahvia ja pullaa osaa jokainen kokouksissa mutustella.

Kun ryhmämme on nostanut nämä sote-asiat pöydälle, niin ympäriltä löytyy heti monta mielensä pahoittajaa ja selittelijää. Herkin loukkaantumisliipasin tuntuu olevan sote-posteljoonillamme. Hänen mielestä erikoissairaanhoidossa asiat ovat hyvällä mallilla, ja syy on aina toisissa. Tässä tapauksessa hänen mielestään ”pikku-sotessa”.

Televisiossa pyörii Jenni Pääskysaaren juontama uusi paneelishow ”Pitääkö olla huolissaan”. Siitä on tullut itselleni lemppari, etenkin ohjelmassa panelisteina olevien kirjailijoiden Tuomas Kyrön ja Miika Nousiaisen - tuon Säynätsalon lahjan Suomelle - ansiosta.

Olen ajatellut laittaa tuohon ohjelmaan kysymyksen. Ajattelin kysyä: Pitääkö olla huolissaan jos kirkkoherran puutarha rehottaa? Kysyy: Nimimerkki, Munkki Hirvensalmelta. Tiedän, että tuo kysymykseni aiheuttaisi hirveän närästyksen paikallisella tasolla. Minusta kysymykseni olisi ainakin yhtä hauska kuin Nousiaisen Valkeakosken kaupungille ehdottamana slogan: ”Haista vittu – paska täällä jo haiseekin”

Vitsi, vitsi. En minä tuollaista pappisvitsiä  edes pakanana aio kysyä. Sen sijaan kysyn, pitääkö olla huolissaan kuntamme keskustalaisten tilasta, koska he alkavat päivä päivältä väyrystellä enemmän.

Tuskinpa kysyn tuotakaan. Pohdiskelin vain ääneen. Taidanpa vain kerätä porukan ja suunnata Seolle kahville, ei kun kaljalle…

 

Keskusta lypsää sote-euroja mökkiläisiltä

Hirvensalmen kunnanhallituksen viime kokouksessa käsiteltiin tulevan vuoden veroehdotusta ja kuluvan vuoden talousseurantaa. Sen mukaan erikoissairaanhoidon menot ovat menossa pitkäksi noin 600 000 eurolla. Sosiaali- ja terveystoimen lisämäärärahan tarve on ollut viime vuosina jokasyksyinen ilmiö. Vuoden 2014 tasosta nämä menot ovat kasvaneet peräti 1,2 miljoonalla eurolla, noin kolmen tuloveroprosentin verran. Eikä tuolle kehitykselle näytä olevan perälautaa.

Sote-lasku on vain maksettava. Kunnan on kaivettava eurot, mikä tarkoittaa verotason nostamista osana näitä talkoita. Hallitus esittää tuloveroon puolen prosenttiyksikön korotusta ja veron nostamista 20 prosenttiin. Verotaso olisi edelleen kunnan strategian mukainen. Se jäisi noin prosenttiyksikön verran maakunnan keskiarvoa alemmaksi. Veronkorotus toisi vajaat 140 000 euroa.

Kunnanjohtaja Seppo Ruhanen esitti myös kiinteistöveroihin 0,1 prosenttiyksikön korotusta. Vakituisten asuntojen vero olisi noussut 0,5:een ja muiden asuinrakennusten, lähinnä kesämökkien, 1,05 prosenttiin. Kiinteistöveron korotuksen laskennallinen tuotto olisi noin 150 000 euroa. Se olisi jakautunut karkeasti puoliksi vakiasukkaiden ja mökkiläisten kesken. Minusta esitys oli tasapuolinen, joten kannatin sitä.

Kunnanjohtajan ehdotus ei tietenkään kelvannut Hirvensalmen kunnallispolitiikkaa dominoivalle Keskustalle. Keskustalaiset esittävät vakituisten asuntojen veron pitämistä ennallaan. Keskusta haluaa kaivaa enemmän euroja kuntalaisten sote-menoihin mökkiläisiltä. Se esittää kesäasuntojen veron nostamista peräti 0,2 prosenttiyksiköllä 1,15 prosenttiin. Korotus olisi huimat 21 prosenttia.

Väitän, etteivät keskustalaiset ymmärrä, mitä todella esittävät valtuustolle. Keskusta on nostamassa Hirvensalmen kesämökkiverottajana maakunnan kärkijoukkoon. Kunnanhallituksessa kiinteistöverosta käytiin lisäksi erikoinen äänestys. Käsittelyssä haiskahti jopa oman edun tavoittelu.

Hirvensalmi on profiloitunut kesämökkikuntana. Ilman runsasta kesäasutustamme kuntakuvamme ja esimerkiksi kauppapalvelumme olisivat aivan muulla tasolla kuin millä ne nyt ovat. Maltillinen verotaso ja tasapuolisuus verotuksessa ovat luoneet hyvää imagoa kunnallemme.

Kunnan hyvän maineen kesäasukaskuntana voi helposti pilata huonolla veropäätöksellä. Veroehdotukset tulevat pian valtuuston käsiteltäväksi. Hallituksen huono kiinteistöveroehdotus on siis vielä korjattavissa. Toivon, että valtuutetuilta – erityisesti Keskustalta - löytyy parempaa, tasapuolisempaa ja johdonmukaisempaa näkemystä asialle.

Pitkä ja vaalea

 

Vaimoni ihmetteli tänä aamuna, miksen ole kirjoittanut viime Tallinnan reissustamme mitään. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vielä käänsi veistä haavassa ja jatkoi. – Vai, etkö muista? Olin aistivani hänen äänessään pientä sarkasmia.

Kerroin hänelle, että joskus minunkin luovuudessani tulee pieniä taukoja – kuten oikeilla kirjailijoilla. En minäkään jaksa koko ajan olla jaritervo, sillä tässä on ollut kaikenlaista. Puutarhaakin on pitänyt hoitaa… Ja äitinikin on kiukutellut.. Jatkoin, että luovuuden tuskassani olin kyllä etsinyt oikeita aloitussanoja jo parisen viikkoa, mutta vasta tänä aamuna ne vihdoin löytyivät.

Kapan kanssa olemme tehneet näitä Tallinnan reissuja jo reilut parikymmentä. Tällä kertaa saimme mukaamme Jonen Järvenpäästä. Me kaikki olemme entisiä urheilijoita – ainakin puolisoidemme mielestä. Jone on entinen moottoripyöräilijä (ihan oikeasti), Kapa entinen yleisurheilija, nykyinen Pokemonmetsästäjä ja minä Ripatin Urheilijoiden entinen Buffon. Arvaatte jo, että reissumme sujui hyvin urheilullisissa merkeissä, kuten aina. Tällä kertaa tapasimme vanhan kaupungin eräällä terassilla entisen suomalaisen jääkiekkoilijan, viime kerrallahan kohtasimme erään paikallisen urheilutietäjän. Terveisiä muuten Markkasen Sannalle, ja tsemppiä tulevaan kauteen. Siinäpä se reissumme urheiluosio sitten olikin.

Jone oli järjestänyt yllätyksen, joka odotti meitä Tallinnan satamassa. Laivalla hän kertoi sen olevan pitkä ja vaalea. Urheilumiehenä mieleeni tuli tietenkin ensimmäisenä Leppävirran hiihtoputki. Vasta sitten mietin, että olisiko meitä vastassa sittenkin Tatjana, Jelena tai Irina. Mielikuvitukseni otokset osoittautuivat vääriksi. Terminaalin edessä meitä odotti todella pitkä ja valkoinen. Merkistä en ollut varma, mutta Lada se ei ainakaan ollut.

Tällä kertaa poikkesimme totutuista kuvioista muutaman muunkin kerran. Yhdenkään museon ovea emme kuitenkaan avanneet, yhden kynttiläkaupan kylläkin. Kaverini tosin eivät viihtyneet siellä kuin muutaman sekunnin. Itse tein kiltisti vaimoni määräämät ostokset. Perinteisesti olemme viihtyneet reissussamme liemiruuan voimalla, nyt jopa kävimme lauantaina illansuussa syömässä.

Tällaiset poikain reissut ovat kuin vuorikiipeilyä. Tiimimme kapusi iloisissa tunnelmissa vanhan kaupungin katua ylöspäin ja pystytti ensimmäisen leirinsä Helsinki–baariin. Tarkoitus oli siinä tankata yhdet ja kiivetä illan aikana vielä korkeammalle. Normaalisti olemme reissullamme vierailleet myös mummo-klubilla. Nyt Sossilla jäi käymättä. Jostain ihmeellisestä syystä tavoitteemme jäi toteuttamatta. Helsinki-baarin karaokelava jäi kiipeilyiltamme päätepysäkiksi. Mahtoikohan tankkauksemme epäonnistua, sillä jossain vaiheessa jo puolenyön jälkeen ryhdyimme laskeutumaan hotelliamme kohden.

Paluumatkallamme, vähän hiljaisemmissa tunnelmissa, kuitenkin suunnittelimme jo ensi kevään reissua. Kapa ja Jone miettivät, mahdanko minä päästä edes mukaan, koska minusta tulee keväällä tupla-Pepe. Koska reissuillamme on ollut aina teema, niin tulevan teemme ”nice swimsuit” –merkeissä. Pantteri-stringit jalkaan ja kohti Kalev Spata. Hotelli Bernistä sinne ei olisi matkaa kuin pyörätuolin verran.

Ja enköhän minäkin pääse mukaan, sillä jäihän se poikain kynttiläkin vielä ostamatta.

Iltalypsyllä

Olen tiennyt, että keskustalaiset ovat olleet aina hyviä tissien venyttäjiä (lypsäjiä). Vaikka karjatilojen määrä onkin romahtanut, niin tuo perinteinen taito näyttää olevan heillä edelleen hyvin hanskassa – ainakin kunnallispolitiikassa. Sen sain huomata - jälleen kerran - tänään kunnanhallituksen kokouksessa.

Keskustelut ja esitykset ensi vuoden tuloveroprosentista, ja erityisesti kiinteistöveroprosenteista, menivät varsinaiseksi farssiksi. Sen verran voinen salaisuuden ja vaitiolovelvollisuuden verhoa raottaa, että kokouksen puheenjohtaja oli kiinteistöverokäsittelyn aikana ulkona kuin lumiukko. Tänään muuten satoi pohjoisessa ensilumi. Edellinen lause ei kuulu mitenkään tähän juttuun, mutta totesinpahan vain, kun lumiukosta tulin maininneeksi.

Täytin keväällä vuosia ja siirryin uudelle vuosikymmenelle. Olen varmaan joidenkin mielestä jo aika ”kalkkis”. Olen joutunut useasti kunnanhallituksen kokouksessa - ja etenkin sen jälkeen – miettimään, jätättääkö minulla vai joillakin muilla. Näitä samoja ajatuksia pohdin mielessäni kävellessäni illan hämärtyessä hallituksen kokouksesta kotiini. Huomaatte varmaan, että löysin perille omaan kotiini, enkä päätynyt naapurissa olevan palvelukodin sänkyyn - äitini huonetoveriksi.

Kiinteistöveroprosenteista käytiin mielestäni kokouksessa käsittely, jollainen ei kuulu hyvään hallitustyöskentelyyn. Se oli keskustalaista iltalypsyä parhaimmillaan. Ikävintä tässä kaikessa on se, että iltalypsyä käytiin tähän saakka arvostamani hallituksen puheenjohtajan toimesta.

Uuden kuntalain mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa poliittista yhteistyötä, jota kunnanhallituksen tehtävien toteuttaminen edellyttää. Minusta illan kokouksen johtaminen oli aika kaukana tuosta ajatuksesta ja tavoitteesta.

Puukon perintö

 

Edellinen valtuustokausi jätti kuntamme nykyisille päättäjille hankalasti hoidettavan sote-päätöksen. Valtuustossa niukalla enemmistöllä aikoinaan juntattu sote-ratkaisu on tullut kunnallemme hyvin kalliiksi. Kuluvalla valtuustokaudella sote-menot ovat lihoneet noin kahdella miljoonalla eurolla. Yksistään viime ja tämä vuosi ovat tuoneet 1,2 miljoonan euron lisämenot.

Käsittääkseni viime valtuustokaudella päättäjissä istui tietääkseni yrityselämässäkin ansioituneita henkilöitä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät he ymmärtäneet hyvästä taloudenpidosta ja järkevästä palvelujen järjestämisestä tuon taivaallista. Sote-ratkaisuahan ei olisi tarvinnut tuolloin tehdä.

Vaikka kuntamme talous on ollut hyvällä mallilla, ei vakavarainenkaan kunta kestä tällaista hallitsematonta kehitystä. Semminkin kun verotulojen kehitys on samaan aikaan nollan tuntumassa. Ministeri Vehviläisen lupaaman saaristorahan palauttaminen valtion ensi vuoden budjettiin helpottaa hieman kuntamme tilannetta. Tosin noilla puolen miljoonan saaristoeuroilla on saada mitään uutta aikaan. Nekin uppoavat sote-suon maksuihin. Tänä syksynä joudumme miettimään veroprosentin nostoa 0,5-1 prosenttiyksiköllä.

Sote-menot ovat lähteneet lapasesta. Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei kukaan oikein hallitse nykyistä kehitystä. Tilanteessa ei näytä myöskään olevan käännettä parempaan suuntaan. Kuntamme sote-edustajat kertovat olevansa huolissaan kehityksestä, mutta samaan aikaan heittelevät sote-palloa toisilleen. ”Sote-lääkärimme” mielestä syypää erikoissairaanhoidon kustannusnousuun löytyy perusterveydenhoidon puolelta. Syyttely ei kuitenkaan auta tässä tilanteessa mitään, varsinkaan kun sille ei löydy perusteluja. Jos sote-hallituksissa ja -valtuustoissa istuvat edustajamme ovat aidosti huolissaan kehityksestä, niin mitä silloin pitäisi tehdä. Eikö silloin tulisi toimia?

Edellinen valtuustokausi jätti sote-sopan lisäksi myös huonon henkisen perinnön. Väitän, että edelliskausi oli kuntamme historiassa henkisesti vaikein ja jopa kaikella tapaa luokaton. Siinä oli sellaista koulukiusaamisen makua.

Kuluvalla valtuustokaudella kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöiden yhteistyö on parantunut. Mutta parempaakin se olisi toki voinut olla, etenkin luottamushenkilöiden taholta. Kolme ensimmäistä vuotta hukattiin ilmapiirin parantamiseen. Yksi ymmärsi lähteä – tosin pakon edessä. Joitakin ammattivalittajia ja kitisijöitä vielä jäi. Toivon, että he ymmärtävät siirtyä pois meidän muiden auringon edestä, viimeistään ensi kevään vaaleissa.

Nuorisotoimikunta on pakkopullaa

 

En tarkkaan tiedä, mitä kunnan nuorisotoimikunnassa puuhaillaan, mutta nuorisoa sen toiminta ei todellakaan kiinnosta. Meillä ”nuorisoneuvostosta” on tullut höpön-höpön juttu ja pakkopullaa.

Tiedän toki, että oman kuntammekin tuoreen nuorisofoorumin juuret ovat lähtöisin uudesta kuntalaista. Lain mukaan kunnanhallituksen tuli asettaa nuorisovaltuusto tai sitä vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Maamme hallitus on puhunut normien ja kuntien tehtävien purkamisesta. Tässä nyt on juuri hyvä esimerkki päivänvastaisesta toiminnasta.

Olen sen verran pyörinyt nuorten parissa, etten lainkaan ihmettele, etteivät tällaiset kukkahattutätien pakolliset toimikunnat heitä kiinnosta. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, ettei nuorisofoorumista synny meillä lasta eikä sitä toistakaan. Mikä toimii Helsingissä, ei välttämä istu pienen pitäjän elämään.

Lain henki painottaa kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä. Mielestäni hirvensalmelaisilla on tähän erinomaiset mahdollisuudet ilman tällaisia pakollisia toimikuntiakin. Paras tapa vaikuttaa, on tulla mukaan pitäjässä jo toimiviin järjestöihin, ja toimia niissä ja niiden kautta.

Katajan kujanjuoksua ja enemmän elämää

 

Perjantai-iltana se vihdoinkin käynnistyi. Enkä tarkoita Mikkelin Jukureiden jääkiekon liigataivalta, vaan Hirvensalmen Satulinnassa alkukesästä kuvattua Vain elämää -viihdeohjelman viidettä tuotantokautta. Syksystä toiseen tämä kuntamme maisemissa purkitettu ohjelmaformaatti istuttaa suomalaiset tv:n ääreen. Tälläkin kertaa avausjakso sai aivan huikeat 1,2 miljoonan katsojaluvut.

Tietenkin tätä ohjelmaa katsottiin myös meillä kotona. Taisin olla jopa perheestämme ensimmäinen, joka varasi perjantai-iltana paikkansa tv:n äärestä hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Vaikka en luokittele itseäni tämän ohjelman suurkuluttajiin, niin toki tämä avausjakso piti katsoa, olihan se kuvattu lapsuuteni mieli maisemissa.

Olen muutaman kerran kommentoinut ohjelmia kesken esitysten ja saanut siitä näpeilleni, joten tällä kertaa päätin noudattaa perheemme hameväen antamaa neuvoa, ja olin hiljaa. Ajattelin säästää kommenttini lauantaisaunan lauteille. Olen isoilta pojilta kuullut, että siellä Kekkonenkin teki suuria päätöksiä. Seurasin ohjelmaa olohuoneemme punaisesta keinutuolista jopa niin hiljaa, että jossakin vaiheessa nukahdin. Torkut taisin ottaa Kuustosen Mikon esityksen aikana. En kuulema paljoa menettänyt.

Pari sunnuntaita sitten oli käynnistynyt myös uusi kotimainen sarja Korpelan kujanjuoksu. Sille odotetaan samanlaista suosiota kuin Pirunpellolle aikoinaan. Täytyy myöntää, että Taivaan tulet ja Pirunpelto ovat olleet ohjelmia, joita olen itsekin seurannut nukahtamatta. Korpelan kujanjuoksussa on kuitenkin jotain tökkivää. Se on tämä Kataja, huoltsikan apupoika, joka koheltaa aivan päättömästi, muuten ihan katsottavalta tuntuvassa ohjelmassa.

Lauantai-iltana rantasaunamme löylyissä otin nämä ohjelmat puheeksi. Koska isotkin pojat ovat kerran saaneet lauteilla asioita sovittua, niin miksen minäkin. Kerroin vaimolleni, ettei Tähkän päivä lähtenyt oikein käyntiin. Totesin myös, ettei Korpelan kujanjuoksu toiminut. Uhosin – vieläpä aivan selvin päin – että minäkin osaan näytellä Katajaa paremmin.

Vaimoni silmäili pitkät päällä alastonta ja hiessä rypevää entisen jalkapalloilijan vartaloani päästä varpaisiin, ja totesi: No jaa…

Ymmärrätte varmaan tuon toteamuksen jälkeen, mikä oli ”neuvottelumme” lopputulos. Kataja ähelsi sunnuntai-iltana yhdeksän ja kymmenen välillä olohuoneemme nurkassa. Minä makasin lattialla Ikean uudella matolla.

Mä olen vähän ajatellut. Syysiltoina miettinyt, että mahtoivatkohan ne päätökset Kekkosenkin saunassa syntyä yhtä helposti.

Viis veisaan

 

Hirvensalmen seurakunnassa suoritettu piispantarkastus ei maakunnallista uutiskynnystä ylittänyt. Maakuntalehti toki piipahti jututtamassa Hirvensalmella tarkastuksella olevaa piispaa koko kirkkoa repivästä asiasta, samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.

Tiedän, että tarkastuksen asialistalla on ollut varmasti arkisempiakin, ja meitä hirvensalmelaisia lähemmin koskettavia asioita. Kirkkovaltuutetuilta oli esimerkiksi jo etukäteen tiedusteltu heidän näkemyksiään seurakunnan elämästä ja toiminnasta, hyvistä ja huonoista asioista. Toivottavasti torstaina saamme edes paikallislehdestä lukea näistä tarkastuksessa esille nousseista paikallisista asioista.

Sen tiedän, että tarkastuksessa on puhuttu seurakunnan ja kunnan välisen yhteistyön tärkeydestä. Tarkastuksessa kannettiin myös huolta – ainakin piispan taholta – siitä, miten lapset ja nuoret saadaan mukaan Hirvensalmen seurakunnan toimintaan.

On totta, että seurakunnan ja kunnan nykysuhteet voisivat olla muutakin kuin viralliset. Valitettava tosiasia on, että välit ovat heikentyneet nykyisen kirkkoherran kaudella. Sitä ei varmasti kukaan kiistä.

Edellisen kirkkoherran Pekka Huokunan aikana kunnan ja seurakunnan edustajat tapasivat pari kertaa vuodessa. Noissa palavereissa vaihdettiin kuulumiset, ja jopa suunniteltiin yhteisiä asioita. Samaa käytäntöä pyrittiin jatkamaan nykyisen kirkkoherran astuttua virkaansa. Olenko oikein ymmärtänyt, että tätä hyväksi nähtyä käytäntöä ei kuitenkaan koettu enää tärkeäksi seurakunnan puolelta? Palaverit taisivat jäädä yhteen yritykseen. Kannattaisikohan kuitenkin vielä kerran kokeilla?

Edellä olevien neljän kappaleen aasinsillan jälkeen on helppo ratsastaa itse asiaan. Minulla itselläni on ollut monenlaisia ”suhteita” seurakunnan kirkkoherroihin. Erkki Parikka vaikutti vahvasti omaan työuraani. Hänen suosituksestaan minut valittiin 80-luvun alussa paikallislehtemme toimittajaksi, vaikka en tuota paikkaa edes hakenut.

Lehtimiesuraani oli kulunut vain puoli vuotta, kun eläkkeelle siirtyneen Parikan jälkeen kirkkoherraksi valittu Erkki Markkanen oli ”kimpussani”. Seurakunnassa oli tullut avoimeksi taloudenhoitajan paikka. Markkanen kävi pyytämässä minua siihen toteamalla, että jos haet, niin sinut valitaan. Kirjoitin jopa hakemuksen, mutta näin jälkikäteen ajatellen tein oikein, kun jätin sen toimituksen pöytälaatikkoon.

Pekka Huokunan kirkkoherrakaudella siihen saakka ”kirkkoon kuulumaton” perheeni liittyi seurakuntaan. Se oli vahvasti seurakuntapastorina tuohon aikaan toimineen Eeva Sankarin ”ansiota”. Eeva teki kovasti työtä lasten ja nuorten parissa. Huokunan kaudella seurakunta eli muutenkin kukoistuksensa kautta. Seurakunnassa oli elämisen maku.

Valon ja luottamuksen aika oli tullut kuitenkin päätökseen. Nykyisen kirkkoherran näkemykset ja omani eivät kohdanneet missään vaiheessa. Kirjoitin asiasta silloiselle piispallekin vastausta saamatta. Eräänä lokakuisena päivänä kävin jättämässä eroilmoitukseni kirkkoherranvirastossa. Kun kävelin virastolta pois terveleppäkujaa pitkin, sitä helpotuksen tunnetta ei voinut kuvailla.

Katkeria ja näköalattomia johtajia

 

Hetken jo luulin, että kotikuntani demarit olisivat saaneet johtajuusongelmansa kuntoon, mutta olin väärässä. Työväenyhdistyksen johdossa näyttää edelleen olevan iso ongelma. Demareita johdetaan näköalattomasti, ja vahvasti katkeruudella. Yhdistyksellä on syksyllä edessään vakavan pohdinnan paikka.

Paikallisen työväenyhdistyksen puheenjohtaja Risto Pesonen kirjoitti Hirvensalmelaisen Lukijoilta –palstalla 14.7. otsikolla ”Rakentaminen alkaa keväällä 2016”. Kirjoituksessaan Pesonen iloitsee ilkeästi siitä, ettei ns. Karhulan tontille suunniteltu rivitalohanke toteudu. Purkauksensa lopussa Pesonen katkeransävyisesti ehdottaa patsaan pystyttämistä kunnanjohtaja Seppo Ruhaselle kyseiselle rivaritontille.

Pesosen patsasehdotus ei toki ollut ainutkertainen. Myös paikallinen kokoomuspomo Pirkko Luntta on ehdottanut kyseiselle tontille patsaan tai suihkulähteen pystyttämistä. En ymmärrä, mikä tätä patsaskomiteaa oikein vaivaa, ja miksi heidän purkaustensa kohteena on lähes aina kunnanjohtaja Seppo Ruhanen. Lieneekö heidän pahaan oloonsa syynä edelleen viime kunnallisvaaleissa kärsitty tappio?

Demarit ja kokoomus ovat lasketelleet aikamoista alamäkeä tällä valtuustokaudella. Sellainen toki saattaa laittaa johtajien pinnan kireäksi. Mutta en ymmärrä, miksi sitä pahaa oloa pitää aina purkaa ulkopuolisiin. Kannattaisi joskus vilkaista peiliin. Useimmiten se ärripurri-olon syy löytyy sieltä.

Kuvittelin myös, että nämä Pesosen ilkeänsävyiset ja alatyyliset kirjoitukset eivät enää olisi päätyneet paikallislehden sivuille. Olen hieman pettynyt lehden linjaan. Jokaisella on tietysti oikeus omiin mielipiteisiinsä, ja lehden linjasta päättää päätoimittaja. Silti, pieni rimannosto lehdeltä ei olisi pahitteeksi.

Minua askarruttaa miksi siitä, että tämä rakennushanke ei vieläkään käynnistynyt, pitäisi Pesosen tavoin iloita. Minusta tämä on pikemminkin surullinen asia. Jokainen rakennushanke, iso tai pieni, on kunnallemme tärkeä, ja jokainen uusi asukas tervetullut. Uskon, että tälle pankin tontille nousee vielä rivari, kunhan tämä lama hellittää. Mitään patsaspyhättöä kaunis kirkonkylämme ei todellakaan kaipaa.

Demari-ryhmä on kahlannut samaa polkua, jota paikallinen kokoomus on jo tovin tallannut. Kokoomus on kuihtunut loistonsa päivistä, viidestä valtuutetusta yhden valtuutetun kokoiseksi. Demareista on tulossa hyvää vauhtia samanlainen marginaaliryhmä. Molemmissa ryhmissä on vahva johtajuusongelma. Ryhmien johto ei sitä vain halua tunnustaa. Ei demari- ja kokoomus-aate ole hävinnyt Hirvensalmelta. Ajattelevat valtuutetut ja ihmiset ovat vain jättäneet nämä ryhmät. Ensi kevään kunnallisvaalit ovat jo ovella, ja ne taitavat tulla molemmille ryhmille liian nopeasti.

Vuoroloikkia ja uusia yleisurheilun tuulia

 

Päättymässä oleva yleisurheilukausi on tuonut jälleen monta sykähdyttävää hetkeä. Kesän kohokohtia sain kokea jälleen kerran Kalevan Kisojen katsomossa puolitoista viikkoa sitten Oulussa, kun tyttäreni Iitu osallistui kisojen seitsenotteluun. Kalevan Kisojen taipaleemme käynnistyi vuona 2004 Vaasasta. Iitulla on takanaan nyt 13 loppuun suoritettua ottelua ja 91 Kalevan Kisojen suoritusta. Se on upea saavutus. Nuo kisat ovat olleet valmentajan urani huippuhetkiä. Niitä ei unohda koskaan.

Muutaman viikon kuluttua yu-kausi on paketissa. Vielä on edessä kuitenkin kahdet nuorten SM-kilpailut, tulevana viikonloppuna Lappeenrannassa ja kuun lopulla Kajaanissa. Molemmissa kisoissa nähdään myös oman kuntamme ja seuramme HiU:n värejä edustettuina. Se on pienessä seurassa hatunnoston arvoinen asia.

Kesä on ollut poikkeuksellisen vilkas myös Hirvensalmen omalla urheilukentällä. Kentällä on järjestetty seuramme toimesta useita kilpailuja, joista viimeisin viime viikon torstai-iltana. Tuossa kisassa tunnelma oli erittäin lämmin, jopa sykähdyttävä. Kisoissa oli mukana runsaasti kuntamme kesävieraiden ja kesäasukkaiden lapsia. Heidän vilpittömät kiitokset kisojen järjestäjille lämmittävät mukavasti kaikkien kisatalkoolaisten mieliä. Pienellä porukalla olemme saaneet aikaan isoja urheilutekoja ja hyvää mieltä monille.

Kentällä on myös pidetty lasten urheilukoulua viikoittain. Suuret kiitokset urkkakoulun vetäjille Jinalle ja Lotalle. Kuten paikallislehtemmekin keskikesällä kirjoitti: ilman ohjaajia ja esikuvia ei ole toimintaa. Urheilukoulussa oli mukavasti osallistujia, ja monet kyselivät jo jatkosta. Sekin kertoo seuran onnistumisesta lasten liikuttajana.

Kuntamme toista kesää käytössä oleva urheilukenttä on saanut runsaasti käyttäjiä. Eräs vanhempi herrasmies - joka kertoi seuraavansa tarkasti seuramme nuorten menestystä - totesi kerran kentän reunalla harjoituksiamme katsellessaan: ”Tämä on ollut upea investointi Hirvensalmen kunnalta. Nämä eurot eivät ole menneet hukkaan.” Kentällä ovat liikkuneet harrastajat ja ammattilaiset. Muun muassa Kalevan Kisojen miesten pika-aitojen kuudes, Samuel Rautapalo, viimeisteli kuntoaan kisaviikolla upealla kentällämme. Merkille pantavaa on se, että kesäasukkaamme ovat löytäneet tämän kuntamme ylpeydenaiheen suurella joukolla.

Muistan kuin eilisen tiistain, kun edellisen valtuustokauden lopulla väänsin silloisten päättäjien kanssa kentän remontoimisesta. Silloisen hallituksen puheenjohtaja Kalevi Puukko totesi minulle vanhan kentän katselmuksessa, että voisihan kunta korkeintaan kymppitonnin kenttäremonttiin laittaa. Puukko itse tarjoutui korjaamaan kaivurillaan huonoimmat kohdat talkootöinä. Kokoomuksen puheenjohtaja Pirkko Luntta olisi ”kunnostanut” tuolloin kenttää parilla kukkaistutuksella. Kommentit kuvasivat hyvin tuon ajan päättäjien suhtautumista liikunnan harrastamiseen.

Kuten jo otsikossa kirjoitin, syksy tuo uusia yleisurheilutuulia. Valmennussuhteeni seurani nykyisten urheilijoiden kohdalla päättyy. En ikävöi mennyttä. Jätän vain yhden aikakauden taakseni.

Minua ei nähdä tulevalla kaudella myöskään Etelä-Savon piirileiritysten ohjaajahommissa. Ei millään pahalla, mutta missään vaiheessa en oikein päässyt sisälle tuohon touhuun. Muutaman vuoden leirikokemuksella voin hyvin todeta, että yleisurheilevien nuorten taso on tullut roimasti alaspäin reilussa vuosikymmenessä. Ehkä on ”sepporätymäistä” todeta, että harva nykyleiriläinen olisi pärjännyt 1990-luvun lopun ja vuosituhannen vaihteen leirityksissä. Mitä seuroissa oikein tehdään, kun melkeinpä joka toinen piirileiriläinen ei edes osaa vuoroloikkia? Onko toiminta seuroissa mennyt kuminauhojen venyttelyksi?

Syksy tuo minulle myös haasteita, joista olen innoissani kuin teinipoika uudesta moposta. Lokakuussa käynnistyy projekti kohti Jyväskylän 2018 ja Lappeenrannan 2019 Kalevan Kisoja. Näin olen sopinut tulevan uuden valmennettavani kanssa. En ottaisi tätä haastetta vastaan, ellen siihen uskoisi. Ja onhan se mahtavaa nähdä oman seuramme väreissä kilpaileva urheilija maamme ykköskisoissa parin kolmen vuoden kuluttua.

Hollantilainen hörppy

Heräsin aamuyöllä viiden aikoihin hiestä märkänä. Tällä kertaa pakaroideni väliin hiipineiden hikikarpaloiden aiheuttajana ei ollut kesäflunssa – eikä edes edellisaamuna aamupalalla vaimoni kanssa sohvanhankinnasta käyty keskustelu. Eilisaamuna satuin, Jartsan jauhoista keitettyä, kahvia hörppiessä nimittäin ihmettelemään, miten yhden sohvan hankkiminen olohuoneemme nurkkaan voi olla niin vaikeata. Sitä täytyy käydä katsomassa oikein Vantaan Ikeassa saakka. Hankintaa pitää pohtia monta kuukautta. Ohimennen tulin myös maininneeksi, että voisinhan minä visioida olohuoneeseemme uuden ilmeen.

Olin ilmeisen varomaton sanomisissani tuona aamuna, koskapa vaimoni tokaisi, ettei kolmeenkymmeneen vuoteen visioitani ole kotimme seinien sisäpuolella näkynyt, sitäkin enemmän pihamaalla. Kerroin, että luovuuteni ilmeisesti tarvitsee tilaa ja avaruutta toteutuakseen. Huonekalumainoksia selaillessaan hän mumisi myös jostain Marko Paanasesta. Minulle tämä Paananen oli tuiki tuntematon suuruus. Ymmärsin kuitenkin olla hiljaa, ja arvelin Paanasta naistenlehden kansikuvapojaksi tai NHL:n ykkösvaraukseksi. Molemmat arvaukseni olivat huteja.

Viime yönä en kuitenkaan nähnyt painajaisia tästä vaimoni mainitsemasta Paanasesta. Hiestä märkänä herätessäni huomasin miettiväni juuri päättyneitä yleisurheilun EM-kisoja ja sitä, miten suomalainen yleisurheiluvene hörppäsi Hollannissa oikein kunnolla vettä. Tiedotusvälineitäkin kiinnosti urheilijoidemme menestymistä enemmän se, istuuko valmentajalegendaksi nostettu ja omien sanojensa mukaan hörpyn väärään aikaan ottanut keihäsvalmentaja Kari Ihalainen EM-kisakatsomossa vai ei.

Suomalainen yleisurheilu lähti Amsterdamiin kuin pohjalainen isäntä savolaisiin häihin – takki auki. Olen melkein vannoutunut yleisurheilun seuraaja, mutta en muista, mitkä olivat viralliset tavoitteemme EM-kisoista. Monta mitalitoivoa taisi kuitenkin olla matkassa. Jopa minä – joka yleensä malttaa pitää ainakin toisen jalkansa maassa – hurahdin ilmojen teille odottamaan liikoja. Yksi vaivainen pronssi saatiin, sekin selkävaivaisen heittämänä. Kisoissa nähtiin liian monta suomalaista alisuorittajaa. Rioa ajatellen EM-menestyksemme ei lupaa hyvää.

Olen kiertänyt tänä kesänä jo monta yleisurheilukenttää. Urheilijoiden suoritusten lisäksi olen seurannut sitä, miten ohuen langan varassa monet kisajärjestelyt ovat. Mittanauhojen päässä seisovat ja sekuntikellot kaulassa istuvat toimitsijat ovat yleensä plus-seitsemänkymmentä papparaisia. Näin on ollut myös omissa kisoissamme täällä Hirvensalmella. Ilman meidän omia reinobjörnisiä, alpohasasia, juhopalimoita ja raimokurvisia ei kisakoneisto toimisi. Nämä Reinot, Alpot, Juhot ja Raimot ovat niitä työmyyriä, joita urheilukentillä tarvitaan. He ovat todellisia yleisurheilumiehiä henkeen ja vereen. Mitä tapahtuu, kun tuo sukupolvi jättää kentät?

Nuorempi sukupolvi puhuu mielellään yhteisöllisyydestä, koska se on trendikästä. Valitettavan harvoin tuo yhteisöllisyys kuitenkin pukeutuu teoiksi. Selkään taputtelijoiden sijasta yleisurheilukentille tarvitaan tekijöitä.

Mutta nyt minulta itseltänikin hävisi se sanoma, josta olin aivan vakavasti aikonut kirjoittaa. Se punainen lanka katosi kuin David Söderbergiltä rytmi EM-finaalin moukariringissä. Se häipyi kuin pieru Saharaan.

   

Anopin epäilys

 

Siinä se nyt vihdoin seisoo, jämäkästi ja topakasti perunamaan laidassa raparperipenkin reunassa. Vaimoni ylpeys, Voitto Klaskov, syntyi pari viikkoa etuajassa, juhannuksen alla. Parissa viikossa Voiton edustalle on tallautunut jo pieni polku, kun suku on ravannut katsomassa perheemme uutta tulokasta kuin turistit Pisan kaltevaa tornia.

Voiton synnyttäminen käynnistyi reilu yhdeksän kuukautta sitten. Vaimollani, jolla riittää näitä ideoita kuin ”kätevillä emännillä”, supatteli tuolloin korvaani, että jospa mekin tehtäisiin sellainen. Ajattelin jo, että oliko hänestä tullut höperö, kun tuollaisia ehdottaa. Sitten tajusin, ettei kyseessä ollut iltatähden tekeminen.

Olen yleensä saanut torjuttua nämä hänen rakentamiseen liittyvät visionsa. Kuten hänen rantasaunaamme kaipaaman toisen ikkunankin teon, mistä hän on jaksanut puhua jo vuosikymmenen ajan. Toukokuun lopulla, ilmeisesti heikkona hetkenä, tulin kuitenkin luvanneeksi hänelle, että Voitto on pystyssä juhannukseen mennessä.

Suvussa minut tunnetaan rakentajana, joka ottaessaan vasaran käteensä, lyö sillä sata prosenttisesti sormeensa. Seuraavana päivänä kävin kuitenkin iskemässä lapion perunapenkin laitaan ja pystyttämässä sinne neljä hernekeppiä merkiksi. Kerroin, että tähän se tulee. Vaimoni, joka ei näytä lomallakaan pääsevän irti ammattiinsa kuuluvista tavoista, totesi lapsia kannustavaan tyyliinsä, että sehän on jo voiton puolella. Appiukkoni, tietäen rakentajan taitoni, kysäisi varovasti, että onhan minulla piirustukset? Totesin, että onhan ne, omassa päässäni.

Voitto Klaskov´n harjannostajaisia ja ristiäisiä vietettiin pienellä ystäväporukalla jo ennen kuin perutuksiakaan oli kaivettu. Sekin kertoo siitä vauhdista, jolla Voitto lopulta kohosi kasvimaamme nähtävyydeksi. Harjakaisissa maistelimme tietenkin hyvää viskiä ja mietimme nimeä. Yksissä tuumin päätimme nimetä hänet Voitoksi. Koska olimme ilmeisesti hieman viihteellä, annoimme toisen nimen Norjan pääkaupungin mukaan.

Kuten ja alussa kerroin Voittoon ei ilmeisesti uskonut kukaan muu kuin minä itse. Jopa anoppinikin kysäisi, että rakensinko minä sen itse? Tunnustan, että Voitto on tekijänsä näköinen, hieman vino ja särmikäs, kuten rakentajansa nuorena. Puutarhaamme syntyneestä polusta päätellen, jotain vetovoimaistakin siinä tuntuu kuitenkin olevan. Ja minussa kuuluu jopa asuvan pieni arkkitehti.

Lautamiehet laineilla

 

Kuntamme sote-kuntayhtymän valtuutettujen valinta on ollut kuin airoton ja tapiton vene, jota on yritetty meloa rantaan toistaiseksi huonolla menestyksellä. Kolmas soutukerta on kesäkuussa valtuustossa. Ellei kunnanhallitus sitten ehdi tässä välissä vielä vääntää laitonta päätöstä, ja panna viime valtuuston laittomaksi tulkitsemaani päätöstä voimaan.

Valtuustomme maaliskuussa tekemä ensimmäinen päätös lensi kuin huonosti heitetty frisbee takaisin sote-kuntayhtymän valtuustosta. Valitsemamme henkilöt eivät sopineet alueen poliittisten piirijärjestöjen kuvioihin. Virallisen lausunnon mukaan päätöksemme oli yhtymäsopimuksen vastainen. Se, että jollakin sopimuksella tai suosituksella sidottaisiin kuntamme demokraattinen päätöksenteko, ei vain sovi omaan ajatusmaailmaani. Kunnan itsemääräämisoikeus on nimittäin hyvin vahva.

Valtuustomme toisella soutukerralla, Vapun jälkeisenä maanantaina, kapsahdettiin jälleen kunnolla karille. Tällä kertaa aivan omin voimin ja johdatuksin yritettiin kauhoa airotonta ja tapitonta venettä rantaan. Valtuuston puheenjohtaja sortui - parin paikallisen lautamiehen ohjeistamana – selkeään menettelytapavirheeseen johtaessaan kokousta.

Näin ainakin asian ymmärsin, kun sitä maanantai-iltana kysyttiin Kuntaliiton johtavalta lakimieheltä Riitta Myllymäeltä kunnantalolla pidetyssä uutta Kuntalakia koskevassa tilaisuudessa. Myllymäen kanta oli selkeä: valtuuston puheenjohtajan olisi pitänyt suorittaa vaali tuossa kokouksessa tehtyjen kahden henkilöehdotuksen kesken. Puheenjohtaja menetteli väärin jättäessään toisen ehdotuksen kylmästi hyväksymättä.

On selvää, ettei kunnanhallitus voi panna tällaista päätöstä täytäntöön. Tämä on varmasti vaikea pala paikallisille lautamiehille, jotka ovat tätä sote-soppaa soutaneet ja huovanneet. Eikä tarvitse olla mikään noorakarma, kun voi ennustaa, että hallituksessa asiasta äänestetään. Olen aivan varma, että joku lautamies ehdottaa tämän laittomaksi katsomani päätöksen toimeenpanemista. Jos valtuustopäätös toimenpannaan, hallitus tekee nähdäkseni uuden laittoman päätöksen.

Politiikka on aika veikeää ja kummallista. Vaikka sain toimittajan työssäni nähdä ja kokea kaikenlaista, niin silti politiikassa riittää minullakin vielä ihmettelemistä. Kun olen päässyt nyt läheltä seuraamaan, niin tuntuu, että kunnan asioiden hyvä hoitaminen on kuin naisen miellyttäminen.

Nyt en kerro omasta kokemuksestani, vaan kaverini. Hän kertoi klassisen tarinan, kuinka hänen vaimonsa ”aina” valittaa, ettei hän muka koskaan vie tätä ulos syömään. Kaverini päätti kerran yllättää töistä tulevan vaimonsa. Hän oli ajanut Hirvensalmelta Mikkeliin ruokakauppaan. Ostanut automarketin valmisruokatorilta kummallekin aterialaatikot – vaimolle salaattiaterian, koska vaimo piti salaateista. Kattanut ne, ja Tallinnasta tuomansa kolmen litran Sangre de Toro -hanapunaviinin – koska vaimo tykkäsi punaviinistä – kaapista löytämänsä aterimet ja pari pahvimukia terassin pöydälle. Tunnelman luojaksi hän oli vielä virittänyt terassilla olleen radion SuomiPopin taajuudelle, ja vieläpä laittanut jouluisen led-kynttilän palamaan.

Kun seuraavana päivänä tapasin kaverini, ei minun tarvinnut kysyä, miten romanttinen yllätys oli onnistunut. Sen näki hänen naamastaan.

Kysäisin kuitenkin varmuuden vuoksi, että taisivat olla tällä kertaa ne pahviset mukit.

Hän katsoi minua ja totesi: Ei. Vaimoni totesi hanapakkausta katsoessaan, että juopottelemaanko aion ryhtyä. Olisi pitänyt olla pulloviiniä.

Kaverini jatkoi vielä: nyt ymmärrän, ettei sinullakaan siellä politiikassa ole helppoa. Vaikka kuinka yrittää tehdä parhaansa, niin aina löytyy valittamisen aihetta.

Nuo sanat tulivat suoraan sydämestä. Mutta kaverini ei olekaan lautamies.

Mihin tarvitsen kirkkoa?

 

Vaimoni lueskeli eräänä iltana kirjastosta lainaamaansa lehteä – tapansa mukaan ääneen. Hän oli löytänyt Anna –lehden pääkirjoitussivulta mielenkiintoisen jutun. Siinä toimittaja Iina Alanko kertoi, kuinka oli 17-vuotiaana eronnut kirkosta vastalauseena sille, ettei kirkolliskokous hyväksynyt naisia papeiksi.

”Asia korjaantui aika pian, mutta en koskaan palannut kirkon huomaan: pidin sitä pitkään vanhoillisena ja tekopyhä instituutiona.” Alanko kirjoittaa ja kertoo, että on viime aikoina alkanut yhä vakavammin miettiä kirkkoon liittymistä. ”Sen ovat saaneet aikaan avaramieliset ja liberaalit papit, sellaiset kuin Irja Askola ja Kari Kanala.” Alanko kirjoittaa.

En ole seurannut kirkollista elämää enää vuosiin. Olen vähän pihalla näistä Alangon mainitsemista nimistä. Askola taitaa kuitenkin olla joku piispan tapainen, ja Kanala televisiosta tuttu parisuhdepappi. Jos oikein muistan.

Tuo kotonani perjantai-iltana kuuntelemani äänilehti palautti minulle mieliin syksyn 2007. Oli koulujen syyslomaviikko, kun mittani tuli täyteen. Kävelin kirkkoherranvirastoon ja erosin kirkosta. Päivä oli perjantai 26.10. Omaan eroamiseen ei liittynyt yhtä yleviä ajatuksia kuin toimittaja Alangolla. Sillä minulle on aivan sama, kuka kirkossa saarnaa, nainen vai mies tai miten kirkko suhtautuu homoseksuaaleihin ja maahanmuuttajiin. Omaan eroamiseen riitti paljon maallisempi asia: Oman seurakuntani kirkkoherran toiminta. Se ei mielestäni ollut kirkon palvelijalle sopivaa: Joka toinen viikko minut ”haukuttiin”. Joka toinen viikko pyydettiin anteeksi.

Alanko pohtii liittymistä kirkkoon. Jaloillaan voi äänestää tietysti Alangonkin miettimään suuntaan, mutta sellaista mahdollisuutta ei ole edes tullut omiin uniini. On mahdotonta, että liittyisin kirkkoon nykyisen ”hallitsijan” aikana. Näin päätin tuona lokakuun päivänä lähes vuosikymmen sitten. Päätöstäni en ole katunut. Eikä kukaan ole vielä minulle kertonut, mihin minä kirkkoa todella tarvitsisin. Miksi minun tulisi olla seurakunnan jäsen?

Toimittajan uraltani mieleeni on jäänyt toki hyviäkin seurakunnallisia muistoja. Sain kirjoittaa monia mukavia uutisia, esimerkiksi Kotikirkon killan toiminnasta. Silloin elettiin Huokunan Pekan ja Sankareiden Eevan ja Jeremiaksen aikakautta. Silloin seurakunta eli carpe diem, tässä ja nyt. Se oli mukana seurakuntalaisten elämässä. En tiedä, missä se elää nyt.

En myöskään tiedä tätä kirjoittaessani, julkaisenko tämän koskaan blogissani. Jos kuitenkin luette tämän, niin rakas vaimoni – muusani – on tämän ”hyväksynyt”. Nyt varmaan ajattelette, että mahdan olla tossun alla.

Sanotaan, että parempi tossun alla kuin veneen alla. Toki viime talvet ovat olleet niin leutoja, että veneenkin alla olisi kyllä pärjännyt.

Kaksi edellistä kappaletta heitin muuten ihan vitsillä. Uskokaa pois.

Kuten huomaatte. Tänä lauantai-iltana tämä juttu ei nyt lähtenyt oikein lentoon, lähellekään herran temppeliä.

Aitäh, ystävät

 

Muutamia päiviä sitten kilahti vanha vuosikymmen täyteen. En ole asiaa enemmin ajatellut, sillä tapanani ei ole pohtia tällaisia toissijaisia asioita, kuten ikääni. Jos olisin nainen, tilanne voisi olla toinen…

Ehkä ympäristö huomaa iän tuomat muutokset minussa paremmin kuin minä itse. Täytyy toki myöntää, että joskus – mutta onneksi harvoin - olen havainnut itsekin lenkillä vetoja ottaessani, että juoksuni on tuntunut itsestäni – ja varmaan näyttänytkin - vanhainkodilta vapauteen karanneen papan köpöttelyltä. Vaimoni kyllä totesi kannustavasti, että näytin pikemminkin entiseltä jalkapalloilijalta. No, eipä noiden - karkuripapan ja entisen palloilijan - juoksutyyleissä taida suuremmin eroa olla. Kovin huonosti ovat Huuhkajatkin pallokentillä pärjänneet.

Oli miten tahansa, niin nyt on kiitosten aika. Suurimmat kiitokset kuuluvat tietenkin omalle perheelleni: vaimolleni Tiinalle sekä lapsilleni ja heidän kumppaneilleen Iitulle ja Matille, Iirolle, Saaralle ja Tyynelle, Isalle ja Jinalle. Te olette minulle tärkeimmät.

Isot kiitokset myös IKL:n Jussille. Oli mukava tarinoida, parantaa maailmaa, ja laittaa Hirvensalmen lautamiehet järjestykseen. Etelä-Savon Liikuntaa kiitän saamastani Eslin kultaisesta ansiomerkistä ja seuraani Hirvensalmen Urheilijoita, Suur-Savon Sotilaspoikien Perinnekiltaa ja Hirvensalmen Osuuspankkia saamastani huomiosta.

Kiitokset äidilleni Rauhalle, anopilleni Marjalle, appiukolleni Kaukolle, tädilleni Marjatalle ja Pekalle Taivassaloon, tädilleni Tertulle Jyväskylään, Tanjalle ja Eerolle Vantaalle, Epulle, Pekalle, Jennylle, Jesselle, Heidille, Hilmalle ja Lunalle Vantaalle, Riikalle, Virpille, Kiialle ja kummitytölleni Meealle Mikkeliin, enolleni Heikille, Kaijalle, Annikalle ja Inkalle, Annelle, Kimmolle, Vilmalle ja Kaisalle, sekä James Bond –tervehdyksellä muistaneille Jaanalle ja Jonelle Järvenpäähän.

Vironkieliset kiitokset; Aitäh, tere oma öde Hilkalle Tallinnaan, ei kun Jyväskylään mukavasta Länkkäri –yllätyksestä.

Kiitokset kunnanjohtaja Sepolle. Lämpimistä halauksista kiitokset hallintojohtaja Annelle ja apteekin Anulle. Luokkakaverini Anu muuten lohdutti minua toteamalla, että ensimmäinen kuukausi menee ihmetellessä uutta vuosikymmentä eikä mikään oikein toimi, mutta sen jälkeen sitä ei enää huomaa. Anu taisi puhua jo kokemuksesta.

Anu oli muuten oikeassa. Sunnuntai-iltana ei viisari värähtänyt. Älkää nyt ymmärtäkö väärin.  Kysymys ei suinkaan ollut siitä. Puhalsin nimittäin poliisin ratsiassa Mikkelin Pitkäjärvellä.

Syntymävuoteni oli muuten aivan erityinen. Tuona vuonna järjestettiin ensimmäinen Eurovision laulukilpailu Sveitsissä. Neuvostoliitto luovutti Porkkalan alueen takaisin Suomelle. Urkki valittiin presidentiksi. Samaisena vuonna syntyivät näyttelijät Mel Gibson, Vesa Vierikko ja Sakari Kuosmanen.

Ja tuo vuosi taisi muuten olla 1956…

Kilttejä ja lampaita

 

Poliittiset piirijärjestöt saivat mitä tilasivat Hirvensalmelta, kun kuntamme valtuusto maanantaina päätti toistamiseen alueellisista sote-valtuutetuistamme. Valtuuston enemmistö, keskustalaisten johdolla, teki sen, mitä ulkopuoliset tahot halusivat. Tuo enemmistö seurasi kiltisti - kuin lampaat johtajaansa - piirijärjestöjen toivetta ja päätti, että kuntamme sote-valtuutettuina on kolme naista; poliittiselta väriltään keskustalainen, demari ja kokoomuslainen.

Erikoinen valtuustopäätös jätti minulle kolme isoa ja avointa kysymystä. Mihin meitä valtuutettuja oikein enää tarvitaan, jos päätöksissämme ei saa näkyä oman kuntamme ja kuntalaisten tahto? Vaan joku muu, ulkopuolinen taho, tekee päätökset puolestamme.

Toinen iso kysymysmerkki on valtuuston puheenjohtajan Seija Väisäsen toiminta tämän sote-pykälän kohdalla. Väisänen päätti, ettei hyväksy IKL:n nimissä tekemääni henkilöesitystä. Hänen mielestä se ei ollut piirijärjestöjen ehdotuksen mukainen. Väisänen totesi, ettei esitykseni ollut valtuuston toimivallan eikä kunnallislain vastainen, mutta… Mihin puheenjohtaja unohti valtuutettujen tasapuolisen kohtelun ja demokratian pelisäännöt? Hyvä Seija, valtuusto on nähdäkseni edelleenkin kuntamme ylin päättävä elin.

Väisänen jakoi valtuutettujen ehdotukset hyviin ja huonoihin. Oma ehdotukseni kuului Väisäsen mielestä nähtävästi niihin huonoihin, eikä sitä näin ollen hänen mielestä tarvinnut käsitellä. Keskustalaisen Ahti Lindgrenin tekemä ehdotus Heidi Honkasen (kesk.), Sirpa-Helena Pesosen (sdp) ja Pirkko Luntan (kok) valitsemiseksi kelpasi Väisäselle, vaikka näkemykseni mukaan Pesosen valinta on myös ristiriidassa sote-linjausten kanssa. Hyvä Seija, miten tässä näin pääsi käymään? Henkilön poliittinen tausta näytti olevan tärkeämpää kuin se, onko hän kelvollinen edustamaan kuntaamme sote-valtuustossa.

Kolmanneksi minua askarruttaa, kuka oikein johtaa paikallista Keskustaa. Eilisen perusteella eivät ainakaan sen ”kärkipoliitikot”, valtuuston puheenjohtaja Seija Väisänen tai hallituksen puheenjohtaja Esko Kekkonen. Kumpikin oli ulkopuolisen tahon toimesta ohjeistettu toimimaan tavalla, mikä enemmänkin muistutti diktatuuria kuin kunnallista demokratiaa. Keskusta on kuntamme suurin ryhmittymä ja vailla todellista johtajaa. Se on huolestuttavaa.

Väisäselle maanantai-iltaisen valtuuston kokouksen johtaminen oli varmasti kova paikka, koska hänen piti ajatella enemmän toisten kuin omilla aivoillaan. Hyvä Seija, olen arvostanut sinua kovasti – tähän saakka. Olet ollut niitä harvoja keskustalaisia, joihin on voinut todella luottaa. Maanantaisen toimintasi takia joudun tekemään uuden arvion. Arvaat varmaan, millaisen? Ei tarvitse olla minunkaltaiseni on-off –ihminen kun ymmärtää, että luottamusta joko on tai sitä ei ole. Välimuotoja ei tässä luottamusasiassa valitettavasti ole.

Kekkonen piti sote-pykälän kohdalla puheen, jossa toivoi valtuuston tekevän piirijärjestöjen suosituksen mukaisen päätöksen. Hänen mielestä kunnan on noudatettava tekemiään sopimuksia ja oltava muiden kuntien luottamuksen arvoinen. Hallituksen puheenjohtaja vakuutti, ettei kyseessä ole henkilökysymys. Tuota vakuuttelua tuskin hän itsekään uskoo, sillä jo seuraavassa sivulauseessa Kekkonen korosti, ettei IKL:n äänillä sote-valtuustoon mennä. Eskolle voin vakuuttaa, että olisi menty, jos Väisänen olisi antanut äänestää valinnasta.

Kekkosen puhe oli varmaan jonkun läsnäolijan mielestä kaunista ja vetoavaa, mutta yksi oleellinen asia hallituksen johtajan puheesta jäi tällä erää puuttumaan. Hyvä Esko, sinun olisi puheesi lopuksi pitänyt tehdä tuo sinulle niin tyypillinen kysymys: ”Sopiihan tämä Jukka?” Vasta sitten esityksesi olisi ollut täyden kympin arvoinen – ja varmasti saamasi ohjeistuksen mukainen.

Oman tahdon on näyttävä sote-valinnassa

 

Sähköpostiini putosi kunnanvaltuuston kokouskutsu. Kokous on heti Vapun jälkeisenä päivänä, maanantaina 2.5. Kokous pidetään - ilmeisesti Keskustan pienestä painostuksesta johtuen – ennen alueellisen sote-valtuuston tulevaa kokousta. Valtuuston kokouksesta on tulossa todennäköisesti ikimuistettava vääntö, sillä siinä päätetään uudelleen jo kertaalleen valituista kuntamme sote-valtuutetuista.

Minun mielestäni tulevassa sote-valinnassa pitää näkyä oman valtuustomme kädenjälki. Miettikää nyt – ihan aikuisten oikeasti – pitääkö meidän tehdä päätöksiä, joidenkin poliittisten piirijärjestöjen haluamalla tavalla, vai oman kuntamme äänestäjien tahdon mukaisesti? Minun mielestäni kuntamme päätökset tulee olla oman kuntamme kuntalaisten tahdon mukaisia.

Kokoomusjohtajan suulla on vakuuteltu, että piirijärjestöjen esittämässä sote-suosituksessa on huomioitu myös sitoutumattomien menestys alueellisesti viime kunnallisvaaleissa. Heidän kannatuksensa ei kuulemma seudullisesti riitä valtuustopaikkaan. Kattia kanssa, joka sellaista väittää, huijaa vain itseään. Poliittiset piirijärjestöt välittävät vain omasta menestyksestään, omasta kannatuksestaan. He ajavat ainoastaan omaa etuaan.

Hirvensalmella sote-jupakkaa on pitänyt yllä suurissa vaikeuksissa rypevä Kokoomus. Paikallisella Kokoomuksella on palapeli aivan sekaisin. Se kantaa huolta enemmän demareista kuin omista kannattajistaan. Demareista huolehtiminen vaikuttaa kuitenkin pieneltä huijaukselta, sillä pohjimmiltaan paikallinen kokoomusjohtaja on vain huolissaan siitä, valitaanko häntä itseään kuntamme sote-valtuutetuksi.

Ensi maanantain lopputulosta ei vielä tiedä kukaan. Varmaa on vain, että tulevista sote-valtuutetuista äänestetään. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että kuntamme sote-edustajat löytyvät Keskustan, Demarien ja IKL:n edustajista. Valinta ei edelleenkään olisi seudun piirijärjestöjen tahdon mukainen, mutta edustaisi oman kuntamme vaalitulosta. Seudullisen soten on vain tyydyttävä tähän ja hyväksyttävä kuntamme valinta.